Mistä malli Suomen kielipolitiikalle?
-
Ruotsinkieliset absoluuttisina määrinä -
Ruotsin viralliset vähemmistökielten hallintoalueet -
Ruotsinkieliset suhteellisina osuuksina
Usein näkee ehdoteltavan, että Suomessa pitäisi siirtyä jonkin toisen maan mallin mukaiseen kielipolitiikkaan. Esimerkiksi on tarjottu Ruotsin mallia, jossa kaikkialla maassa on yksi pääkieli. Vähemmän on kiinnitetty huomiota siihen, minkä maan kielitilanne todellisuudessa parhaiten vastaisi Suomen kielitilannetta. Seuraavassa esittelen lyhyesti muutamia vaihtoehtoja.
Ruotsin malli
Ruotsissa on yksi valtakunnallinen pääkieli (ruotsi) ja viisi virallista vähemmistökieltä. Jälkimmäisen statuksen ovat saaneet ne kielet, joita on puhuttu maassa viimeistään 1700-luvulta lähtien. Kielistä kolme on alueellisia (saame, suomi ja meänkieli), joten ne ovat saaneet omat hallintoalueensa.
Hallintoalueillaan (jotka ovat osin päällekkäisiä eivätkä edes maantieteellisesti yhtenäisiä) näillä kielillä on oikeus sekä asioida viranomaisten kanssa että saada muita palveluja kuten lasten- ja vanhustenhoitoa.
Kaikilla virallisilla vähemmistökielillä on oikeus saada kaksi viikkotuntia äidinkielen opetusta koko maassa, vaikka opetusryhmässä olisi vain yksi oppilas. Lisäksi jokaista kieltä täytyy tutkia ja opettaa vähintään yhdessä Ruotsin yliopistossa tai muussa korkeakoulussa.
Ruotsissa ruotsin kieli maan pääkielenä on yhteiskunnallinen pakkokieli. Kouluissa pakollinen vieras kieli on englanti, mutta mikään vähemmistökielistä ei ole pakollinen.
Ruotsin tilanne
Ruotsin tilanne ei vastaa kovinkaan hyvin Suomen tilannetta, koska Ruotsissa mikään virallisista vähemmistökielistä ei ole tiettävästi enemmistökielenä missään kunnassa. Vielä 1930-luvulla meänkieli oli enemmistökieli joissain kunnissa, mutta seuranneet sukupolvet ovat suuressa määrin ruotsinkielistyneet. Mikäli kaikki Ruotsin pohjoissaamelaiset asuvat Jällivaaran kunnan alueella, pohjoissaame saattaisi olla siellä enemmistökieli. Valitettavasti Ruotsissa ei tilastoida kuntalaisia äidinkielen mukaan, joten varmistusta tälle ei saada.
Suomenkielisten osuutta kunnissa on vaikeampi arvioida, koska kielen puhujia on Ruotsissa enemmän kuin saamen ja meänkielen puhujia. Suomessa syntyneitä on Ruotsissa yhteensä runsaat 160 000. Suhteellisesti eniten heitä on Haaparannalla (37 %) ja Övertorneålla (19 %) sekä absoluuttisesti eniten Tukholmassa (yli 18 000 = 2,2 %). Tämä luku ei kuitenkaan vielä kata kaikkia suomenkielisiä.
On arvioitu, että 1., 2. ja 3. polven ruotsinsuomalaisia on suhteellisesti eniten Haaparannalla (75 %) ja absoluuttisesti eniten Tukholmassa (yli 67 000 = 8,3 %). Näistä kuitenkaan kaikki eivät enää puhu suomea.
Sisuradion kyselyn mukaan suomea ymmärtäviä tai puhuvia on koko Ruotsissa 470 000 eli enemmän kuin Suomessa on ruotsinkielisiä mutta tietysti paljon vähemmän kuin Suomessa on ruotsia ymmärtäviä tai puhuvia, johtuen pakkoruotsistamme. Suhteellisesti eniten heitä on Norrbottenin läänissä (28 %) ja absoluuttisesti eniten Tukholman läänissä (102 000 = 6,4 %). Näistä siis kaikki eivät aktiivisesti osaa käyttää suomea, koska ymmärtäminenkin on riittänyt kriteerin täyttymiseen.
Jos puoletkin näistä suomea ymmärtävistä puhuisi kieltä äidinkielenään, olisi suomenkielinen vähemmistö Ruotsissa samaa suuruusluokkaa kuin ruotsinkielinen vähemmistö Suomessa. Perustellusti voidaankin olettaa näin; kun nimittäin lasketaan Suomessa syntyneet sekä ne, joiden molemmat vanhemmat ovat syntyneet Suomessa, saadaan yli 227 000 henkilöä. Sen sijaan niillä, joilla vain toinen vanhempi tai osa isovanhemmista on syntynyt Suomessa, ei todennäköisesti ole enää suomi äidinkielenään.
Muita malleja
Sveitsissä on neljä virallista kieltä, mutta siellä kielialueet ovat vielä selvärajaisempia kuin Suomessa, ja lisäksi kielistä kolme on puhujamääriltään lähempänä toisiaan kuin Suomen kielet: saksa 73 %, ranska 23 % ja italia 8 %. Retoromaanin puhujia on alle prosentti sveitsiläisistä. Sveitsin tilanne ei vastaa kovinkaan täsmällisesti Suomen tilannetta, mutta olen silti jo aikaisemmin käsitellyt Sveitsin kielipoliittisen mallin sovittamista Suomeen.
Jokainen Sveitsin kielistä on virallinen omalla alueellaan, tosin muutamissa kantoneissa on kaksi virallista kieltä ja yhdessä kolme. Liittovaltion tasolla voi käyttää kaikkia neljää virallista kieltä, ja esimerkiksi parlamentissa puheenvuorot simultaanitulkataan muille virallisille kielille.
Sveitsissä kunkin kielialueen valtakieli on siis yhteiskunnallinen pakkokieli, ja lisäksi kouluissa on pakko opiskella yhtä muista kotimaisista kielistä. Vaikka Sveitsissä saksa on maan selvä enemmistökieli, ei muilla kielialueilla ole pakko opiskella saksaa – sen tilalla voi opiskella jotain muuta kotimaista kieltä.
Belgiassa (hollanninkielisiä 56 %, ranskankielisiä 38 % ja saksankielisiä 1 %) tilanne muistuttaa Sveitsiä: kullakin kielialueella sen enemmistökieli on virallinen kieli.
Espanjassa on kirjava kielitilanne, koska aiemmin espanjan kielen murteina pidettyjä kielimuotoja on alettu kohdella omina romaanisina kielinään (katalaani, aragonia, galego, oksitaani ja asturia). Kuitenkin katalaanin tilanne vastaa paremmin ruotsin kielen asemaa Suomessa kuin mikään muu toistaiseksi näkemäni vertailukohta: sitä puhuu äidinkielenään suuri vähemmistö Kataloniassa (35 % katalaaninkielisiä + 11 % espanja-katalaani-kaksikielisiä), ja se on vähemmistönä kaupungeissa mutta enemmistönä ympäröivällä maaseudulla. Katalaaninkielisiä on 17 % espanjalaisista.
Jos ottaisimme katalaanin aseman kielipoliittiseksi malliksemme, niin:
- ruotsi olisi pääkieli ruotsinkielisen kotiseutualueen Svenskfinlandin hallinnossa ja julkisissa laitoksissa
- Svenskfinlandin julkinen koulutus annettaisiin ruotsiksi, paitsi kaksi viikkotuntia olisi suomeksi
- firmojen olisi sakon uhalla tarjottava kaikki tieto Svenskfinlandin alueella ruotsiksi
- Svenskfinlandin oma alueellinen parlamentti toimisi ruotsiksi
Tuomio
Ruotsissa suomenkielisten lukumäärä on samaa suuruusluokkaa kuin Suomessa ruotsinkielisten. Erona on kuitenkin se, että suomenkieliset eivät ole Ruotsissa vanha alueellinen vähemmistö - meänkieliset ovat, mutta heitä on paljon vähemmän kuin suomenkielisiä. Lisäksi Ruotsin kaikilla alueilla ja kaikissa kunnissa ruotsinkieliset ovat enemmistönä, kun taas Suomessa on vielä toistakymmentä kuntaa, joissa suomenkieliset eivät ole enemmistönä vaan ruotsinkieliset. Näiltä osin Ruotsin tilanne ei vastaa Suomen tilannetta, ja siksi Ruotsin yhden valtakunnallisen pääkielen mallikaan ei automaattisesti sovellu Suomen tilanteeseen.
Sveitsissä, Belgiassa ja Espanjassa on selviä kielialueita, joilla alueellinen enemmistökieli on aina alueen virallinen kieli. Ruotsinkielisten tilanne Suomessa muistuttaa näiden maiden tilannetta siinä, että ruotsi on vielä alueellinen enemmistökieli osissa Svenskfinlandia.
Näiden maiden tilanteesta suomenruotsin tilanne eroaa kuitenkin siinä, että sen valtakunnallinen puhujamäärä on suhteellisesti paljon pienempi kuin mainittujen maiden suurimmilla vähemmistökielillä (Sveitsissä ranska 23 %, Belgiassa ranska 38 % ja Espanjassa katalaani 17 %).
Toisin sanoen Suomen kielitilanne jää Ruotsin kielitilanteen ja mainittujen kolmen maan kielitilanteiden väliin. Siksi eurooppalaisen kielipolitiikan mukainen ratkaisu olisi tunnustaa ruotsinkielisen alueen asukkaiden oikeus käyttää ruotsia jokapäiväisenä ja yhteiskunnallisena kielenä – toisin sanoen ruotsi olisi alueellisesti virallinen kieli. Koska kuitenkin ruotsinkielisten osuus maan asukkaista on niin pieni, ei kielialueelle olisi tarvetta antaa niin suurta kielellistä itsenäisyyttä kuin noissa kolmessa maassa.
Kielialueita kohdellaan eurooppalaisessa kielipolitiikassa hyvin tasavertaisesti. Toisen kotimaisen kielen pakollisuus ei kuitenkaan ole täysin vierasta: Sveitsissä kaikilla kielialueilla oppilaiden täytyy opiskella vieraana kielenä yhtä kotimaista kieltä, mutta sen saa itse valita kolmesta vaihtoehdosta. Belgiassa ranska (entinen ainoa virallinen kieli) on yhä pakollinen hollanninkielisellä alueella; muista alueista en löytänyt mainintaa.
Esitellyissä tapauksissa maan enemmistökieli ei kuitenkaan ole pakollinen vieras kieli muilla kielialueilla missään muualla kuin Suomessa – Belgiassa on ranskan vanhan valta-aseman peruina pakkoranska hollanninkielisellä alueella, mutta missään muualla maan vähemmistökieli ei tiettävästi ole pakollinen koko maassa.
Valtakunnallinen pakkoruotsi on vastoin eurooppalaisen kielipolitiikan tasavertaisuusperiaatetta, mutta niin on valtakunnallinen pakkosuomikin.
Alueellisen enemmistökielen tulisi olla alueen virallinen kieli (viranomaispalvelujen kieli) ja yhteiskunnallisesti pakollinen kieli (elämisen ja koulutuksen kieli, ei pakollinen vieras kieli). Koska kuitenkin ruotsi on enemmistökieli enää osassa ruotsinkielisen alueen kunnista, näen kaksi vaihtoehtoa: joko yhteiskunnallinen ja virallinen kieli määrätään kuntakohtaisesti, kuten olen aiemmin esittänyt, tai sitten koko Svenskfinlandin aluetta käsitellään kaksikielisenä.
Jälkimmäinen vaihtoehto olisi perusteltu, koska osassa alueen kuntia enemmistökielenä on suomi, osassa ruotsi. Tällöin kuntakohtaiset erot eivät monimutkaistaisi tilannetta eivätkä asettaisi kielialueen ihmisiä eriarvoiseen tilanteeseen muutaman prosenttiyksikön vuoksi.
Eurooppalaisessa kielipolitiikassa tasavertaisuus on vahvasti läsnä: jopa suomenruotsia paljon pienemmillä valtakunnallisilla kieliosuuksilla (baski 2 %, belgiansaksa 1 %, retoromaani alle 1 %) on suurta alueellista kieliautonomiaa.
P.S. Tarkennettu Belgian tilannetta.
P.P.S. Lisätty kartta Ruotsin virallisten alueellisten vähemmistökielten hallintoalueista.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
NäytäPiilota kommentit (79 kommenttia)
Kiitos Jaakko erinomaisen kattavasta tietopaketista, jonka toivoisi mahdollisimman monen päättäjän ja muun pakkoruotsittajan huolella lukevan. Tosin Kanada jäi sinulta käsittelemättä, johon moni asiasta tietämätön myös aina mielellään vertaa. Se sopisi myös varsin hyvin joukon jatkoksi ja yhdeksi esimerkiksi miten muualla kielipolitiikkaa hoidetaan.
Jaakko: "Esitellyissä tapauksissa maan enemmistökieli ei kuitenkaan ole pakollinen vieras kieli muilla kielialueilla missään muualla kuin Suomessa – puhumattakaan siitä, että maan vähemmistökieli olisi pakollinen koko maassa!"
Vieläkö jaksaisit tehdä selvityksen missä määrin ja kuinka pitkään toisen kielialueen kieltä on pakko lukea ja missä vaiheessa sen voi myöhemmin vaihtaa esimerkiksi englantiin? (Muistaakseni esimerkiksi Belgiassa se on myöhemmin mahdollista) Samoin muiden maiden käytäntö kaikissa korkeakouluissa, eli voiko valmistua akateemiseen ammattiin ilman toista vähemmistökieltä? Taidamme siinäkin suhteessa viedä kirkkaimmat mitalit meille Suomeen?
"Kaija, en onnistunut löytämään juurikaan tietoa Belgian kielikoulutuspolitiikasta."
Viimeksi kun katsoin Belgian tilannetta (en muista mistä), niin Belgia jakaantuu kolmeen kielelliseen itsehallintoalueeseen, joista yhdessä on 1 pakollinen kieli, yhdessä 2 pakollista kieltä ja yhdessä 3 pakollista kieltä. Belgia on siis niitä Euroopan poikkeuksia, joissa on jopa 3 pakollista kieltä. Pakolliset kielet ovat kuitenkin ne samat, kuin muuallakin Euroopassa eli Euroopan hyödyllisimmät kielet: englanti, ranska ja saksa.
"Pakolliset kielet ovat kuitenkin ne samat, kuin muuallakin Euroopassa eli Euroopan hyödyllisimmät kielet: englanti, ranska ja saksa."
Kyllä, varsin huomionarvoinen asia, eikä tässä valiteltaisi mitään, jos ruotsin tilalla olisi joku noista kolmesta maailmankielestä.
