Jaakko Häkkisen kuiva politiikkasivusto Kommentoin poliittisia aiheita puolueettomasti, liukuvan äänestäjän paikalta arvioiden.

Kaikki blogit puheenaiheesta Tekoäly

Sulautettu tekoäly

Lanseerasin Suomeen talvella 1981 termin sulautetut järjestelmät. Niihin aikoihin oli maailmassa digitaalisuuden murros. Itse olin mukana kehittämässä digitaalisia hissejä, puhelinkeskuksia ja robottiakin.

Mikä kulttuurin ilmiö näkyy Suomen, EU:n ja maailman johtamisen haasteissa?

Suomen ja EU:n vakaus on heikkenemässä. Poliittinen järjestelmä ei toimi. Tulevaisuus on hämärän peitossa yrityksillä ja kansalaisilla. Taloudesta on tullut rankaisija sen sijaan, että se mahdollistaisi kansalle kehittymisen ja turvatun elämän. Koulutussysteemi tuottaa ulkoisesti varmoja, mutta sisäisesti epävarmoja, heikkoja yksilöitä.

Kysymys on aikakausien taitteesta. Yhteiskunta on uponnut Gutenbergin sulkuihin. Thomas Pettitt selittää ilmiön Gutenbergin mukaan.

Tekoälystä tukiäly!

Viime viikolla eduskunnassa keskusteltiin tulevaisuusvaliokunnan mietinnön pohjalta valtioneuvoston kerran neljässä vuodessa annettavasta tulevaisuusselonteosta. Selonteon aiheena oli tällä kertaa Työn murros ja suomalaisen työn tulevaisuus.

Miten kulutusyhteiskunnassa oikein pitäisi elää?

Ilmastonmuutos, työn murros ja sosiaalinen media aiheuttavat monille stressiä. Tässä muutamia hyväksi havaittuja ohjeita ilmastoahdistukseen:

Tekemällä työtä rikastutat maailman rikkainta prosenttia. Itse saat vain murusia, ja rasitat samalla elonkehää. Miksi siis teet työtä? Älä ainakaan rahan takia. Työsi on hyödyllistä vain silloin, jos se tekee maailmasta paremman paikan.

TEKOÄLY HOI, ÄLÄ JÄTÄ!

Tekoälyn tulemisesta on viime aikoina keskustelu julkisuudessa, ainakin Yle Kioskin järjestämässä puoluejohtajapaneelissa. Jännää ja kuvaavaa on, että keskustelua käytiin Espoossa vuosina 2012 – 2016 järjestetyn tekoälykokeilun avaamien uusien näköalojen pohjalta. Espoon kokeilun piirissä oli yli puoli miljoonaa ihmistä ja 37 miljoonaa asiakaskontaktia. Kun kuulin viime kesänä tuosta kokeilusta, hälytyskelloni alkoi soimaan. Pyysin tietosuojavaltuutettua selvittämään, että onko ko. kokeilussa mahdollisesti rikottu henkilötietolakia ja EU:n tietosuoja-asetusta.

EU:n luonnos luotettavaa tekoälyä koskevista eettisistä ohjeista

EU:n tekoälyä käsittelevä työryhmä on julkaissut 18.12.2018 luonnoksen Draft Ethics Guidelines for Trustworthy AI, josta on olemassa suomenkielinen lyhyehkö tiivistelmä. Tekoälyn ja datan monipuolisen käytön kehitys luo meille valtavia mahdollisuuksia, mutta samalla se vaatii pohdintaa käytön etiikasta ja rajoista esimerkiksi yksityisyyden ja tasa-arvon kannalta.

”Kone kaikkivaltias” lukijan vastuulla

 

Pekka Vahvanen kirjoittaa kirjassaan KONE KAIKKIVALTIAS - kuinka digi­talisaatio tuhoaa kaiken meille arvokkaan, vahvojen mielipiteidensä ohella asioista, joita hän ei ymmärrä.

 

Hän näyttää uskovan neofrenologiaan, kuva 1.

Saarikivi on viehättävä Tekesin rahoittama flopi, julkkis vailla näyttöjä

 

Hänellä on harhainen kuva aivoista, kuva 2.

Kiinan maailmanvalta - Kannattaako länsimaisen jatkaa sukuaan?

Veikko Huuska blogasi oivallisesti Kiinasta ja sen noususta maailman huipulle, mikä on lähempänä kuin moni lännessä on kenties ymmärtänyt. Kiina on pehmeällä voimallaan eli poliittisella, taloudellisella, teknologisella ja vakoiluvoimillaan matkalla kohti maailman herruutta, ellei jotain yllättävää tapahdu. 

Tekoäly on jo edistynyt ihmiselle käsittämättömäksi

Tänään vastaani tuli jokseenkin eriskummallinen mielipidekirjoitus. Aalto-yliopiston professori Jussi Rintanen kirjoittaa Hesarissa otsikolla Tekoäly ei ole uhka ihmiskunnalle, jossa hän sanoo muun muassa:

"Tekoäly on täydellinen idiootti."

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä