Jaakko Häkkisen kuiva politiikkasivusto Kommentoin poliittisia aiheita puolueettomasti, liukuvan äänestäjän paikalta arvioiden.

Kielipakottajien marttyyriasenne

Nostan esiin erittäin omituisen ilmiön, jolla pyritään röyhkeästi manipuloimaan suuren yleisön asenteita tunteisiin vetoamalla: kielipakottajien marttyyriasenteen. Viime päivinä erityisesti Svenska YLE on kunnostautunut tällä rintamalla uutisoidessaan Vapaa kielivalinta ry:n uudesta bussikampanjasta.

 

1. Kouluruotsi uhattuna

 Svenska YLE noudattaa edelleen johdonmukaisesti linjaansa, jonka mukaan kielivapauttajat vastustaisivat kouluruotsia (skolsvenska). Kuten uutisen kommenteista ja nettikeskusteluista nähdään, propaganda toimii: moni harhautettu kansalainen oikeasti luulee tämän vääristelyn seurauksena, että kielivapauttajat haluavat lakkauttaa ruotsinopetuksen kaikista Suomen kouluista.

 Siitähän ei kuitenkaan ole kyse: ruotsia saisi edelleen opiskella aivan kaikkialla – oppilaiden ei vain enää olisi pakko opiskella ruotsia, vaan vieraat kielet saisi ihan itse valita.

 Olen jo aiemmin ehdottanut, että pakkoruotsin voisi kääntää sanaliitolla obligatorisk svenska, jos tvångssvenska herättää liian voimakkaita mielleyhtymiä. Kouluruotsista puhuminen sen sijaan on täysin virheellinen ja harhaanjohtava tapa.

 Svenska YLEn toimittajat, te vääristelette totuutta esittäessänne kielivapauttajien vaativan kouluruotsin lopettamista. Me vaadimme ainoastaan pakottamisen lopettamista.

 

2. Folktinget uhattuna

 Folktingetin edustaja Markus Österlund pahoitti mielensä Vapaa kielivalinta ry:n kampanjan tunnuslauseesta ”Suvaitsevampi Suomi – pakko pois”. Österlundin marttyyriasenne perustunee siihen, että hän RKP:läisenä on tottunut kuvittelemaan itsensä liberaaliksi ja suvaitsevaiseksi vapauttajaksi.

 Markus Österlund, katsopa uudestaan peiliin ja vastaa rehellisesti: mitä suvaitsevaista on siinä, että pakotetaan kaikki suomalaiset ja Suomessa koulunsa käyvät opettelemaan 5 % suuruisen vähemmistön kieli? Jopa ne, joiden äidinkieli on esimerkiksi saame, romanikieli tai somali, joutuvat opiskelemaan maan pääkielen eli suomen lisäksi ruotsia! Kuinka moni heistä enää jaksaa opiskella kolmatta vierasta kieltä, esimerkiksi englantia?

 Markus Österlund ja Folktinget, ette te ole suvaitsevaisia. Te olette niitä pakottajia, ja me kielivapauttajat olemme niitä suvaitsevaisia.

 Julkeaa ylimielisyyttä edustaa se Österlundin näkemys, ettei kouluruotsi ole uhattuna. Mikäli hän tarkoittaa pakkoruotsia, on todellisuudessa vain ajan kysymys, milloin kansa valitsee itselleen sellaisen eduskunnan, joka lopettaa tämän perusteettoman ja epäoikeudenmukaisen järjestelmän. Kansan enemmistöhän on jo pitkään vastustanut pakkoruotsia. Mikäli taas Österlund puhuukin ruotsin kielen opetuksesta yleensä, niin se ei todellakaan ole uhattuna – eihän sitä yksikään taho edes halua lakkauttaa.

 Lisäksi Österlund vääristelee pahasti totuutta sanoessaan, että kielivapauskampanjan mukaan Suomesta tulee suvaitsevaisempi maa, kun opiskellaan vähemmän kieliä. Kielivapauttajat eivät tietenkään todellisuudessa pyri vähentämään opiskeltavia kieliä vaan päinvastoin lisäämään niitä: pakollisen ruotsin tilalla voisi opiskella mitä tahansa tarjolla olevaa kieltä, eikä kaikkien suomalaisten kielitaito enää perustuisi kieliparille englanti + ruotsi kuten tähän asti.