Toinen ero koko Eurooppalaiseen kielipolitiikkaan verraten on se, että missään muussa maassa ei ole toista pakkokieltä koko kouluelämän aikaa. aina peruskoulusta, ammattikouluihin ja korkeakouluihin saakka. Vain meillä se on voimassa ja voimissaan.
Perusteellinen selvitys vähemmistökielien asemasta Euroopassa. Pidän Häkkisen ehdottamaa kuntakohtaista vaihtoehtoa toteuttamiskelpoisena, siis suomella ja ruotsilla olisi virallinen asema kaksikielisissä kunnissa. Kirjoittaja jättää kuitenkin määrittelemättä kaksikielisyyden ehdot. Nykyinen vähemmistön kuuden prosentin raja on kohtuuttoman alhainen. Jos kaksikielisyyden rajaksi sovittaisiin EU:n suosittelema vähemmistön 20 prosentin osuus, ratkaisumalli olisi kohtuullinen ja hyvin toimiva. Nykyisestä nöyryyttävästä ja hyvin kalliista koko maan kaksikielisyydestä on joka tapauksessa päästävä vihdoinkin eroon.
"Valtakunnallinen pakkoruotsi on vastoin eurooppalaisen kielipolitiikan tasavertaisuusperiaatetta, mutta niin on valtakunnallinen pakkosuomikin."
Ei yhdenvertaisuuden(tasavertaisuuden ) periaatetta voi noudattaa maan suuren valtakielen ja pienen vähemmistökielen suhteessa. Muutenhan kaikki maaailman maat olisivat täynnä kielellisiä yhdenvertaisuusrikkomuksia, kun vähemmistökielisille ei käytännössä kuitenkaan voida taata samoja kielipalveluita kuin valtakielisille.
Sen sijaan vähemmistökieliä pitää kohdella keskenään yhdenvertaisesti.
Haaparanta taipuu samoin kuin Rovaniemi, Ylitornio ja Tampere. Haaparannalla, Haaparannalta, Haaparannalle. -ssa muoto on niin väärin, että aivoihin sattuu kipeää. Kielitoimisto suosittelee, että tulee käyttää paikallisten käyttämää taivutusta, joka on enemmistön mukaan -lla. Muuten kiva, että pohjoisestakin on välillä puhetta :)
"... suomenkieliset eivät ole Ruotsissa vanha alueellinen vähemmistö - meänkieliset ovat, mutta heitä on paljon vähemmän kuin suomenkielisiä"
Aivoon sattuu. - Yhtä hyvin me voisimme nimetä suomenruotsalaisten kielen "voortsprookiksi", niin sen jälkeen ruotsin kieli ei olisi Suomessa vanha vähemmistökiei.
Suomenpuolellahan tämä meänkieli on se murre, mihin minäkin olen lapsena kasvanut. Ruotsin meänkieliset laskevat suomenpuolella jokea asuvat samaksi porukaksi, kuin itsekin ovat. No mutta entä jos muuttaisin Ruotsiin? Olisiko minun kieli Suomi vai Meänkieli? Suomessa se on suomi.
Minulla ei nyt sinänsä ole kovin paljoa Ruotsin yleistä koulukielipolitiikkaa vastaan - mikäs siinä jos sitä englantia nyt halutaan pakolliseksi ykkösvieraaksi Suomeenkin.
Mutta olet oikeassa, että suomenkielisen väestön historia Ruotsissa poikkeaa suomenruotsalaisten historiasta Suomessa. Mutta mielestäni meillä on myös modernissa ajassa eroavaisuuksia.
Ruotsilla on ollut salliva maahanmuuttopolitiikka, mutta integraatiotutkijoiden mukaan (olen haastatellut heitä) myös sellainen vahva piilonationalistinen ymmärryys Ruotsin "hyvyydestä" maan päällä, folkhemmet-nationalismia ja kansainvälistä pioneerihenkeä, mm. ajoilta, jolloin YK:n pääsihteeri on ruotsalainen.
Mutta tästä syystä on myös syntynyt paljon selkeämpää jakoa gettoihin ja viralliseen Ruotsiin; julkinen Ruotsi pitää todella kiinni maan pääkielestä aika merkittävällä tavalla, eikä anna kielivähemmistöille, ei vanhoille eikä uusille, paljon tilaa. Ruotsin kieli on ruotsi.
Suomessa on ollut paljon vähäisempi/maltillisempi maahanmuuttopolitiikka, mutta myös 30 vuoden viiveellä, parempi mamu-integraatio ja loppujen lopuksi melkein ei yhtään vakavia yhteenottoja maahanmuuttajien kanssa. Näin ollen: jos Suomi nyt tieten tahtoen kopioi Ruotsin kielipolitiikan, se olisi askel taaksepäin, koska Ruotsin kielipolitiikka on mielestäni vanhanaikainen, ja kuten sanottu vähän piilonationalistinen.
Paljon parempi on yrittää nykytilanteesta hahmottaa Suomelle oma kielipolitiikka, joka huomioi demografiset muutokset, yksilöiden kielitaidon muutokset, maahanmuuton, ja Euroopan yhdistymisen ja kansainvälistymisen.
"Suomessa on ollut paljon vähäisempi/maltillisempi maahanmuuttopolitiikka, mutta myös 30 vuoden viiveellä, parempi mamu-integraatio ja loppujen lopuksi melkein ei yhtään vakavia yhteenottoja maahanmuuttajien kanssa."
30 vuoden päästä Suoemssa on äänekäs venäläisvähemmistö, joka vaatii Kremlin tuella venäjälle samoja oikeuksia kuin ruotsille.
Suomenkieliset joutunevat opiskelemaan koulussa pakkoruotsin lisäksi vielä pakkovenäjää.
"Paljon parempi on yrittää nykytilanteesta hahmottaa Suomelle oma kielipolitiikka, joka huomioi demografiset muutokset, yksilöiden kielitaidon muutokset, maahanmuuton, ja Euroopan yhdistymisen ja kansainvälistymisen."
Kerropa vähän, miltä tuo uusi kielipolitiikka voisi näyttää.
/ Luin kysymyksesi, mutta en ehdi juuri nyt vastata. /
Vaikkapa niin, että
Pakollisia kieliä ei ole. Valtio säätää kuitenkin että kunnalla on oltava peruskoulun kieliohjelma jonka tarjontaan sisältyy vähintään kansalliskielet suomi, ruotsi, saame, EU-kielet englanti, saksa ja ranska sekä venäjä. Oppilaan täytyy voida vaihtaa koulua ja kuntaa joutumatta kielten takia vaikeuksiin. Pakollisesta ruotsista olisi pitänyt luopua Suomen liityttyä EU:hun.
Kansalliskieliä on kolme, historialliset suomi, ruotsi ja saame. Näitä tulee tarjota kielikylpynä, sekä A- ja B-kielinä halukkaille, ja kieliä tulee edistää aktiivisesti muilla tavoin, joskaan ne eivät ole enää pakollisia.
Omankieliset palvelut tulee arvioida uudelleen, niin että A-ydinpalvelut koulu, hoiva, turva ja oikeus turvataan ehdoitta ja nykyistä paremmin. Muut B-palvelut määräytyisivät kartoittamalla väestön todellista kielitaitoa nykyistä paremmin. Palvelujen määrittelyssä tulee myös ottaa huomioon muiden kielivähemmistöjen tarpeet C-palveluina, jotka tähtäävät maahanmuuttajien kielelliseen integrointin Suomessa.
