*

Jaakko Häkkisen kuiva politiikkasivusto Kommentoin poliittisia aiheita puolueettomasti, liukuvan äänestäjän paikalta arvioiden.

Tynkkynen toimii perussuomalaisten hyväksi

Olen ihmetellyt monien perussuomalaisten ja heidän äänestäjiensä reaktioita kolmannen varapuheenjohtajan Sebastian Tynkkysen vaatimuksiin: moni pitää häntä puolueelle haittaa tuottavana oman pesän likaajana. Asiahan on todellisuudessa aivan päinvastoin - Tynkkynen yrittää pitää puolueen takana mahdollisimman monta äänestäjää.

 Sebastian Tynkkynen vaatii: Perussuomalaisten yhteiskokous koolle välittömästi: jatkosta hallituksessa äänestettävä. Tynkkysen mielestä perussuomalaiset eivät voi jatkaa hallituksessa, jossa ei noudateta hallitussuunnitelmaa eli jossa perussuomalaiset eivät voi toteuttaa sitä lupaamaansa politiikkaa, jota kevään eduskuntavaaleissa kannatti 17,7 % äänestäjistä.

 Tuore kannatuskysely osoittaa perussuomalaisten kannatukseksi enää 10,7 %, eli tasan 7 prosenttiyksikköä on kadonnut noin puolessa vuodessa. Viimeisen kuukauden aikana perussuomalaiset ovat menettäneet -4,3 prosenttiyksikköä ja SDP saanut +3,9 prosenttiyksikköä lisää, joten näyttää selvältä, että puoluettaan ovat vaihtaneet ne "duunarit", jotka uskoivat perussuomalaisten ajavan heidän asiaansa. Hylkäämisen syynä ovat siis hallituksen suunnittelemat leikkaukset.

 Sen sijaan maahanmuuttokriittiset eivät voi vaihtaa tällä hetkellä minkään muun puolueen taakse - eivätkä ainakaan vasemmistopuolueen - joten heille perussuomalaiset ovat ainoa vaihtoehto. He voivat toki jättää äänestämättä, mikä tietysti laskisi perussuomalaisten kannatusta. 

 Puheenjohtaja Timo Soinin toiminta on tärkein syy kannatuksen romahtamiseen. Hän on luopunut yksi toisensa jälkeen vaalilupauksistaan. Soini pelaa tietysti hallituspeliä, mutta tavallinen äänestäjä ymmärtää vain sen, että Soini myy periaatteensa. Siksi ihmiset vaihtavat kannattamaansa puoluetta.

 Sebastian Tynkkynen yrittää pelastaa perussuomalaiset äänestäjäkadolta osoittamalla, ettei Soini ole itsevaltainen diktaattori ja että kentän mielipide voi vaikuttaa puolueen linjaan ja toimintaan hallituksessa. Tynkkynen tarjoaa äänestäjille toivonkipinän, että nämä odottaisivat kärsivällisesti ja katsoisivat, saako puolue pidemmällä tähtäimellä vielä ajetuksi lupaamiaan asioita.

 Joku vainoharhaisempi voisi jopa kuvitella, että suunnitelman takana olisikin Soini itse - puolue ajaisi kaksilla rattailla (toisissa meloneja, toisissa omenoita) miellyttääkseen mahdollisimman monia äänestäjiä. Joka tapauksessa Tynkkynen yrittää vilpittömästi pelastaa puolueen suurelta kannatusromahdukselta, eli hän ajaa puolueen etua. Puheenjohtajan kritisoimisen ja haastamisen ei pitäisi olla tabu missään puolueessa.

 Käytännöllisesti ajatellen on tuskin mitään mahdollisuutta, että perussuomalaiset lähtisi hallituksesta. Puolueen kriisiä voikin ajatella myös paineen kohdistamisena hallituskumppaneiden suuntaan, kuten erikoistutkija Erkka Railo on sanonut: "Toisaalta keskustan ja kokoomuksenkin tulee jossain määrin myöntyä perussuomalaisten vaatimuksiin, koska jossain vaiheessa tällainen kannatuksen lasku tulee johtamaan hallituskriisiin."

