Järkipolitiikka vs. tunnepolitiikka

Politiikassa yksi suurimpia erimielisyyden aiheuttajia on keskusteluakselin valinta. Poliittisessa päätöksenteossa vaikuttavia akseleita ovat mm. vasemmistolaisuus--oikeistolaisuus, konservatiivisuus--uudistusmielisyys, liberaalisuus--rajoittavuus, kansallismielisyys--globaalisuus ja rationaalisuus--idealistisuus. Puolueiden välisiä eroja voidaan havainnollistaa sijoittamalla ne tällaisille akseleille. Moni poliittinen erimielisyys voidaan kiteyttää siihen, että yksi osapuoli tarkastelee asiaa järjen kannalta ja toinen osapuoli tunteen kannalta. Esitän pari esimerkkiä. 

1. Pakkoruotsi

 Pakkoruotsia vastustetaan järkiperustein, esimerkiksi vetoamalla siihen, että: 

- Pakollinen ruotsi tasapäistää suomalaisten kielitaidon, koska jokainen haluaa opiskella englantia ja jokainen pakotetaan opiskelemaan ruotsia - kovinkaan moni ei jaksa opiskella enää kolmatta vierasta kieltä.

- Pakollinen ruotsi rajoittaa kansainvälisiä mahdollisuuksiamme esimerkiksi kaupankäynnissä, koska ruotsin kieli avaa oven vain yhteen maahan, kun taas saksan kieli avaa oven moneen maahan, espanjan kieli avaa oven kymmeniin maihin ja englannin kieli avaa oven satoihin maihin - silti vain ruotsi on meillä pakollinen.

- Ruotsin tekeminen pakolliseksi suomenkielisille ei ole parantanut merkittävästi ruotsinkielisiä palveluja, joten sen pakollisuuden poistaminen ei palveluja myöskään heikentäisi.

- Kaikkien suomenkielisten pakkoruotsittaminen vain sen vuoksi, että pieni osa ihmisistä päätyy sellaisiin viranomaistehtäviin, joissa edellytetään ruotsin kielen taitoa, on täysin yliampuvaa - etenkin huomioiden järjestelmän edellä mainitut haittapuolet. Aivan yhtä hyvin voitaisiin kouluttaa vain ne viranomaistoimijat, jotka oikeasti ruotsia tarvitsevat.

 Ja niin edelleen (enemmän pakkoruotsikeskustelun argumenteista voit lukea kielipoliittisista kirjoituksistani). Sen sijaan pakkoruotsia kannatetaan (tai kielivapautta vastustetaan) tunneperustein. Tyypillistä tunneretoriikkaa ruotsinkielisillä on uutislehtien kommenttiosioiden perusteella esimerkiksi tällainen: "Minua loukkaa se, ettei äidinkieltäni arvosteta vaan sitä pidetään turhana. Nyyh nyyh, ihmisarvoni katoaa välittömästi, jos joku kehtaa sanoa, että haluaisi opiskella jotain muuta kieltä ruotsin tilalla."

 Suomenkielisten Lippos... pakkoruotsittajien tunneperustelut puolestaan menevät yleensä suunnilleen näin: "Olemme velkaa Ruotsille sivistyksemme. Suomen kieli ei olisi päässyt nykyiseen asemaan ilman ruotsinkielisen sivistyneistön panosta. Olkaamme kiitollisia pakkoruotsista. Hyi hyi te metsäläiset, ettekö edes tajua hävetä kiittämättömyyttänne?"

 Nordistisessa ideologiassa nähdään, että maailma on suomenkielisille auki vain Ruotsin ja ruotsin kielen kautta ja että Pohjoismaat on ainoa mahdollinen viitekehys Suomelle. Tällöin tyypillistä retoriikkaa on verrata ruotsin taitoa nollakielitaitoon, vaikka älyllisesti rehellistä olisi verrata ruotsin kielen hyötyjä jonkin muun vieraan kielen taitoon. Tyypillistä on niin ikään sekoittaa valtion kaksikielisyys kansan ja kansalaisen kaksikielisyyteen, vaikka älyllisesti rehellistä olisi tunnustaa, että jokainen kansalainen saa itse valita, mitkä kielet hänen identiteettiinsä kuuluvat. Suomen valtion kaksikielisyys ei anna oikeutta pakottaa ruotsin kieltä osaksi suomenkielisten kansalaisten identiteettiä. 

 Mitään järkiperusteluja pakkoruotsille ei ole milloinkaan esitetty - koko järjestelmä perustuu jonkinlaiseen kieroutuneeseen historialliseen kiitollisuudenvelkaan ja monella pakkoruotsittajalla rasistiseen tausta-ajatukseen, että ilman ruotsinkielisiä suomenkieliset eivät koskaan olisi itse voineet saavuttaa sivistyskansan asemaa.

2. Maahanmuuttokriittisyys

 Liian lepsua maahanmuuttopolitiikka vastustetaan järkiperustein, esimerkiksi vetoamalla seuraavanlaisiin seikkoihin: 

- Valtion talous on nollasummapeliä: kaikki se raha, joka käytetään ulkomaalaisiin, on pois suomalaisilta.

- Maahanmuuttajat ovat vuosikymmenestä ja sukupolvesta toiseen rikollisempia kuin kantaväestö, ja erityisen rikollisia ovat tilastojen perusteella arabimaalaiset (Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleet), joten heidän tuomisensa tänne heikentää voimakkaasti yhteiskuntarauhaa ja turvallisuutta. He myös työllistyvät surkeimmin vuosikymmenestä toiseen eli jäävät yhteiskunnan elätettäviksi.

- Suomeen saa tulla laillisesti niin, että hakee oleskelulupaa saatuaan Suomesta työ- tai opiskelupaikan tai puolison - kukaan tuskin vastustaa tällaista maahanmuuttoa.

- Sen sijaan vastustetaan sitä, että turvapaikkajärjestelmän porsaanreiät mahdollistavat sen röyhkeän väärinkäytön: suurin osa turvapaikkaa hakeneista ei ole viime vuosina enää ollut hädänalaisia vaan paremman elämän toivossa tulleita laittomia siirtolaisia, jotka ovat maksaneet jopa kymppitonnin ihmissalakuljettajille päästäkseen monen turvallisen maan läpi tänne ilmaisen rahan maahan. Ne kaikkensa menettäneet oikeasti hädänalaiset odottavat kurjissa oloissa pakolaisleireillä - ei heillä ole rahaa maksaa ihmissalakuljettajille Euroopan-matkasta. Pelkkä kaaosmaista tuleminen ei tietenkään tarkoita että ansaitsisi turvapaikan, muutenhan meidän pitäisi siirtää Eurooppaan satoja miljoonia ihmisiä. 

 Ja niin edelleen. Sen sijaan maahanmuuttoa kannatetaan (tai maahanmuuttokriittisyyttä vastustetaan) tunneperustein. Tyypillistä on, ettei yritetäkään kumota maahanmuuttokriittisten järkiargumentteja vaan keskitytään demonisoimaan niiden esittäjät: heitä haukutaan sydämettömiksi, rasisteiksi, natseiksi jne.

 Tunnepaatoksella ja demonisoinnilla pyritään aivopesemään mahdollisimman monen mielipide niin lukittuneeksi ja ahdasmieliseksi, ettei mikään järkiargumentti enää läpäise kuorta. Näin syntyy ideologinen kupla, joka on kaiken rationaalisuuden ulkopuolella. Yleistäminen ja perusteeton kytkeminen liittyy tähän: jos joku esittää asiallisesti näkemyksen, joka on samansuuntainen kuin jollakulla rumasti tai rasistisesti sanoneella, yritetään mitätöidä tämän yhtäläisyyden perusteella myös sen asiallisesti ja järkevästi perustelleen näkemys. 

 Tällainen toiminta on älyllisesti epärehellistä ja vilisee argumentointivirheitä, mutta oman irrationaalisen ideologian puolustamiseksi ilmeisesti kaikki keinot ovat sallittuja.

Kumpi tapa on parempi?

 Onko mahdollista arvioida näiden kahden tavan paremmuutta? Uskon, että jos lukijan aivokapasiteetti on riittänyt tänne asti lukemiseen, niin silloin hän myös on jo sisimmässään tajunnut, kumpi tapa on ainoa oikea. 

 Järkiargumenttien pitäisi olla kaiken politiikan perusta.

 Tunnepaatos kuuluu vain manipulointiin ja propagandaan. 

 On alhaista ja älyllisesti epärehellistä toimintaa yrittää kumota järkiargumentteja tunnepaatoksella. Niiden puolueiden ja poliitikkojen, joiden ideologia ei kykene vastaamaan järkiargumentteihin, pitäisi hyväksyä todellisuus ja lakata mustamaalaamasta niitä puolueita ja poliitikkoja, joiden näkemykset ovat paremmin perusteltuja.