On selvää, että kaksikielisten perheiden yleistyttyä, omankielisten palvelujen tarve on vähentynyt. Omankielisiä palveluja vaadittaessa niihin on myös asiakkaana sitouduttava.
Kuntien virallisten kielien tulee määräytyä edellisen mukaan. On arvioitava uudestaan milloin, ja millä vähemmistön prosenttiluvulla keskimääräisesti, tarjottavien palvelujen tarve on niin suuri, että koko hallinnon on oltava kaksikielinen. Prosenttiluku ei välttämättä asetu nykyiseen 8%:iin.
Yhteiskunnan toimivuuden kannalta pitää luoda mekanismi, jonka kautta voidaan poikkeustapauksissa tehdä tietyn kielen opiskelu pakolliseksi kunnassa tai alueellisesti. Tämän tavoitteena on estää syrjäytyminen, gettoutuminen tai turvata tärkeitä yhteiskuntatoimintoja kuten esim. A-ydinpalveluja.
Meillä ovat lisääntyneet myös kansainväliset kaksikielisyydet kotimaisen suomenruotsi-suomi-kaksikielisyyden lisäksi.
Eliitin kielikeskustelussa kaksikielisyys näkyy lähinnä "kotoperäistä" kaksikielisyyttä ylistävänä suomenkielistä väestöä velvoittavana kaksikielisyysajatteluna.
Kaksikielisyys-käsite pitäisi osata nähdä laajemmin, voimavarana, ei jonkinlaisena kastilaitoksena, jossa on ylimmän kastin kotimaiset kaksikieliset, kun taas vaihtoehtoiset kaksikielisyydet
ovat ideologisesti arvottomia ja vajavaisia,
koska ne eivät täytä "kahden kansalliskielen kansalainen"-
ideologian kriteeriä.
Kun otat Suomen kansainvälistymisen ja vaihtoehtoiset kaksikielisyydet voimavarana mukaan kaksikielisyysajatteluusi,
ehkä ideoitasi voisi jopa tukea.
"Kaksikielisyys, kuten mikä tahansa hankittu kielitaito, on valtava henkilökohtainen rikkaus, mutta arvokasta myös yhteiskunnalle, ja siihen pitää ja kannattaa panostaa mahdollisimman varhain. Nykytilanteessa muiden kuin kotimaisten äidinkielten opettaminen nähdään rasitteena ja velvoitteena ja kaksikielisten lasten potentiaalinen kielitaito ja sen mukanaan tuomat hyödyt heitetään hukkaan. Vanhempien lisäksi mikään muu taho ei tunnu välittävän kotimaisia kieliä hyvin puhuvien lasten toisen äidinkielen tukemisesta ja lasten tarpeesta ylläpitää läheinen suhde toiseen vanhempaan ja kotimaahan. Väestörekisteriin pitäisi voida valita lapselle useampi kuin yksi äidinkieli. Näin lapsen molempien äidinkielten oppiminen ja lapsen tarpeet tulisivat paremmin huomioiduiksi."
Rehellisesti sanottuna kaksikielisyys, riippumatta siitä mitkä nämä kaksi kieltä olisivat, oli kyllä jo mielessäni tuota kirjoittaessa. Varmaan löytyy esim. suomen/englannin- tai suomen/venäjänkielisiä perheitä siinä määrin että se jo voisi vaikuttaa vaikkapa julkisen sektorin rekrytointiin.
Re: Vaikkapa niin, että
Omia ehdotuksiani kommenttisi pointteihin.
Suomi on ainoa kaikille pakollinen kieli. Joskus pitäisi määritellä "kansalliskieli". Saamen opetukselle ei Etelä-Suomessa liene kummoista tarvetta. Ruotsin taidon tarve suomenkielisille on etenkin ilman virkaruotsia niin vähäinen, ettei kielikylpyopetuksen järjestäminen ole perusteltua. Valinnainen kouluruotsi riittää.
Omankielisiä(ruotsinkielisiä) palveluita tarjotaan vain alueilla, joilla ruotsinkielisten osuus on yli 20%. Palvelujen tuottamisen tulee perustua ruotsinkielisten panokseen. Suomenkieliset- ja ruotsinkieliset palvelut kaksikielisillä alueilla tulee järjestää taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti.
Suomi on kaikkia suomalaisia yhdistävä kieli. Lisäksi se estää syrjäytymistä ja gettoutumista sekä mahdollista suomenkielisten julkisten palvelujen käytön. Suomen taito on lisäksi välttämätön työelämässä.
Sinulla on, Tuomo, mielenkiintoinen sekoitus tarveharkintaa ja uusia pakkoja.
Minä lähden siitä, että kansalliskieliä ei opiskella lähtökohtaisesti vain tarpeeseen, vaan että meillä on kansallinen vastuu siitä, että meillä historiallisesti puhutut kielet säilyvät. Myös minulla on ruotsinkielisenä vastuu siitä että suomen kieli säilyy; varsinkin kun sitä puhutaan kovin vähän maamme rajojen ulkopuolella.
Joten näitä kieliä tulee edistää, joskaan ei pakottamalla ihmisiä opiskelemaan niitä. Jos jäämme odottamaan saamen kielen tarvetta, kieli kuolee. Tosin Etelä-Suomessa tuskin muodostuisi kovin runsaasti saame-opetusryhmiä, mutta joitakin enemmän kuin tänään kuitenkin.
Kun kielivapauttajat ovat juuri käyttäneet koko arsenaalinsa pakkoperiaatteen torppaamiseksi, sinä tuot pakkosuomen pöydälle. Miksi näin? Eikö olisi parempi periaate nimenomaan edistää suomea edelleen, kun maahanmuuttajat ja ruotsinkieliset jo nyt aika lailla mukisematta valitsevat suomen niin yksilöinä kuin kollektiveinä, kuten kaksi- ja ruotsinkielisissä kunnissa tehdään?
Suomi on maailman ainoa suomenkielinen maa. Meidän suomenkielisten vastuulla on suomen kielen ja suomenkielisen kulttuurin vaaliminen.
Ruotsi on elävä, vahva naapurimaan kieli. Kyllä Ruotsi kielestään huolen pitää. Ruotsinkieliset saavat varmasti osansa Suomen julkisista kulttuurimäärärahoista. Lisäksi ruotsinkielisillä on tukenaan varakkaat rahastonsa. Kyllä näillä eväillä pärjää.
Meillähän on pakollinen suomi kaikille tälläkin hetkellä. En minä sitä uutena asiana esitä.
Maan pääkieli/virallinen kieli on kaikille pakollinen Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja yleisesti verrannollisissa maissa. Miksi se ei olisi samalla tavalla perusteltua?
Pakkoruotsi on jäävuoren huippu. Jäävuori on Suomen huono kielipolitiikka.
Suomen kielen ja suomenkielisen kulttuurin vaaliminen ei ole mielestäni pelkästään suomenkielisten, vaan kaikkien suomalaisten vastuulla. Eli myös ruotsinkielisillä alueilla tulee minun mallissani edistää suomalaisen kulttuurin, vaikkapa kirjallisuuden tai populaarikulttuurin tuntemusta.
Minulle sopii että suomi on maan pääkieli, jos osaat kertoa mitä tämä tarkoittaisi ruotsinkielisillä alueilla. Minusta suomi on maan pääkieli jo nyt, mutta varmaan selittänet lisää.
"Minulle sopii että suomi on maan pääkieli, jos osaat kertoa mitä tämä tarkoittaisi ruotsinkielisillä alueilla. Minusta suomi on maan pääkieli jo nyt, mutta varmaan selittänet lisää."
Kyllä pääkieltä tulisi käyttää ainoana virallisena hallintokielenä. En keksi millään perusteluja jatkaa nykyistä virallista kaksikielisyyttä. Nykyinen järjestelmä on yksinkertaisesti maan suuren enemmistön ja maan kokonaisedun vastainen.
Paikallisiin palveluihin, kuten terveydenhuoltoon ja opetukseen ei hallinnollisella yksikielisyydellä olisi mielestäni vaikutusta.
Niin että valtionhallinto olisi yksikielisen suomenkielinen, ja sitten paikallis- ja mahdollisesti joku aluehallinto toimisivat myös vähemmistökielillä?
Enpä osaa tuohon näin äkkiä vastata. Erilaisia toteuttamiskelpoisia malleja kannattaisi kyllä pohtia.
Olen seurannut näitä keskusteluja aktiivisesti ainakin 10 vuotta ja niihin osallistunutkin. Paikallaan on poljettu ja ohi puhuttu. Olisi korkea aika päästä eteenpäin ja rakennella toimivia ratkaisumalleja.
Kielikysymys on periaatteellisella tasolla merkittävä ja se herättää suuria tunteita. Teknisesti ja muodollisesti ongelma ei sittenkään ole kovin vaikea.
Minusta olisi hyvä aloittaa siitä, ettei puhuttaisi niin kovasti palveluista ja toisten palvelemisesta. Maailma on siltä osin muuttunut ja ruotsinkielisten palvelujen tosiasiallinen tarve ratkaisevasti vähentynyt.
Toisaalta ratkaisu muuttuvassa ja yhdentyvässä maailmassa ei voi olla sekään, että tänne rakennetaan jotain niin yksiraiteista ja mahdollisimman 100%:isen puhdasta suomalaista akvaariomaailmaa kuin mahdollista.
"Maailma on siltä osin muutunut ja ruotsinkielisten palvelujen tosiasiallinen tarve ratkaisevasti vähentynyt,"
Tarveharkinnan mahdollisuus olisi askel oikeaan suuntaan.
"Toisaalta ratkaisu muuttuvassa ja yhdentyvässä maailmassa ei voi olla sekään, että tänne rakennetaan jotain niin yksiraiteista ja mahdollisimman 100%:isen puhdasta suomalaista akvaariomaailmaa kuin mahdollista."
Muuttuvassa ja yhdentyvässä maailmassa suomalaisen kielipolitiikan tulee palvella oikeuden- ja tarkoituksenmukaisesti kaikkia suomalaisia, myös kasvavaa joukkoa maahanmuuttajia.
Mistään akvaariomaailmojen rakentelusta ei todellakaan ole kyse.
Tuomo, olet puhunut siitä kahdenkymmenen prosentin rajasta palvelujen kohdalla. Eli sano nyt suoraan: koskisiko se mielestäsi ainoastaan ruotsinkielisiä vai myös suomenkielisiä? Eli onko mallissasi molemmilla kieliryhmillä yhtä hyvät/huonot mahdollisuudet omankielisiin palveluihin, vai pyritkö järjestelmään, jonka mukaan suomenkielisillä on aina oikeus palveluihin suomeksi, ruotsinkielisillä taas ei ole samaa oikeutta omankielisiin palveluihin.
"Niin että valtionhallinto olisi yksikielisen suomenkielinen, ja sitten paikallis- ja mahdollisesti joku aluehallinto toimisivat myös vähemmistökielillä?"
Näin se olisi järkevää ja oikeudenmukaista.
"Tarkoitatko Tuomo, että valtionhallinnon, esim. eduskunnan , toimintakielenä olisi suomi?"
Kyllä tarkoitan.
Kaksikielisillä alueilla palvelut voisi tarjota molemmilla kielillä, muualla suomeksi.
Lähipalvelut tulisi joka tapauksessa järjestää niin, että kaikki voivat niitä vaivattomasti käyttää.
Tuomo, puhunet tässä yhteydessä valtiollisista palveluista eli muista kuin kunnallisista? Mielestäsi siis lainsäädäntöä ei pitäisi olla myös ruotsiksi, kaikki tuomioistuimet olisivat täysin suomenkielisiä jne.?
Ihmettelen suoraan sanottuna yhtä asiaa: millä tavalla nykyinen järjestelmä on Suomen edun vastainen?
Jos siirryttäisiin "yhden kielen paratiisiin", niin kysyisin, minkä takia ruotsinkielisten pitäisi maksaa palveluista, joita he eivät saa omalla kielellään?
Kysyn kyllä joskus ovatko he, jotka puhuvat "valtavasta kaksikielisyyskoneistosta" aina kartalla. Kokemukseni on kyllä, että aika pian siirryttäessä pois kaksikielisiltä alueilta, niin hallinto toimii melko yksikielisesti - siinä määrin, että itsekin hämmästelin kun sain kamerasakkolapun Satakunnan poliisilaitokselta ruotsinkielisenä. Tuskinpa esim. Pohjois-Savon ELY-keskus tuottaa hirveästi ruotsinkielisiä dokumentteja vuodessa.
"Jos siirryttäisiin "yhden kielen paratiisiin", niin kysyisin, minkä takia ruotsinkielisten pitäisi maksaa palveluista, joita he eivät saa omalla kielellään?"
Sopisiko sitten että ruotsinkieliset maksaisivat kaikki kaksikielisyydestä johtuvat kustannukset. Ei se tekikisi kuin sellainen 10000 euroa nessua kohden. Samanlaisena ruotsikielisyysmaksuna kuin YLE-vero.
Kyllähän sellaistakin voisi harkita, että esim. #31-kommentissani listatut ydinpalvelut kustannettaisiin suomenruotsalaisten omalla verotusoikeudella - koulu, hoiva, oikeus ja turva plus mielestäni silloin myös ruotsinkieliset kulttuuripalvelut. Tätä budjetti- ja hallintovaltaa voisi hoitaa jo demokraattisesti valittava 75-jäseninen Folktinget.
Uusilla ostopalvelu-, isäntä- ja virtuaalikuntajärjestelyillä tämä olisi varmaan helpommin toteutettavissakin nyt kuin ennen. Samoin sillä mitattaisiin kuinka tärkeä ruotsinkielinen palvelu itse kullekin suomenruotsalaiselle on.
Silloin me ruotsinkieliset tosin emme olisi siltä osin enää mukana kustantamassa suomenkieliselle väestölle vastaavasti tuotettavia palveluja. Minusta tuntuu, että suomenkielisille alueille rakennettavat palvelut ovat hajaseutu- ja väestöpohjasyistä kalliimpia rakentaa per nessu. En siis menisi sanomaan kuka siinä voittaa jos 5 % kansasta, eli suomenruotsalaiset, eivät veroillaan enää osallistuisi niihin kustannuksiin.
Sellainen pieni lisäys muuten hyvään kommenttiisi, että prosentin pitäisi kyllä olla runsaat kuusi. Perusteena on yksinkertaisesti se, että 6,2 prosenttia suomalaislapsista käy ruotsinkielistä koulua, 93,2 taas suomenkielistä. Loput 0,6 käyvät sitten muulla kielellä tai ovat kielikylvyssä. Tiedot ovat vuodelta 2012.
Itse olen aiemmin huvikseni ehdottanut kaikkien tulojen ja menojen eriyttämistä kieliryhmien välillä, mikä tietenkin olisi hyvin vaikeaa. Silloin kuitenkin nähtäisiin ovatko ruotsinkieliset todellakin painolasti Suomen yhteiskunnassa. Sellaisenahan jotkut meitä pitävät. Eräs asiaa kommentoinut henkilö tyrmäsi ajatuksen ihan sen perusteella, että hän uskoi sen huonontavan suomenkielisten asemaa... Onko se totta vai ei, siihen en ota kantaa.
Valtion tulopuolesta en tiedä, mutta menopuolella on todennäköisesti kalliimpaa per nokka ylläpitää julkisia palveluja suurilla alueilla Itä- ja Pohjois-Suomea kuin täällä virallisen kaksikielisessä Ruuhka-Suomessa.
Kajaanissa esim. koulukuljetuksiin menee keskimäärin 1 600 euroa per oppilas vuodessa, kun Porvoossa menee 300 euroa jne. Mielelläni minä olen mukana maksamassa siitä; Kainuu on hieno maakunta ja hyvä pitää se asuttuna, mutta jos joku nyt haluaa toisin, niin...
"Mielestäsi siis lainsäädäntöä ei pitäisi olla myös ruotsiksi, kaikki tuomioistuimet olisivat täysin suomenkielisiä jne.?"
En ota asiaan jyrkkää kantaa, mutta ei yksilön oikeusturva Suomessa vaarannu, vaikka lainsäädäntö ei olisikaan kirjoitettu hänen äidinkielellään.
Tuomioistuimet ovat oikeastaan aika "kielineutraaleja". Suomenkielisissä tuomioistuimissa käsitellään monen kielisten vastaajien asioita ja oikeusturvan katsotaan kuitenkin toteutuvan. Oikeastaan suomenkielisellekin asianajaja on "oikeustulkki".
Nykyinen järjestelmä sisältää 95%:n enemmistön kannalta valtavan määrän väärin kohdennettuja yhteisiä verovaroja ja resursseja.
Useimmissa maissa pienet kielivähemmistöt eivät saa omakielisiä palveluita ollenkaan ja maksavat silti veronsa maan lakien mukaan.
... jatkuu
Mistä tämä sinun usein mainitsemasi 20% tulee? Toivon mukaan ei ainakaan sellaisesta taktiikasta, että yksikielistetään kaikki suuret väkiriikkaat kaksikieliset kunnat, ja jätetään jäljelle vain muutama kaksi- ja ruotsinkielinen provinssikunta.
Mielestäni prosentin tulisi määräytyä sen mukaan milloin
(1) vähemmistö on niin pieni, että sen piiristä hankitaan luontaisesti keskimääräisesti parempi enemmistökielen taito (esim. Uudessakaarlepyyn su-kieliset ryhtyvät osaamaan yli keskitason ruotsia; Vantaan ru-kieliset vastaavasti huomattavasti yli keskitason suomea). Silloin kunta voi olla yksikielinen.
(2) vähemmistö on niin suuri, että sen piiristä voidaan kunnan ja sen lähialueelta rekrytoida julkisten ja kaupallisten palveluiden kysyntään riittävästi vähemmistönkielistä väkeä. Silloin kunta voi olla kaksikielinen.
20%:n raja on muistaakseni joku kansainvälinen suositus, mutta ei se itsessään ole tärkeä. Tarkoitus on rajata ruotsinkielisiä palveluita tarjoaviksi alueiksi ne Suomessa selvät ja suppeat alueet, joilla voidaan puhua elävästä kaksikielisyydestä. Noilla alueilla on ruotsinkielisten osuus yleisesti paljon korkeampikin kuin tuo 20%.
Jos jostakin näyttää löytyvän piiloteltua taktikointia, se johtuu vain huonoista sanavalinnoista. Pyrin sanomaan sanottavani suoraan.
Ruotsinkielisten palveluiden tulee perustua pääsääntöisesti ruotsinkielisten panokseen.
Olen lukenut useammankin ruotsinkielisen sanomana, että vähän ajan kuluttua kaikki ovat pääkaupunkiseudulla kaksikielisiä, jotka eivät silloin tarvitse erillisiä ruotsikielisiä palveluita.
Terveyspalveluiden tarve kasvaa nopeasti. Samaan aikaan julkinen taloustilanne kiristyy.
Kaikki liikenevät terveyspalveluihin käytettävät varat esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tulee käyttää kaikille yhteisiin terveyspalveluihin. Ei osaa näistä varoista voi käyttää ruotsin kielen tukemiseen erillisinä ruotsinkielisinä palveluina.
Helsingissä onkin jo järjestetty terveyskeskuspalvelut niin, että noin 20:sta terveysasemasta vain kolme antaa taattua ruotsinkielistä palvelua. Muualla henkilöstö sitten osaa ruotsia jos osaa. Pääkaupunkiseudulla ollaan myös järjestämässä terveyspalveluja niin, että jos välttämättä halua ne nimenomaisesti ruotsinkielisinä niitä saa käydä hakemassa myös naapurikunnasta kolmiossa Hki-Espoo-Vantaa.
Taisin myös kielimallissani (#31) kirjoittaa nimenomaan tästä, että ken ruotsinkielisiä palveluja vaatii, joutuisi myös sitoutumaan käyttämään niitä, eikä jonottaa sen jälkeen vuoroin muitten jonoissa.
Suomessa on jo tänään niin, että kansalainen voi 12 kk:ksi kerrallaan ilmoittautua jonkun toisen kunnan terveyspalvelujen käyttäjäksi. Jos minä porvoolaisena haluan varmemmin ruotsinkielisiä (ja muutenkin laadukkaampia) palveluja voin esim. ilmoittautua Sipoon terveyspalvelujen asiakkaaksi. Myös tällä tavalla palvelukieliasioita voidaan tulevaisuudessa ratkaista.
Luen päivittäin Hbl:a ja kuvaamasi pääkaupunkiseudun ruotsinkielisten terveyspalveluiden järjestäminen on minulle tuttu.
Äsken HS:ssä Kela ehdotti tulevassa sote-uudistuksessa yksitysten terveyspalveluiden lisäämistä ja ehdotti samalla korvaustason korottamista.
Toivottavasti edellä kerrottu toteutuu, samoin sote uudistuksen yhteydessä mainittu "raha seuraa potilasta"-periaate.
Edellä mainituilla järjestelyillä voidaan varmasti turvata ruotsinkielisten terveyspalveluiden kohtuullinen ja tarkoituksenmukainen saatavuus pääkaupunkiseudulla.
"Mutta olet oikeassa, että suomenkielisen väestön historia Ruotsissa poikkeaa suomenruotsalaisten historiasta Suomessa."
Minä en näe muuta eroa kuin Ruotsissa suomenkieli on ollut kielletty ja Suomessa ruotsinkieli on ollut tavoite. Väestön historia on käytännössä sama, ruotsalaisia on muuttanut Suomeen ja suomalaisia Ruotsiin, ainoa ero on tuoreemmassa 60-luvun muuttoliikkeessä. Mielenkiintoista muuten nimittelysi, "suomenkieliset" eikä siis suomalaiset ja vastaavasti "suomenruotsalaiset" joista harvalla on mitään sukusiteitä Ruotsiin, nimi ja kieli on annettu (määrätty)Ruotsinvallan aikana.
Juu, laita vaan luuppisi takaisin samettiseen laatikkoonsa, olisin voinut kirjoittaa ruotsinkieliset niin kuin yleensä teenkin.
"Juu, laita vaan luuppisi takaisin samettiseen laatikkoonsa"
Tyhjän saa pyytämättäkin ja järkeä saa etsiä suurennuslasilla näistä ruotsinkielen puolustuspuheenvuoroista. Semanttinen saivartelu on nykyisen kielipolitiikan kannattajien perustyökalu.
Saattaa olla, että saivartelevat. Mitä ns. pakkoruotsiin (semanttinen temppu sekin sana) tulee, niin minähän en sitä kannata.
"Jarmo, lue edellä ollut viestini. Ruotsinsuomalaiset ovat nuori kielivähemmistö, eivät vanha alueellinen vähemmistö kuten suomenruotsalaiset."
Fakta on että koko pohjois-Ruotsi on suomalaisten asuttama eikä tätä tosiasiaa poista näkemys että kyseessä on meänkieliseksi määritelty vähemmistö. Suomen ruotsinkielisistä vain murto-osalla on siteitä Ruotsiin, valtaosa on kielensä vaihtaneita suomalaisia. Yrittäkää pitäytyä todistettavissa faktoissa vaikka valtamedian propaganda muuta väittääkin.
Olisiko mielestäsi mahdollista että tämä Pohjois-Ruotsin ja Pohjanmaan väestö olisi joskus ollut pääasiassa suomenkielistä. Useinhan käy niin että ihmiset jäävätt aloilleen mutta muuttavat kieltänsä jopa muutamassa sukupolvessa. Aivan samoin kuten monet suomenruotsalaiset suvut ovat aikanaan olleet suomenkielisiä, ja monet suomenkieliset ovat aikanaan olleet ruotsinkielisiä.
Minä kyllä ajattelen vähän vanhempia aikoja. Aikaa ennen kuin ja samaan aikaan kuin germaaniruotsalaiset levisivät etelästä pohjoiseen. Ruotsi ei suinkaan ollut tyhjää metsää. Ajattelen että tämä muinaisväestö on voinut asua molemmin puolin pohjanlahtea, ja se näkyisi noissa genetiikkavertailuissa. Pohjoisruotsalaiset kuitenkin eroavat selkeästi eteläruotsalaisista. Mutta mitähän kieltä ovat puhuneet, vai ovatko vaan vaienneet jokilaaksoissaan.
Itäsuomalaiset, mukaanlukien 1500 luvun savolaisekspansio pohjoiseen, eroavat kaikista muista niin paljon, jopa ulkonäöltään, että jätän heidät suosiolla pohdiskeluni ulkopuolelle.
Jos muinaisnorjalaisia on liikkunut alueella, olisivatko he aikanaan voineet pystyttää tarujen Kainuun kuningaskunnan. Norjalaisten saagoissahan viitataan Snorrien ja kumppaneiden tulleen Finlandista. Eli siis muinaisnorskit olisivat hallinneet alueita perämeren molemmin puolin, ja jopa pohjoisempanakin. Sitten jättäneet geeninsä alueelle.
Välikevennys: vähemmistöt voivat myös joskus olla hauska asia.
Sveitsiläinen ministeri Hans-Rudolf Merz selvittää Sveitsin parlamentille miten retoromaanien perinteisen lihaherkun charn crüjan, saksaksi Bündnerfleischin, tullimääräykset muuttuvat mikäli siihen lisätään mausteita. Liian byrokraattiseksi mennyt teksti huvittaa.
Kommenttina Häkkisen vastaukseen (5): Tietysti maan pääkielen, suomen tulisi olla virallinen kieli koko maassa, itsehallinnollista Ahvenanmaata lukuun ottamatta, mutta vaatimus ruotsinkielisten vähintään 20 %:n osuudesta kaksikielisyyden edellytyksenä vähentäisi täysin turhaa virallista kaksikielisyyttä ja kustannuksia merkittävästi.
Suomen sisäisistä kielisuhteista riittää puhetta. Erilaisia malleja esitellään, mutta ne kaikki taitavat olla liian monimutkaisia saadakseen hyväksynnän eduskunnassa.
"Termi "pakkoruotsi" on syntynyt poliittisesti tehdyn lehmänkaupan nimeksi. RKP sai läpi päätöksen, että jokainen suomalainen pikkulapsi opettelee suomenruotsia koulussa.
Tuo päätös "pakkoruotsista", joka tietenkin koskee myös äidinkieleltään suomenruotsalaisia "pakkosuomen" muodossa alistaa eniten suomalaisia.
Kaikilla koululaisilla eli tietenkin käytännössä heidän vanhemmillaan pitää olla oikeus valita mikä hyvänsä mahdollinen kieli omalle lapselle.
Tämä päätös on tehtävissä milloin hyvänsä. Tosin RKP:n edustajat puhuvat valheellisesti mm. perustuslain pykälistä ja kahdesta virallisesta kielestä jne.
RKP:n edustajat ovat puhuneet täysin ala-arvoista ja halveksuvaa tekstiä. Esimerkiksi Stefan Wallin sanoi, että perussuomalaiset eivät osaa käyttäytyä "möbleeratuissa huoneissa ja Jörn Donnerin mukaan perussuomalaisilta ei voi odottaa sivistyneisyyttä, koska "he ovat vasta laskeutuneet puista".
"Alueellisen enemmistökielen tulisi olla alueen virallinen kieli (viranomaispalvelujen kieli) ja yhteiskunnallisesti pakollinen kieli (elämisen ja koulutuksen kieli, ei pakollinen vieras kieli). "
Auts, ei mene ikinä läpi.
Suomenruotsalaiset väkisin suomenkieliseen kouluun Turussa ja Helsingissä? Herää Jaska.
1. Turun enemmistökieli on suomi (86%)
2. Enemmistökielen tulisi olla elämisen ja KOULUTUKSEN pakollinen kieli.
eli siis koulutus pitäisi olla suomeksi.
Vai tarkoitatko koulutuksella jotain muuta?
OK, nyt tarkensit. Pääasia on että blogiin saadaan mustaa valkoisella että et ole lopettamassa ruotsinkielisiä kouluja. Se olisi työelämäpoliittinen itsemurha nykyisessä apartheid-Suomessa.
Vielä kun saataisiin määriteltyä tuo yksikielisen ja kaksikielisen kunnan määritelmä jotenkin järkevästi, eikä siten kun se on nyt esimerkiksi kuntaliitosten kohdalta.
Turussa ruotsinkielisten osuus väestöstä on niin pieni, että Turun tulisi olla virallisesti suomenkielinen.
Virallinen yksikielisyys sinänsä ei tietenkään sulje pois ruotsinkielisiä kouluja.
Juuri näin. Omakieliset koulut on kyllä perinteisesti ehkä vahvin kieliautonomian muoto. Näin esim.
- Varkaudessa on ruotsinkielinen koulu
- Hämeenlinnassa on osaopetusta ruotsiksi
- Nastolasta kuskataan lapsia pieneen ruotsinkieliseen kouluun Lahdessa
En ole myöskään ymmärtänyt, että Jaska Häkkisen malli lainkaan puuttuisi tähän, vaan vain siihen miten kunnan pääkieli ja tämän pääkielen pakollisuus kouluissa liittyisivät toisiinsa.