 Saattaa olla myös taktisesti fiksua tehdä "linjaluopumukset" eli takinkäännöt heti hallitustaipaleen alussa, jos se tarkoittaa sitä, että uusien vaalien lähestyessä perussuomalaiset saavat sitten läpi omia toiveitaan. Äänestäjät ehtivät vielä moneen kertaan heiluttaa puolueiden suosiosuhteita seuraavien kolmen ja puolen vuoden aikana, ja käytännön merkitystä on tietysti ainoastaan vaalien aikaisella kannatuksella.

 

Olisiko kaksi perussuomalaista puoluetta kuitenkin parempi kuin yksi?

 Perussuomalaiset on monijuurinen puolue: sen on yritettävä pitää tyytyväisenä ainakin vanha SMP:läinen ydin, vähäosainen työväki sekä maahanmuuttokriittiset kansallismieliset. Hallituspelissä tämä tarkoittaa sitä, että jos puolue saa läpi yhden tavoitteensa, sen pitää joustaa toisesta ja kolmannesta, koska hallituskumppaneiden keskustan ja kokoomuksenkin täytyy saada läpi omia tavoitteitaan. Puoluejohdon epäkiitollinen tehtävä on valita, keille äänestäjistä kulloinkin kumarretaan ja keille pyllistetään.

 Voisi olla tehokkaampaa hajottaa puolue suosiolla kahteen osaan: (1) yksi osa priorisoisi EU- ja maahanmuuttokriittisten kansallismielisten asian ajamisen, (2) toinen osa priorisoisi vähäosaisen työväestön asian ajamisen. Silloin pääkohderyhmä olisi kummallakin osalla yksiselitteinen, mikä lisäisi äänestäjien uskollisuutta. Hallitusneuvotteluissa kummankin uuden puolueen tärkein asia otettaisiin huomioon, kun nykytilanteessa tarjolle pääsee vain yksi tärkein asia.

 Pidän todennäköisenä, että uusien puolueiden yhteenlaskettu kannatus voisi olla suurempi kuin perussuomalaisten kannatus. Profiilin terävöityminen nimittäin tarkoittaisi sitä, että äänestäjät kokisivat olevansa jakamattomasti tärkein ryhmä puolueelle, toisin kuin nyt, kun perussuomalaiset ovat monen erilaisen ryhmän puolue.

 Jos taas perussuomalaisissa pelätään sirpaloitumisen johtavan vaikutusvallan heikkenemiseen, voitaisiin kenties pohtia jonkinlaista blokkia tai puoluekonsernia - kattoelintä, jonka alle kumpikin uusi puolue kuuluisi. Puolueet siis rekisteröitäisiin erikseen, mutta niillä olisi kiinteä vaikkakin rajattu yhteistoiminnallinen päätöksentekoelin. Tämän kattoelimen puheenjohtajana voisi edelleen toimia Timo Soini, ja uskon että sille olisi mahdollista laatia sellaiset säännöt, että 

 1. Soini kokisi edelleen voivansa vaikuttaa myös toisen puolueen linjauksiin (nykyäänhän saa olla useammankin puolueen jäsen, mikäli puolueet itse tämän sallivat)

 2. irronnut puolue kokisi olevansa riittävän itsenäinen toimija.

 

Ihmisillä on tapana ajatella puolueen jakaantumista automaattisesti negatiivisena asiana, mutta sehän voisi olla myös positiivinen asia, kuten olen perustellut. Puolueen hallittu ja suunniteltu jakaminen on varmasti paljon parempi vaihtoehto kuin spontaani, riitaisa lohkoutuminen.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Todella ristiriitaista tekstiä. Että ST saisi takaisin äänestäjiä osoittamalla että TS ei ole yksinvaltias. Mieti vähän.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kyllä Tynkkysestä voisi sanoa Vänrikki Stoolin krtomusten Vanhan Markun tavoin,"Viel on siemmen, viel on lapsi vielä"!

Jaakko Häkkinen

Mieti sinä itse. Mitä ristiriitaista siinä muka on?
Kunhan änkyröit taas, vai? :D

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Suosittu ja ohjaksista kiinni pitävä johtaja kuuluu ps-ideologiaan. Soini joko pitää asemansa tai jättää roolinsa kokonaan.