 Österlund toistelee lisäksi Folktingetin jo moneen kertaan kumottuja perusteluja pakkoruotsille; niistä enemmän täällä.

 

3. Koulut uhattuina

 Svenska YLE uutisoi, että eräiden koulujen rehtorit aikovat kieltää kielivapauskampanjoinnin kouluissaan. Minun täytyy tunnustaa, että ymmärrän heitä. Eivät oppilaat ole oikea kohderyhmä tälle kampanjalle – eiväthän he saa edes äänestää eivätkä siis pysty asiaan mitenkään vaikuttamaan.

 Rehtorien näkökulmasta kyseessä on vain yksi oppimismotivaatiota laskeva ja opiskelua häiritsevä tekijä lisää. Asenne olisi sama, olisipa kyseessä mikä oppiaine hyvänsä. Jos minä olisin rehtori ja joku haluaisi tulla minun kouluuni valistamaan oppilaita siitä, että tekeillä on aloite, jonka tavoitteena on poistaa pesäpallo liikuntatunneilta, ja että lähitulevaisuudessa pesäpallon sijasta oppilaat voivat todennäköisesti pelata frisbeegolfia, niin en kyllä päästäisi.

 Opettajien työtaakka lisääntyisi kohtuuttomasti heidän yrittäessään selittää vastentahtoisille oppilaille, että toistaiseksi näiden vielä pitää pelata pesäpalloa niin kuin tähänkin saakka, vaikka tulevaisuudessa ei välttämättä enää tarvitsisikaan.

 Mutta hetkinen! Vapaa kielivalinta ry:n kampanjatiedotteessa ei missään sanota, että yhdistyksellä olisi edes tarkoituksena jakaa tietoa kouluissa! Kyseessä oli siis jälleen pelkkä marttyyriasenne, jolla pyrittiin keräämään sympatiapisteitä ja manipuloimaan ihmisten mielipiteitä kielivapauttajia vastaan.

 Koulujen rehtorit, eivät teidän koulunne ja oppilaanne oikeasti ole uhattuina kielivapauttajien taholta. Pikemminkin oppilaat ovat uhattuina opettajakunnan taholta – on kuultu rehtoreista ja opettajista, jotka auktoriteettiinsa vedoten yrittävät mustamaalata kielivapauttajia ja väittää näiden tavoitteita perusteettomiksi sekä pakkoruotsia perustelluksi.

 

Oppilailla on kuitenkin oikeus kuulla kummankin osapuolen perustelut, ennen kuin he joutuvat valitsemaan puolensa. Kun opettajakunnan puolelta yleensä kuulee vain pakkoruotsimyönteistä propagandaa, jotain kautta niitä kielivapauttajien perustelujakin olisi hyvä saada esiin.

 Silti en itse lähtisi kouluihin kampanjoimaan, koska en haluaisi vaikeuttaa opettajien työtä ja koska tiedotuksen oikea kohderyhmä ei ole oppilaat vaan päättäjät. Luottaisin siihen, että perustelluimmat näkemykset kuitenkin lopulta leviävät laajimmalle ja saavuttavat enemmistön kannatuksen. Aiheesta kiinnostuneet fiksut oppilaat osaavat itse etsiä tietoa Internetistä ja jakaa sitä kavereilleen. He myös tajuavat bluffin, kun opettajan vasta-argumentit eivät oikeasti kumoakaan kielivapauttajien perusteluja.

 Yhä useampi koululainen ja opiskelija on jo tajunnut, ettei tällä keisarilla ole vaatteita yllään. Tietoyhteiskunnassamme ei perustelujen tulvaa voi tukkia – pakkoruotsin kausi lähestyy vääjäämättä loppuaan. Itse asiassa pakkoruotsi nakertaa itsekin omia perusteitaan.

 

4. Kaikki ruotsinkieliset ja koko ruotsin kieli uhattuina

 RKP:n varapuheenjohtaja Päivi Storgård avautui tänään yksityishenkilönä, antaen mallinäytteen marttyyriasenteesta:

"Minusta on suorastaan hävytöntä, että yritetään aivopestä nuorisoa sillä, että ruotsin kieli olisi jotenkin uhka kaikelle kielten opiskelulle." Storgård näkee kampanjan hyökkäyksenä koko kielivähemmistöä kohtaan.

"Minusta tuntuu, että tällä kampanjalla ja muutenkin Vapaa kielivalinta ry:n taustalla on oikeastaan se, että yritetään kokonaan kitkeä toinen kansalliskieli Suomen kartalta."

 Haluaisin saada Päivin ymmärtämään seuraavat asiat:

1. Ei kukaan ole sanonut, että ruotsin kieli olisi uhka kaikelle kielten opiskelulle. On sanottu, että ruotsi vie paikan joltain hyödyllisemmäksi koetulta vieraalta kieleltä - tätä ei Päivi voi kumota.

2. Ei kukaan ole hyökkäämässä koko ruotsinkielistä vähemmistöä vastaan. Mitä se muka veisi pois ruotsinkielisiltä, jos suomenkieliset ja ruotsinkieliset saisivat itse valita, mitä vieraita kieliä he opiskelevat? Palveluihin on turha vedota, koska pakkoruotsi ei ole onnistunut parantamaan ruotsinkielisten palvelujen tasoa edes neljässä vuosikymmenessä. Kokeilu on epäonnistunut, joten se on lopetettava.

 Ainoa, minkä muutos poistaisi, olisi suomenkielisten pakottaminen ruotsin opiskeluun. Miksi siis Päivi haluaa jatkaa suomenkielisten pakottamista?

3. Ei kukaan oikeasti halua kitkeä toista kansalliskieltä maasta pois, vaikka muutama anonyymi nettitrolli kummastakin kieliryhmästä sellaista saattaa suutuspäissään heittää. Päivin kommentti kuulostaa jo niin vainoharhaiselta, että hän olisi valmis syyttämään natsien keskitysleireistäkin sellaista henkilöä, joka olisi israelilaisen appelsiinin sijasta ostanutkin marokkolaisen appelsiinin...

 Oikeasti, Päivi: ei ihan kaikkia ajatuksia kannata sanoa ääneen, jos jatkossakin haluat äänestäjien pitävän sinua järkevänä ihmisenä. Marttyyriasenne voi joskus olla ihan toimiva strategia, mutta tietyn rajan ylitettyään se saa henkilön näyttämään todellisuudentajunsa menettäneeltä.

 Kun pakottaja esittää uhria, näytelmä voi mennä läpi vain tiettyyn rajaan asti. Tuon rajan jälkeen siitä tulee epäuskottava farssi.

 

Toivottavasti tämän luettuasi ymmärrät olla kriittinen.

Se joka esittää marttyyria ei aina ole uhri – hän voi olla se sortaja.

Se joka esittää suvaitsevaista ei aina ole sellainen – hän voi olla se pakottaja.

 

P.S. Lisätty kohta 4 (Päivi Storgård).

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

22Suosittele

22 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (28 kommenttia)

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Vastustetaan pakollista kouluruotsia, ei kouluruotsia.

Näillä valehtelijoilla ei ole minkäänlaista omaatuntoa.

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Koko pakkoruotsi nyt muutoinkin perustuu täysin väärille oletamuksille ja pelotellaan asioilla, jotka eivät tapahdu. Tämä teksti on vain hyvä todiste, miten pitkälle nämä vapaaehtoisen kielivalinnan vastustajat ovat valmiita menemään. Esitellään vaikka täysin väärää tietoa.

Käyttäjän JulesLehtonen kuva
JV Lehtonen

Olen yrittänyt välttää tätä teemaa viime aikoina, kun olisi muutakin tekemistä, mutta en voi enää sivuuttaa tällaista kaksoisstandardia, jossa suomenruotsalainen edunvalvonta ei suostu asiallisesti keskustelemaan pakkoruotsista, vaan vetäytyy yhä
syvemmälle poteroonsa ja syyllistää niitä,
jotka eivät jaa heidän kieli-ideologiaansa!

Yksinkertainen kysymys: Onko suomenkieliseen kohdistettu pakkoruotsi suomenruotsalaisen perusoikeus ?

Toivoisin tähän asiallista vastausta Folktingetiltä ja svenska YLEltä!

Häkkisen kuvaama suomenruotsalaisuuden edunvalvojien pillastuminen kansalaisliikkeen toiminnasta ei selity muuten kuin sillä asenteella, että pakkoruotsi on heille perusoikeus!

Perustuslain 17 § turvaa kielelliset oikeudet, mutta se ei todellakaan velvoita suomenkielistä opiskelemaan ruotsia.

Missä on suomenruotsalaisuuden edunvalvojien valmius keskustella asiakymyksestä marttyyriretoriikan sijasta ?

Jaakko Häkkinen

Toden totta, JV.
harhaanjohtavaa "kouluruotsi"-sanaa käyttämällä kysymyksestä tehdään mustavalkoisesti ruotsinkielisten perusoikeuksia koskeva. Ainoa keino saada vastapuoli poterosta olisi rauhoitella heitä korostamalla tarpeeksi monta tuhatta kertaa, ettei heidän perusoikeuksiaan olla muuttamassa, vaan suomenkielisten perusoikeudet vain halutaan samalle tasolle.

Pakon vastustus ei ole ruotsin kielen opetuksen vastustamista.
Pakon vastustus ei ole ruotsin kielen opetuksen vastustamista.
Pakon vastustus ei ole ruotsin kielen opetuksen vastustamista...

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

"Mutta hetkinen! Vapaa kielivalinta ry:n kampanjatiedotteessa ei missään sanota, että yhdistyksellä olisi edes tarkoituksena jakaa tietoa kouluissa! Kyseessä oli siis jälleen pelkkä marttyyriasenne, jolla pyrittiin keräämään sympatiapisteitä ja manipuloimaan ihmisten mielipiteitä kielivapauttajia vastaan.
"

"Sillä rahalla voisimme tehdä materiaaleja, joita voisimme jakaa esimerkiksi kouluille." Ilmari Rostila 8.9. 2014 Metro-lehden haastattelussa

Eli siis näin. Ja olen samaa mieltä Jaskan kanssa, että kampanja ei kuulu kouluihin eikä koululaisille.

Jaakko Häkkinen

Ahaa, siis haastattelussa Rostila oli tuollaisen mahdollisuuden esittänyt. Kiitos Petra, tuo oli jäänyt minulta näkemättä. Sanamuoto on siinäkin kuitenkin "jakaa kouluille", ei siis oppilaille.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Mielestäni tuosta on ollut puhe kaiken aikaa, joten vähän hämmästyin että se tulee sinulle uutisena. Mutta tottahan se tietysti oli, ettei itse tiedotteessa siitä mainittu erikseen.

Mielestäni jo lähtökohtaisesti materiaalin suunnittelu ja targetoiminen kouluihin osoittaa heikkoa pelisilmää. Kun on kyse järjestelmää muuttavasta ratkaisusta, niin kouluille sellainen kampanjointi muuttuu luonnollisesti kouluvastaiseksi, eikä vähemmän siksi, että tuon porukan lähellä on paljon niitä, jotka puhuvat ruotsilakosta ja siitä että lapsia suositellaan jättäytymästä pois tunneilta. Tämä ei koske kampanjoita joissa halutaan edistää jotain oppiainetta vaikka innostamalla jonkun liikuntalajin, matematiikan tai kielen pariin. VKV:n somessa aikanaan juhlittiin mm. koululaisten räppivideota, jossa poltetaan ruotsinkirjoja. Ei ihme, ettei olla ihan tehtävän tasalla tästä osasta kampanjaa.

Eli heti ensimmäisenä haaveet kouluihin suunnatusta tiedotuksesta on moka, enkä usko, että Suomesta löytyy kovinkaan montaa rehtoria, jotka sallisivat vaikkapa aiheeseen liittyvät julisteet koulujen seinillä. Rehtorit ovat asiansa ammattilaisia, joten näin tulee käymään.

Minusta on kiva, että sinä Jaska näet tämän problematiikan, hyvinkin selvästi. Mutta onnea muuten kampanjasta tiedottamiseen.

Jaakko Häkkinen Vastaus kommenttiin #8

Minä ainakin tulkitsen "jakaa kouluille" -ilmaisun niin, että materiaali jätettäisiin rehtorin ja opettajien harkinnanvaraisesti jaettavaksi tai esille pantavaksi.

Sitten taas "jakaa kouluihin" tai "jakaa oppilaille" olisi asteen tai pari aggressiivisempaa toimintaa, mutta sellaista ei Rostilan kommentistakaan vielä voi tulkita. Mutta Svenska YLE tulkitsi silti juuri niin - uhkaa liioitellen eli marttyyriasenteella...

Toden sanoakseni olen aina suhtautunut epäillen myös rahankeruuseen - itse en olisi lähtenyt siihenkään, vaan olisin nojautunut vapaaehtoisten aktiivien resursseihin kuten yleensäkin yhdistystoiminnassa. :-)

Jonne Sirén

...jälkikasvun koulussa ei tarvittu edes mitään kampanjaa siihen että ruotsin kielikylpykerho sai jatkoa. Mutta osanottajamääriltään suositummille saksan ja englannin kerhoille ei vain löytynyt "sopivaa koloa lukujärjestyksessä". Asiallahan ei ole mitään tekemistä sen kanssa että alueen kouluja on patistettu tarttumaan ruotsin kielen suosion vähenemiseen, ilmeisesti sitten vaikkapa tällaisin ottein.

Sanoisin että homma haisee, sillä vanhempien taholla nuo kaksi muuta olisivat pop ja ruotsi ei vaan ole ihan niin tärkeäksi koettu. Saksan kerho ehkä saadaan järjestettyä, vanhempien nostettua asiaa voimallisesti esiin vanhempainilloissa.

Käyttäjän JulesLehtonen kuva
JV Lehtonen

"vanhempien nostettua asiaa voimallisesti esiin vanhempainilloissa"

Vanhempainillat ovat kampanjalle sopiva tiedotuskanava, mutta se vaatii vahvaa henkilökohtaista sitoutumista.

Viime aikoina pakkoruotsin aikaistaminen kuudennelle on kyllä ollut varsin suuri iltojen ihmetyksen aihe: Se tulee suurimmalle osalle vanhemmista täytenä yllätyksenä ja järkytyksenä- syöhän se entistä tehokkaammin muiden kielten valintoja A2-kieliksi!

Jaakko Häkkinen Vastaus kommenttiin #20

JV:
"Viime aikoina pakkoruotsin aikaistaminen kuudennelle on kyllä ollut varsin suuri iltojen ihmetyksen aihe: Se tulee suurimmalle osalle vanhemmista täytenä yllätyksenä ja järkytyksenä- syöhän se entistä tehokkaammin muiden kielten valintoja A2-kieliksi!"

Niin tekee. Täysin järjettömänä päätöksenä siinä on vain yksi hyvä puoli: se saa entistä useamman tajuamaan pakkoruotsin järjettömyyden. Koska perussuomalaiset on ainoa suuri puolue, jonka johto on kielivapauden puolella ja jonka kansanedustajat siksi saavat äänestää pakkoruotsia vastaan, tulemme luultavasti näkemään suuren jytkyn.

Kokoomus ja keskusta kalastelevat samoilla vesillä "pohtien vaihtoehtoja" kielipakotukselle, mutta nykyjohdon alaisena niiden edustajat eivät saa äänestää pakkoruotsia vastaan. Se on siis pelkkää äänestäjien harhauttamista.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Suomenkielisten koulujen kielten opetuksen tulee kansainvälistyä. Sen esteenä on pakollinen ruotsi.

Rkp säätiöineen voi käydä viivytystaistelua mutta häviää varmasti vielä.

Käyttäjän POOL kuva
Olli Porra

Ruotsinkielisten järjestöjen ja Ylen vaikuttajat pilaavat pakkoruotsin poiston kiihkeällä vastustamisellaan ja valheillaan koko ruotsinkielisen vähemmistömme maineen vuosikymmeniksi ja jakavat suomalaiset toisiaan nokkiviin kieliryhmiin. Ruotsinkielisten olisi nyt syytä näkyvästi vastustaa änkyröiden johtajiensa vahingollista politiikkaa.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

No jos keisari tunkee vuosikymmeniä alastomana ja kutsumattomana ihmisten koteihin ja kouluihin ovista, ikkunoista, radioista ja televisioista on tietysti olemassa riski, että joku näkee hänet alastomana.
Asiaan on onneksi olemassa muitakin ratkaisuja kuin tyrmistyminen. Esimerkiksi vaatteiden pukeminen keisarille tai niiden puuttuessa hänen pitämisensä kotirauhan piirin ulkopuolella.

Käyttäjän JulesLehtonen kuva
JV Lehtonen

"Apropos"

"RKP:n varapuheenjohtaja Päivi Storgård uskoo, että kampanjan lopullinen päämäärä on ruotsin kielen poistaminen Suomen kansalliskielten joukosta."

"Storgård näkee kampanjan hyökkäyksenä koko kielivähemmistöä kohtaan."

"Storgård uskoo, että tällä kampanjalla ja muutenkin Vapaa kielivalinta ry:n taustalla on oikeastaan se, että yritetään kokonaan kitkeä toinen kansalliskieli Suomen kartalta."

http://yle.fi/uutiset/rkpn_varapuheenjohtaja_pakko...

PS.
Ai nyt mä vasta hokasin:

Tarkoittaakohan Storgård kartoista puhuessaan Ahvenanmaan tavoitetta poistaa suomenkieliset nimet kartoista ?

"Ahvenanmaa haluaa siivota kartoista suomenkieliset nimet"

http://yle.fi/uutiset/ahvenanmaa_haluaa_siivota_ka...

Tapio Vehmaskoski

Tämän Päivin äidinkieli on suomen kieli. Päivi on esiintynyt usein kehnonlaisesti äidinkieltään kohtaan. Älkäämme laskeko Päivin käyttäytymistä ruotsin kielistemme viaksi.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Nyt Päivi myöhästyi. Joku on nimittäin tainnut käydä kitkemässä jo:

http://www.kielipolitiikka.net/faktamtr/faktakuva/...

Jaakko Häkkinen

Päivi Storgård on niin pahasti aivopessyt itsensä, ettei hän tule ikinä ymmärtämään edes sitä, että kyse on kielivapaudesta. Hänen mustavalkoinen suodattimensa tulkitsee kaiken mahdollisen keskitysleirien rakentamiseksi ruotsinkielisiä varten. Surullista, että ihminen ajaa itsensä tuohon jamaan ja näkee kaikkialla vain uhkakuvia ja vihollisia - ymmärtämättä lainkaan, että hän itse on se pakottaja ja sortaja.

Onneksi hän toteaa puhuvansa yksityishenkilönä eikä edusta RKP:tä tai Folktingetiä.

Tapio Vehmaskoski

Niin Yle-vero on pakollinen. Katsoin juuri verolippuani. En muuten ole aikoihin katsonut TV:tä. Mistä minua verotetaan ja miksi? Tehdäänkö minulta verotetuilla rahoilla propagandaa ilman, että sitä olisi minulla hyväksytetty?...Mitäh!?

Cenita Sajaniemi

Taisin melko pahasti säikähtää Henrikssonnin kutsuessa Markus Österlund´in apujoukoikseen. En muista oliko 2013, vai vähän aikaisemmin. Österlund on pakkoruotsittaja henkeen ja vereen, joten sinne ei kannata uhrata energiaa. Ja pakkoruotsittajillahan on ja on ollut lupa hiukan muunnella totuutta.
Niin kai se on, että päämäärä (ruotsalainen Suomi) pyhittää kaikki keinot.
Välillä saa lukea sontaa Rkp:n ystävyyslehdestä Svenska Dagbladet´ista; no joo, milloin mistäkin. Yhteistä kaikille kirjoituksille on se, että kyseenalaistavat suomenkielisten halun/kyvyn oppia ja päättää omista asioistaan.

Tämä on outoa toimintaa suruilta, joilla oikeastaan ei ole mitään kosketuspintaa suomenkielisiin suomalaisiin.

Käyttäjän saimaansisustus kuva
Hannu Koho

Päivi Storgordille (ent. Saharinen) tämä on oivaa vaalimateriaalia: Pohjois-Savon tyttö otti edellistenkin vaalien alla valinnnaista ruotsia ajavat työkalukseen pyrkiessään olemaan ruotsinmielisempi kuin ruotsinkieliset itse: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-128837961781...

Pääsi telkkariin ja lehtiin - onneksi ei sentään eduskuntaan!
Mutta ensi kevääseen on lyhyt aika, ja tämä on ilmaista vaalimainontaa.

Käyttäjän Jan-ErikAndelin kuva
Jan-Erik Andelin

Alkuperäista uppsatsia muokaten:

Kun enemmistö esittää uhria, sekin menee läpi vain tiettyyn rajaan asti. Tuon rajan jälkeen siitäkin tulee epäuskottava farssi.

Jaakko Häkkinen

Enemmistö on kuitenkin todellinen uhri silloin, kun heidän demokraattisesti valitsemansa kansanedustajat kääntävät takkinsa ja liittyvät kielipakottajiin. :-)

Mutta muistetaan se, että pakottajia ovat valtaapitävät, eivät ruotsinkieliset tavalliset kansalaiset.

Käyttäjän JulesLehtonen kuva
JV Lehtonen

Suomalaisuuden suurin ongelma on aina ollut eripuraisuus, jota välistävetäjä hyödyntää.
Siinä mielessä suomenkielisten intressit sananmukaisesti uhrataan joka kerta, kun hallitusta tehdään.
Toivottavasti seuraava hallitus on kok-kepu-pesu, jolloin ei tarvita ikuista kiilapoikaa ja yhdenasianliikettä.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Eilen itse asiassa erästä mediatutkijaa haastateltiin radiossa, ja hän totesi lakonisesti tästä kampanjasta että tyypillistä viestintää, jossa yritetään luoda kuva sorretusta enemmistöstä ja vähemmistöstä, joka on aiheuttanut jotain vääryyttä enemmistölle.

Jaakko Häkkinen Vastaus kommenttiin #25

Ruotsinkielinenkö mediatutkija? ;-) Ei tuossa kampanjassa syytetä vähemmistöä, vaan keskitytään ongelman poistamiseen; mediatutkija on siis ymmärtänyt jotain puutteellisesti tai asenteellisesti.

Ongelma on, että enemmistöön kuuluvat päättäjät ovat vähäisessä viisaudessaan katsoneet sopivaksi pakottaa enemmistön opiskelemaan vähemmistön kieltä - vaikka samat tyypit perustelevat ruotsin opettamista sillä, että ruotsi on pohjoismaiden ENITEN puhuttu kieli.

Melkoisen tekopyhää, eikö totta? Jos kyse on suomen kielestä, enemmistöllä ei voi perustella mitään, mutta kun kyse on ruotsin kielestä, enemmistöllä perustellaan kaikki.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #26

Ihan suomenkieliseltä vaikutti, jos sillä on merkitystä asian tulkinnalle tai jos ihmisten pitää valita joku kieli ollakseen joku luotettava lähde. En viitsi mainita tässä hänen nimeään, ettei tule kommenttiosioosi tsunamia siitä, miten hän on aivopesty tai maksettu tutkija.

Käyttäjän JulesLehtonen kuva
JV Lehtonen Vastaus kommenttiin #27

"En viitsi mainita tässä hänen nimeään"

Miksi et halua edistää moniarvoista yhteiskunnallista keskustelua ?
Jos esittää julkisuudessa väitteitä, kyllä niitä pitää pystyä myös perustelemaan kriittisellekin yleisölle.

Toki pitää sanat valita VKV:nkin kampanjassa huolella, jotta pakottajat eivät pääsisi marttyyriasemaan, josta Jaskakin osuvasti kirjoittaa!
Kiitos vihjeestä!

Toimituksen poiminnat