Suomessa pyritään järjestämään ruotsinkielistä opetusta siinä missä se on mahdollista lakisääteisten korkeintaan 180-210 minuutin päivittäisten koulumatkojen puitteissa, ja jatkuvuutta ja minimiopetusryhmiä saadaan aikaan. Usein vanhemmat hyväksyvät kompromisseja, esim. niin että Lahdessa yhdessä yläkoulussa annetaan osaopetusta ruotsiksi, vaihtoehtona sille, että koululaiset kävisivät koulunsa 90 km:n päässä Vantaalla.
Siellä missä se ruotsinkielisen koulun järjestäminen ei onnistu ruotsinkieliset laittanevat lapsensa suomenkielisiin kouluihin tai muuttavat sitten paikkakunnalta lastensa koulujen perään.
Turussa on kuitenkin vajaa 10000 ruotsinkielistä asukasta, ja Åbo Akademin opiskelijat päälle. Myös kaksikielisen hallinnon traditio on niin pitkä ettei sen muuttamisesta olisi juurikaan hyötyä. Käytännössä kaikki Turun ruotsinkieliset puhuvat erittäin hyvin suomea, tai ainakin puhuivat muutama vuosikymmen sitten, eikä minkäänlaista palvelujen vaatimista nimenomaan ruotsiksi esiintynyt. Solkattiin sitä kieltä millä pärjättiin, usein niin että toinen puhui ruotsia ja toinen suomea. Molemmille helpompi puhua ja molemmat ymmärsivät.
Muistan erään konditorian myyjän, joka tunsi asiakkaansa, tervehti kaikkia ruotsinkielisiä iloisesti ruotsiksi, ja jatkoi rupatteluaan harvinaisen upealla ja vahvalla turkulaisella. Mammat tekivät tilauksensa ruotsiksi eikä mitään ongelmia ollut. Kiittivät lähtiessään aina suomeksi. Meille myyjä aina:"mitäs klopit?" Lämpimän ranskaleivän puolikkaan sai 35 pennillä.
Sulateltuani tätä tovin täytyy todeta, että keskustelu on mielenkiintoinen, varsinkin siltä kannalta, että ruotsinkieliset eivät aidosti osaa päättää ja valita kumpaa he oikeasta haluavat.
Haluavatko he tiivimmän (1) "oman alueen" jota sinun, Jaska, mallisi lähtökohtaisesti puoltaa? Eli alueita, joilla maan enemmistökieliset ovat vähemmistönä, ja joutuvat myös sopeutumaan siihen.
Vai haluavatko he sittenkin dynaamisesti (2) aaltoilevan kaksikielisyyden maiseman, joiden reunat vuosikymmeneltä toiseen joko suomettuvat tai kaksikielistyvät? (Se, että koko maa hitaasti kaksikielistyisi suomi-ruotsi lienee utopia, jonka puolesta toki tehdään töitä, mutta jonka jokainen järkevä varmaan ymmärtää, ettei koskaan tule ehtimään totetua muiden muutosten seuratessa perässä.)
Mielenkiintoista on, että moni suomenruotsalainen, saati meidän päättäjämme eivät osaa vastata kumpi näistä tulevaisuudennäkymistä ja -toivoista pätee. Moni toivoo jotenkin samanaikaisesti molempia.
Jälkimmäisessä 2-vaihtoehdossa suomenruotsalaiset kuitenkin enemmän joutuvat muuttuvan demografian keskelle. Eli siellä missä halutaan uusia esim. kaksikielisiä "pienen prosentin kuntia", kuten esim. Kotkassa tai Kaarinassa vallitsee myös maahanmuuttoa ja muita kielellisiä muutoksia, joka sitten herättää kysymyksiä ruotsinkielisten asemasta suhteessa kasvavaan määrään muunkielisiin.
Onhan näitä ruotsinenemmistöisiä suurkuntia esitetty. Mm. julkishallinnon emeriitusprofessori Krister Ståhlbergin suulla on esim. esitetty suurkuntaa, johon kuuluisi koko ruotsinkielinen Turunmaa, Kemiönsaari, Raasepori ja Hanko.
Tässähän tietysti punnitaan se suomenruotsalaisten todellinen tarve omankielisestä palvelu- ja hallintoympäristöstä. Eli moni ei sitten loppujen lopuksi halua tällaisen himmelin kanssa asioida, jos saavat valita, vaan valitsevat silloin mieluummin ne palvelut jostakin läheltä ja vaikka suomenkielisinä jos on tarvis.
Mielestäni RKP ja muiden puolueiden ruotsinkieliset nukkuivat sote-uudistuksen alkuvaiheessa pommiin. Jos todella oltaisiin haluttu pitää hyvää palvelu- ja hallintorakennetta yllä olisi kenties ollut hyvä huutaa hep silloin kun ruotsinkielistä sote-virtuaalialuetta olisi vielä voitu piirtää suunnitelmiin.
Suomenruotsalaisten piirissä on kyllä paljon asioita, joista ei ole uskallettu herättää kunnon keskustelua. Yksi on juuri tämä, että halutaanko todellakin jonnekin luoda näita hardcore-ruotsinvoittoisia kuntia, jossa elämä tapahtuu ruotsiksi? Vai halutaanko mieluummin tätä muutaman prosentin läsnäoloa ja lillumista rakenteissa, jossa elämä eletään suomeksi, mutta tietyt ydinpalvelut edelleen turvataan, paljon suppeammin kuin nyt, ruotsiksi.
Ja toinen keskustelu tietysti on se, että mikä palvelee suomenruotsalaisten arkea paremmin suomenkielisen väestön taholta, pakollinen huonosti opittu ruotsi suomenkielisissä kouluissa, vai vapaaehtoinen hieman paremmin opittu ruotsi.
Omassa arjessani huomaan, ettei näitä asioita olla puitu. Mitä meidän lehdissä kirjoitetaan kieliasioista riippuu paljolti siitä, kuka toimittajista lähti paikalle; monesti hajonta on huomattava.
Kanadan malli on yksi hyvä malli:
- Itsehallintoalueet, provinssit, päättävät itsenäisesti koulujen kieltenopetuksesta.
- Ranskankieliset palvelut on järjestetty siten, että muutama prosentti valtion viroista on "kaksikielisiä virkoja", joissa pitää osata englantia sekä ranskaa. Huom! Kanadassa on yli 20 % ranskankielisiä.
- Kaksikielisyys koskee valtion ja provinssien viranomaisia, mutta ei kuntien viranomaisia (tosin joissakin provinsseissa myös kunnat ovat kaksikielisiä).
Toimituksen poiminnat
Terveyskeskusmaksujen poisto uhkaa kaatua Helsingin niskaan
Kuntapoliitikko
EU ei voi olla veroparatiisi omille työntekijöilleen
Kansanedustaja
Uuden Suomen uutiset
- Tappara köysissä – Kärpät voiton päässä mestaruudesta 21:42 21.04
- Yllätysten päivä Veikkausliigassa: ”Tuntui älyttömän makeelta kyllä” 20:40 21.04
- Tampereen Classic salibandyn Suomen mestari 20:16 21.04
- Ay-pomo ärähtää: ”Ei voi kuin ihmetellä määrätietoisuutta, jolla hallitus palkansaajia kurittavaa linjaansa jatkaa” 16:18 21.04
- Kokoomusministeri Hjallis Harkimolle ja Mikael Jungnerille: ”Tähän jos keksisi lääkkeen, niin olisi huikeaa!” 16:04 21.04
- Siirtyvätkö maakuntavaalit? – Juha Sipilä: ”Ei ihme, että lipsahduksia tapahtuu” 15:31 21.04
Kommentoi 79 kommenttia