Jaakko Häkkinen Vastaus kommenttiin #19

Eihän tässä siitä olekaan kyse, vaan mielikuvasta joka äänestäjille välitetään. Jos he uskovat että puolueen linjaan hallituksessa voi vaikuttaa ja että kenttää kuunnellaan, he saattavat vielä antaa persuille mahdollisuuden.

Kannattaisiko sinunkin Sini lukea kirjoitus, jota olet kommentoimassa. :)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #20

Ja sen sisällön kanssa on ristiriidassa juuri lause jonka poimin esiin. Viisas pohdiskelee kritiikkiä, persu haluaa jäädä oikeassa olijaksi. Hyvä asia antipersuille.

Jaakko Häkkinen Vastaus kommenttiin #22

Eli pitäisi vain hyväksyä se, miten sinä määrittelet vakiintuneet sanat uudestaan? Ei kiitos. :) Sinulla on oma kulttisi, jossa persuihin liitetään satoja uskomuksia, mutta ne eivät välttämättä vastaa todellisuutta - nehän ovat vain sinun uskomuksiasi.

Käyttäjän VillePaavolainen kuva
Ville Paavolainen

Kyllä jakautuminen olisi pahasta. Toisella siivellä olisi liian ahdas repertoaari, siis maahanmuutto ja toinen taas ei päästä jäisi ilman. Näkökulma rohkea ja osittain samoilla linjoilla että Soinin on annettava enemmän tilaa. Huolestuttavaa on äänestäjien äkkipikainen heiluninen suuntaan joa toiseen. Se ei tee hyvää päivänpolitiikallekaan. Oma yhteenveto hieman eri näkökulmasta, ei hajottaen vaan pitäen realiteetit esillä

http://villepaavolainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Erkka Railo ei ymmärrä, että jo valmiiksi polvillaan olevaa on helpompi painaa alaspäin. Oletus on, että nämä hallitustoverit ovat jotenkin kivaa ja välittävää sakkia, joka antaa kompuroivalle toverilleen tukea. Tosiasiassa muut hyötyvät persujen alamäestä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

No kuka sen pään alas laski kun oli hallitusneuvottelut. Ei kukaan. Ensinnäkin persut olivat innokkaita pääsemään oikeistohallitukseen kansaa kyykyttämään toiseksi tämä nolouden huippu "my way". Näistä ei voi syyttää ketään ulkopuolista. Persut on persuja oikeistopopulisteja. Ja persutyyliin tähän perään: Piste.

Käyttäjän JariMartikainen kuva
Jari Martikainen

Hallitus halutaan pitää pystyssä, sillä Keskusta ja Kokoomus eivät saa ohjelmiaan lävitse SDP:n tai Vihreiden avustuksella.
Persuille annetaan nyt muutama näyttävä pikkuvoitto Soinin aseman parantamiseksi ja persujen kentän tyynnyttämiseksi. Hallintarekisteri?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

No se ei sinänsä ole mikään pikkuasia.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #7

Sinillä on varmaankin mahtava salkku osakesijoituksia rahastojen lisäksi.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Eikö siinä ole se ongelma, että persujen avulla saadaan kovaa ja epäoikeudenmukaista oikeistopolitiikkaa ajettua vaikka kannattajista suuri osa ei sellaista hyväksy? Ei tuossa kyydissä ole luvassa muuta kuin kannatuksen laskua.

Käyttäjän JariMartikainen kuva
Jari Martikainen Vastaus kommenttiin #9

Kyllä, on helevetin iso ongelma, että persut ovat hallituksessa, joka tekee kokonaisuudessaan täysin erilaista politiikkaa kuin mitä persut ovat ajaneet.
- persujen ex-äänestäjä-

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Populismin tärkein ja oikeastaan ainoa voimavara on viholliskuvat kilpailijoista. Siksi "blokki" tai "puoluekonserni" on mahdoton ajatus. Populistit eivät elä yhteistyöstä vaan vastakkainasetteluista.

Persuista mahdollisesti irtautuva ryhmä olisi heti syntyessään emäpersujen pahin kilpailija ja siksi vaarallisin vihollinen. Ne olisivat toisilleen pettureita ja takinkääntäjiä.

Jaakko Häkkinen

Eihän kaksipersujärjestelmä mitenkään vaikuta vastakkainasetteluun: samat viholliset heillä olisi kuin tähänkin asti. Luitko Jouni nyt varmasti ajatuksella?

Jos jakautuminen tehdään sovussa ja Soinin valta-asema säilyttäen, ei tulisi mitään petturuusriitoja. Et siis tosiaankaan lukenut bloggaustani... Silloin ei kannata myöskään kommentoida. Ilmainen vinkki. :)

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Sille, että persut pysyvät yhtenäisenä katkeraan loppuun asti, on n. 7 miljoonaa syytä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Niinistön veljesten karriäärit. Sampo Terhon ja Simon Elon karriäärit. Ja siitä siten alaspäin samaa rataa. Ehdottomasti tässä järjestyksessä.

Jaakko Häkkinen Vastaus kommenttiin #16

Miten tuo perustelee mitään?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #17

Kysymys oli syistä eikä perusteluista. Perusteluja vaadittanee niiltä jotka vauhdittavat puolueen jakautumista tai haluavat eheytymistä. Ulkopuoliset miettivät syitä.

Jaakko Häkkinen Vastaus kommenttiin #18

Miten perustelet, että kenenkään urakehitys olisi mikään syy mihinkään?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #21

Et siis usko yleiseen käsitykseen audien takapenkkien vaikutuksista ja vallan humaloittavasta vaikutuksesta ja karriaristististen ihmisten itsekkyydestä, jossa puolue on väline omalle uralle ja oman klaanin vahvistumiselle. Minä taas uskon että on olemassa korkea poliittinen kasti joiden jäsenillä on enemmän solidaarisuutta keskenään kuin siihen kansanliikkeeseen josta kukin on noussut tai johon jotkut ovat hakeutuneet vaan uransa takia. Tottakai Niinistö veljineen haluaa että ps puolue lähinnä sulautuu puolukarttaan ja vakiintuu.
Terho taas on itse asetelman arkkitehti. Hänen linjansa on kokoomuslaistuminen. Elo kävelevä uraputki.

Jaakko Häkkinen Vastaus kommenttiin #23

"Et siis usko" + "tottakai" = uskomuksia.
Sinun henkilökohtaisen persukulttisi uskomukset eivät automaattisesti vastaa yhteistä todellisuuttamme. Et voi väittää uskomuksiasi faktoiksi.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #25

Sama koskee sinua. Mutta faktaa on Niinistön veljesten ja Sampo T'n ja Maria Lohisalon jne komeettakarriäärit jotka ovat tarvinneet ps puoluetta. Tietysti niillä on saatu nämävaikutusvaltaiset henkilöt puolustamaan asemiaan tai ainakin on kiistattomasti olemassa vaakakuppi jossa nämä karriäärit ovat yhdellä puolella.
Toinen vastauksesi ylhäällä vain todistaa persujen patologista eipäsjuupastautia ja sitä että eivät luota lukijoihinsa että nämä muodostavat omia käsityksiään. Se on teikäläisten ongelma ja minulle vain huvitusta. Jos ei omaa sitä kulttuuria joka on syntynyt hommafotumin tms mukana (muissakin maissa) tietää että on olemassa hiljaista tietoa. Vänkättävä propaganda ei tavoita ihmisiä pitkäjänteisesti. Hommatyylissä panostetaan vänkätykseem ja aina kovempiin aseisiin. Kansa poistuu takavasemmalle missä maailma on tallellaan.

Pekka Paananen

Tynkkynen on demokratian mies, olisipa Soini myös. Diktaattorit jää yksin joissain vaiheessa ja tulevat tuhoutumaan omaan narsismiin ja pelkoihin. Niin myös Soinikin jos mies ei rupea hoitamaan asioita demokraattisesti. Soini kyllä sopii tämän Hölmölän hallitukseen ja toiminta tapoihin nykyisellä käytöksellään, jonka paskasen lopun voi arvata kunhan kansan mitta täyttyy.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset