Jaakko Häkkisen kuiva politiikkasivusto Kommentoin poliittisia aiheita puolueettomasti, liukuvan äänestäjän paikalta arvioiden.

Herman Lindqvist: Kun Suomi oli Ruotsi

  • Eräiden maakuntien kuuluminen Ruotsiin ja Venäjään
    Eräiden maakuntien kuuluminen Ruotsiin ja Venäjään

Kaivoin esiin Herman Lindqvistin uuden historiateoksen När Finland var Sverige (Albert Bonniers förlag 2013), koska Lindqvist on yksi niistä historian asiantuntijoista, jotka ovat antaneet mediassa todellisuuden ulkopuolisia lausuntoja Suomen joutumisesta Ruotsin yhteyteen (ks. Ruotsinmielistä historian vääristelyä). Tässä kirjoituksessa käsittelen vain Ruotsiin liittymisen kannalta olennaisia varhaisimpia aikoja.

 Jo sisällysluettelon jäsentely antaa vihjeen Lindqvistin näkemyksestä (suomennettuna):

1. Kuinka Suomesta ja Ruotsista tuli sama maa?

2. Ristiretki joka ei tapahtunut

3. Itämaa sidotaan Mälarinlaaksoon

4. Näin Suomi sai ruotsalaiset/ruotsinkieliset asukkaansa

 Ensimmäisen luvun otsikko on harhaanjohtava: Lindqvist ei itse asiassa käsittele siinä lainkaan sitä, miten Suomesta ja Ruotsista tuli sama maa. Hän käsittelee lyhyesti esihistoriaa, suomalaisten alkuperää, suomen kielen lainasanakerrostumia, viikinkiaikaa, Kalevalaa ja muinaisuskontoa (s. 11–27).

 Lindqvist sortuu "wikipedialaiseen" yliampuvaan neutraliteettiperiaatteeseen: hän käsittelee kaikkia näkemyksiä ikään kuin tasavertaisina, vaikka tieteessä on aina paremmin ja huonommin perusteltuja ja jopa kumottuja näkemyksiä. Niinpä Lindqvist on valinnut esiteltäväksi "mielenkiintoisimmat" näkemykset ja ohittaa paremmin perustellut "tylsät" näkemykset. Hän mm. esittelee Kalevi Wiikin näkemyksen (s. 15), jonka mukaan jo Suomen ensimmäiset asuttajat olisivat puhuneet uralilaista kieltä, eikä ilmeisesti ole tietoinen (tai ei piittaa) siitä, että Wiikin näkemys perustuu epätieteelliseen menetelmään ja on asiantuntijoiden monella rintamalla kumoama (kokonainen gradu alkuperäkiistasta ja paljon Wiik-kritiikkiä Puolikuivalla alkuperäsivustollani).

 Tähän kumottuun näkemykseen Lindqvist viittaa luvussa vielä myöhemminkin, sanomatta mitään tieteellisemmistä näkemyksistä. Suoranainen virhe puolestaan on väite, että 1100-luvulla koko Suomessa olisi ollut vain 10 000 henkeä (s. 12), kun suomalaistutkijoiden käsitys tuossa aikatasossa vaihtelee 50 000 ja 75 000 asukkaan välillä.

 Toisessa luvussa (s. 28–37) Lindqvist käsittelee niin sanottua ensimmäistä ristiretkeä 1150-luvulla ja perustelee, miksei se ollut ristiretki vaan pikemminkin ajalle tyypillinen ryöstöretki. Tämä osio on esimerkillinen eikä kaipaa sen enempiä kommentteja.

 Kolmannessa luvussa (s. 38–58) Lindqvist tarkastelee Suomen liittymistä Ruotsiin. Hän myöntää, että vielä 1200-luvun taitteessa Suomi oli Baltian tavoin ruotsalaisten, tanskalaisten, novgorodilaisten ja saksalaisten kilpakenttä: yksikään näistä ulkoisista toimijoista ei vielä ollut vakiinnuttanut asemaansa. Lindqvist kirjoittaa sivulla 39:

 "Under dessa oroliga tider var det naturligt att finska bönder och herra sökte förbund med makthavarna på andra sidan Ålands hav, på samma sätt som folket i Värmland, Småland, Gotland och Öland kom att söka sig till sveakungen då de låg under krigshot från grannar."

["Näinä rauhattomina aikoina oli luonnollista, että suomalaiset talonpojat ja herrat etsivät liittoa Ahvenanmeren toisella puolella valtaa pitävien kanssa, aivan kuten kansa Värmlannissa, Smoolannissa, Gotlannissa ja Öölannissa hakeutuivat svealaiskuninkaiden luokse, kun jäivät naapureidensa uhkaamiksi."]  

 On totta, että paikallispäälliköt varmasti etsivät liittolaisia vihollisten uhatessa, mutta nämä liitot olivat tilapäisiä. Liittolaisuus ei suinkaan todista mistään valtiollisesta alamaisuudesta, kuten Lindqvist näkyy tässä luvussa olettavan. Toinen mustavalkoinen tulkinta on, että Lindqvist ilmeisesti olettaa kristillistymisen olevan yhtä kuin Ruotsin kruunun alamaisuus. Todellisuudessahan katolinen kirkko oli varhaiskeskiajalla maallisista hallitsijoista riippumaton toimija, vaikka valtakuntien levittäytymisen perusteluna tietysti käytettiinkin sitä, minkä alueen piispa oli kastanut minkäkin alueen.

 Omituista logiikkaa Lindqvist esittää sivulla 44 kirjoittaessaan, että eräät tutkijat ovat olettaneet piispa Tuomaan yrittäneen tehdä (Varsinais-)Suomesta itsenäistä kirkkoprovinssia, koska hän oli kirjeenvaihdossa paavin kanssa. Koska kuitenkin Ruotsin piispatkin kävivät paavin kanssa kirjeenvaihtoa ilman tällaisia pyrkimyksiä, on Lindqvistin mielestä historiallinen fakta, että piispa Tuomas oli koko ajan Upsalan arkkipiispan alainen!

 Tässä Lindqvist sortuu argumentointivirheeseen: eihän siitä, että joku kävi kirjeenvaihtoa paavin kanssa ilman pyrkimystä itsenäisen kirkkoprovinssin perustamiseen, tietenkään seuraa, että kukaan muukaan paavin kanssa kirjoitellut ei ole voinut pyrkiä itsenäisen kirkkoprovinssin perustamiseen.

 Lindqvist myös lukee lähteitä hieman valikoiden, koska hän muistaa mainita, kuinka paavi vuonna 1237 kehotti ruotsalaisia ristiretkelle hämäläisiä vastaan – tämähän sopii Lindqvistin omaan käsitykseen, jonka mukaan Suomen piispa Tuomas toimi koko ajan Upsalan arkkipiispan alaisena. Hän kuitenkin jättää kertomatta, että muutamaa vuotta aikaisemmin paavi käski Baltian saksalaisia ritareita, kalpaveljiä, lähtemään Suomen piispan avuksi. Ainoa syy siihen, että paavi turvautui vuonna 1237 ruotsalaisiin  on se, että edellisvuonna kalpaveljet kokivat murskatappion liettualaisia vastaan, eikä siltä taholta siksi ollut enää saatavissa apua Suomeen.

 Suomen hiippakunta ei siis suinkaan näytä mitenkään selvästi olleen osa Ruotsia sen paremmin kirkollisesti kuin valtiollisestikaan, vaikka Lindqvist haluaakin sulkea tältä seikalta silmänsä.

 Toisesta eli Hämeen ristiretkestä Lindqvistin näkemys on, että hämäläiset vain niskuroivat, kun venäläiset heitä siihen yllyttivät, ja että heidät vain rauhoitettiin. Hänen mukaansa ei ole mitään todisteita siitä, että hämäläiset olisi alistettu väkivalloin. (Tästä perustelusta vielä jäljempänä.)

 

700 vuotta yhteistä historiaa?

 Lindqvistin kirjan koko nimi on: När Finland var Sverige. Historien om de 700 år innan riket sprängdes. (Kun Suomi oli Ruotsi. 700:n vuoden historia ennen kuin valtakunta repesi.) 700 vuotta on kuitenkin täysin tuulesta temmattu numero, pelkkä myytti, joka perustuu siihen oletukseen, että Suomi olisi ollut osa Ruotsia jo 1100-luvun alusta lähtien.

 Lindqvistin ainoa perustelu sille, että Suomi olisi ollut Ruotsin yhteydessä jo näin varhain, on se, ettei lähteissä 1100-luvun lopulta alkaen ole mitään todisteita mistään valloituksesta. Tämä on kuitenkin argumenttivirhe, argumentum ex silentio. Eihän se, ettei harvoissa ja pääosin Suomen ulkopuolella kirjoitetuissa varhaisissa dokumenteissa mainita valloitusta tai vastarintaa, mitenkään voi todistaa, ettei valloitusta tapahtunut. Pikemminkin voidaan väittää, että Suomesta tuli osa Ruotsia vasta siinä vaiheessa, kun siitä on ensimmäisen kerran mustaa valkoisella ja kun muita toimijoita ei Suomen alueella enää esiinny, eli 1200-luvun puolimaissa.

 Jälleen yksi osoitus Lindqvistin mustavalkoisuudesta on sekin, että hän käsittelee Suomea ja suomalaisheimoja yhtenä kokonaisuutena. Suomessa ei tiettävästi ollut 1100-luvulla edes maakuntatason valtamuodostelmia, joten miten kummassa yhden alueen käännyttäminen tai valloittaminen (Lindqvist ei näytä erottavan näitäkään) olisi mitenkään voinut vaikuttaa ihan toisaalla elävien heimolaisten, saati vielä toisheimoisten, statukseen?

 Sivun alussa näkyvään kuvaan olen valinnut neljä erilaista Suomen maakuntaa ja esittänyt palkkikuvaajana niiden valtiollis-poliittisen aseman. Olen valinnut tarkasteluväliksi 700 vuotta päättyen Suomen itsenäistymiseen, koska tarkoitus on verrata ulkoisten valtojen valtakausien pituutta. Edes Varsinais-Suomen kokonaisuutena ei voida perustellusti sanoa kuuluneen Ruotsiin kuin noin 559 vuotta; Venäjälle se on kuulunut jakson viimeiset 108 vuotta ja tiettävästi "itsenäisenä" pysynyt ensimmäiset 33 vuotta. Myös Etelä-Karjala on kuulunut Ruotsille selvästi pidempään kuin Venäjälle, 420 vs. 174 vuotta.

 Sen sijaan Kainuu on kuulunut Venäjälle yhteensä selvästi kauemmin kuin Ruotsille, 380 vs. 214 vuotta (kun Novgorodin vallan katsotaan vakiintuneen vasta Pähkinäsaaren rauhan aikoihin). Pohjois-Karjalan osalta suhde on vielä selvemmin Venäjän hyväksi: 406 vs. 192 vuotta. (Katso myös Suomen rajojen kehitys karttasarjana.)

 On täysin perätöntä ensinnäkin edes käsitellä koko laajaa Suomea yhtenä kokonaisuutena ja toiseksi väittää minkään osan Suomea olleen osa Ruotsin valtakuntaa 700 vuoden ajan. On suorastaan valheellista ohittaa itäisten ja pohjoisten maakuntien pitkä yhteisaika Venäjän kanssa ja korostaa vain läntisten ja eteläisten maakuntien pitkää yhteisaikaa Ruotsin kanssa.


Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (34 kommenttia)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Eikös Ruotsin valtio perustettu vasta 1530 joten ainakaan valtiona Ruotsi ei aiemmin suomalaisia alistanut ja tietääkseni kirkko tuli idästä eli uskonto ei ollut paavin sakramenttia alunperin.

Jaakko Häkkinen

Valtio on toki ollut olemassa jo ennen tuota aikaa, ja Ruotsiksi sitä kutsutaan jo varhaiskeskiajan aikatasossa, koska se on osa nyky-Ruotsin valtion jatkumoa menneisyyden suunnassa.
Valtakunta on neutraalimpi nimitys eikä ota kantaa valtiouden kehitystasoon.

Täytyy erottaa uskonto ja kirkkoinstituutio: jälkimmäinen toteutettiin läntisessä Suomessa vasta Ruotsin toimesta.

Käyttäjän ollisaarinen kuva
Olli Saarinen

Olen ymmärtänyt että tieto kristinuskosta tuli idästä koska Novgorod tuli Vladimir Pyhän kääntämäksi kun Vladimir tahtoi naida bysanttilaisen prinsessan. Käsitteet opittiin siis idästä minkä keskeisten sanojen risti ja pappi muodot osoittavat.

Mutta usko ja kirkko tulivat lännestä, ilmeisesti vaiheittain. Arkeologinen aineisto ja kansanperimä eivät tietääkseni sisällä mainittavaa ortodoksista kerrostumaa kuin Karjalassa.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Eikös se Janakkalaisesta pellostakin löytynyt soturi kuollut miekaniskuun?
Kallon kerroskuvauksessa löytyi jälkiä miekaniskusta ja piikkimäisen esineen tekemästä reiästä kallossa.
Kuolikohan taistelussa ruotsalaisia vastaan?

Jaakko Häkkinen

Sepä onkin mielenkiintoista nähdä, edustaako mies paikallista väestöä vai tulokkaita. Isotooppitutkimus tullee kertomaan kotiseudun, ja mahdollisesti selviävä DNA osaltaan myös.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula
Käyttäjän petrikiiski kuva
Petri O. Kiiski

Pitääpä lukea Herman Lindqvistin teos, koska referointisi mukaan hänen käsityksensä Suomen alkuhistoriasta on samanlainen kuin itselläni.

Suomi ei koskaan ollut ns. "voittomaa", vaan suomalaisia kohdeltiin täysin tasavertaisina Ruotsin vallan alla. Samaan aikaan, kun Norjassa, Tanskassa, Virossa ja Venäjällä talonpojista tehtiin maaorjia, niin Euroopan laajuisesti ainoa poikkeus löytyy Ruotsista ja Suomesta, jossa talonpojat säilyttivät itsenäisyytensä ja jopa alkeellisen demokratiankin. Meillä talonpojat pitivät käräjiä ja pitäjänkokouksia, kaikkialla muualla homma toimi toisin.

Jaakko Häkkinen

Petri, yhdytkö siis Lindqvistin logiikkavirheisiin, mustavalkoisiin virhetulkintoihin ja suoranaisiin vääristelyihin? Niitähän tässä käsittelin.

Suomea todella kohdeltiin samoin kuin muitakin valtakunnan osia - siihen johti se onnekas tilanne, että Ruotsin valtakunta oli vasta muotoutumassa silloin kuin Suomen alueet valloitettiin. Ymmärrät varmasti, että tasapuolinen kohtelu ei mitenkään sulje pois itse valloitustapahtumaa?

Käyttäjän petrikiiski kuva
Petri O. Kiiski

Vaikea sanoa, kun kuten sanoin, en ole lukenut kyseistä teosta.

Kuitenkin Ruotsin valtakunnassa vaikutti myös täysin suomalaisia aatelissukuja, joskin Ruotsissa aatelisto muodostui varsin myöhään. On Kurki-, Tavast yms sukuja, tai Flemingit, jotka avioituivat suomalaisiin suurtalonpoikaissukuihin.

Suomea ei siis valloitettu.

Jaakko Häkkinen Vastaus kommenttiin #11

Ihmeellinen logiikkavirhe sinulla, ei ihme että samastut Lindqvistiin. Eihän suomalaisten aatelissukujen olemassaolo mitenkään voi todistaa valloitusta vastaan!

Käyttäjän petrikiiski kuva
Petri O. Kiiski Vastaus kommenttiin #12

Tulkitse mietteitäni ihan miten haluat.

Olet jotain mieltä ja minä toista mieltä,eikä sinunkaan logiikkasi avaudu minulle, joten omalta osaltani lopetan tuloksettoman mielipiteen vaihdon ja toisen tahallisen väärinymmärtämisen tähän.

Jaakko Häkkinen Vastaus kommenttiin #13

Tulkitsen tasan niin kuin sanot. Jos sinulla on jokin uskottavampi peruste väitteellesi, ettei Suomea valloitettu, ole hyvä vain ja esitä se. :-)
Muussa tapauksessa sinä saat toki pitää uskomuksesi, mutta älä erehdy kuvittelemaan uskomusta tasavertaiseksi tieteellisesti perustellun näkemyksen kanssa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kiitoksia Jaskalle hyvästä kirjoituksesta!

On muistettava, että Herman Lindqvist on ennen kaikkea lehtimies, joka ennen lehtimiesuraansa suoritti yksittäisiä yliopisto-opintoja.
Joten hän ei ole varsinainen historioitsija, vaikka hän on kirjoittanutkin Ruotsin ns. populaatihistorian.
Ei ole mitenkään yllättävää, että hänen metodiikastaan löytyy hieman aukkoja.

http://sv.wikipedia.org/wiki/Herman_Lindqvist

Jaakko Häkkinen

Joo, Lindqvist on tietokirjailija, ei "oikea" historioitsija. Hänellä on kuitenkin vastuunsa, koska historian tietokirjoja pidetään "faktana".

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Lindqvist on tietokirjailija, joka osaa kirjoittaa elävästi historiasta (hieman mutkia oikoen). Hän pystyy kirjoittamaan historiasta lähes yhtä kiinnostavalla tavalla kuin Carl Grimberg aikanaan. Eihän Carl Grimbergään ollut historioitsija.

Käyttäjän TonyBjrk kuva
Tony Björk

samalla logikalla sinun blogisi on tyäsi huuhaa. Ethän sinäkään ole "oikea" historioisija. Jotenkin luotan ennemmin häneen kuin sinuun (ko. sellainen kirja ei olisi edes saanut julkaisuluvan jos olisi ollut paljon asiavirheitä, varsinkin kuin kyse on erittäin tunnettu kirjailja, ja tiedetään että kirja syynataan m.m. mediasssa.)

Jaakko Häkkinen Vastaus kommenttiin #14

Tony hyvä, en ole sanonut Lindqvistiä huuhaaksi; vastasin Pertille, joka toi esiin ettei Lindqvistillä ole historioitsijan koulutusta.

Toki sinä saat uskoa ihan ketä haluat. Ilmeisesti ruotsinpunaisten suodattimiesi läpi eivät välittyneet nuo esittelemäni Lindqvistin monet virheet? Tai sitten osannet perustella, mikseivät ne olekaan virheitä? Ihan turha väittää, että kaikki virheet jäisivät syynääjien haaviin - lähinnähän he syynäävät kirjoitus- ja kielioppivirheitä.

Perustellulla näkemyksellä ja uskomuksella on ero; minä mieluummin kannatan perusteltua näkemystä kuin perustelematonta ja ymmärrysvirheille rakentuvaa uskomusta. :-)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #17

Lindqvistillä ei liene Ruotsissakaan kovin korkeaa uskottavuutta. Näin olen asian ymmärtänyt.

Tietenkin hänellä on kyky esittää asioita selkeästi ja kansantajuisasti, mistä johtuen hän on saanut paljon TV-julkisuutta dokumenttien juontajana ja populäärihistorian kirjoittajana.

Ilmeisesti Ruotsin koululaitos on menettänyt hänessä taitavan historian opettajan.
Hänhän oli myöskin Kruununprinsessa Vectorian henkilökohtainen opettaja ja neuvoja. Tämä ilmeisesti loppui siihen, että hän arvosteli Victorian esikoistyttären nimeä Estellaa tulevalle kuningattarelle sopimattomaksi. Ehkäpä tämä episodi kertonee riittävästi tästä tietokirjailijasta?

Käyttäjän TonyBjrk kuva
Tony Björk Vastaus kommenttiin #17

Minäkin kannatan perusteltua näkemystä. Meillä on vaan eri näkemyksiä ;). Sinullakaan ei ole kauheesti faktoja mukana vastaväitteissä Hermanin väitteisiin.

Jaakko Häkkinen Vastaus kommenttiin #21

Tony hei, vähän tolkkua nyt. Minä osoitin Lindqvistin virheet. Sinun tehtäväsi on osoittaa minun virheeni. Jos niitä ei löydy, minä olen oikeassa ja Lindqvistin virheet todellisia.

Vai osaatko perustella, miksi argumentointivirhe ei olisikaan virhe, kun sen tekee ruotsinkielinen?

Jos kannatat Lindqvistin virheitä, sinun näkemyksesi ei voi olla perusteltu.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Oleellisinta on mielestäni se, jotta Ruotsiin kuuluneet Suomen osat eivät olleet mitään siirtomaita, vaan Ruotsin aluetta, mitä suomalaisten aatelissukujenkin olemassa olo todistaa. Suomalaisen ja ruotsalaisen välillä ei ollut valtiollista eroa.

Jaakko Häkkinen

Pitää paikkansa, Suomen ja suomalaisten kohtelu ei ollut mitään tilapäisen siirtomaan kohtelua. Mutta se prosessi, jolla Suomen alueet alkuaan Ruotsiin liitettiin, täyttää silti valloituksen kriteerit.

Käyttäjän TonyBjrk kuva
Tony Björk

määrittele suomen alueet 1100 luvulla. Milloin suomi käsitteenä edes ilmeni. Kuka asui täällä ennen kristilsen kirkon astumista tälle alueelle.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #19

Amatöörihistorioitsijana (cum laude Venäjän historiasta), muistelisin, jotta prestiisisyistä kirjeenvaihdossa Venäjän ja Ruotsin kuninkaiden välillä piti löytää lisää titteleitä, niin ruotsalaiset kaivoivat jostakin Suomen suuriruhtinaan arvonimen kirjeenvaihtoon lisättäväksi.

Jaakko Häkkinen Vastaus kommenttiin #19

Luepa Tony tuo kahdesti linkittämäni kirjoitus Ruotsinmielistä historian vääristelyä. Ei kukaan ole puhunut Suomi-valtiosta vaan nykyisen Suomen alueesta, älä takerru olkinukkeesi. Suomen alueet ovat 1100-luvulla ne, jotka Suomeen nykyään kuuluvat - aikalaisilla vain oli niille eri nimitys kuin meillä, jotka katsomme taaksepäin Suomi-nimisestä valtiosta käsin.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Taitaa koko Ruotsi täyttää valloituksen kriteerit, Skånea myöten :-)

Jaakko Häkkinen Vastaus kommenttiin #22

Skoonehan oli tanskalainen, kunnes Ruotsi valloitti sen lopullisesti vasta 1658. :-)

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Arhi Kuittinen kirjoitti blogissaan "Ylen Suomi on ruotsalainen on propagandaa";että:
"Museovirasto on kieltäytynyt tutkimasta ensimmäistä laajaa taistelukenttää, vaikka sieltä on löytynyt taistelun jälkiä, sormuksia, nuolia, teriä, panssarin, solkien osasia."

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Tässä hieman tietoa Linqvistiin kohdistuneesta arvostelusta:

"Lindqvist har från akademiskt skolade historiker fått kritik för att en del av hans böcker innehåller faktafel och kontroversiella värderingar.[1] 2000 drogs hela förstaupplagan av Lindqvists bok Drömmar och verklighet in av hans dåvarande förlag Norstedts på grund av att han där, utan faktagrund och mot befintlig historisk forskning, pekade ut professor Karl-Gustaf Hildebrand som antisemit.[2][3]
År 2012 stoppade Bonniers utgivningen av Lindqvists memoarer, Mitt i allt, sedan Dagens Nyheter-journalisten Henrik Arnstad anklagat Lindqvist för historieförfalskning då Lindqvist i memoarerna än en gång anklagat Hildebrand för antisemitism.[3] Lindqvist hävdade senare i ett e-brev till Dagens Nyheter att kontroversen berodde på en olycklig formulering och att han inte hade för avsikt att peka ut Hildebrand som nazist. Han meddelade även att formuleringen ska tas bort.[4]
I samband med att svenska prinsessan Estelles namn kungjordes 2012 gav Lindqvist negativt utlåtande om namnvalet, med kommentaren att namnet "låter som en nattklubbsdrottning", ett uttalande som väckte skarpa reaktioner. Senare bad Lindqvist om ursäkt.[5]
Våren 2012 hamnade Lindqvist även i blåsväder efter att ha medverkat i en intervju för en högerextremistisk webbplats"

http://sv.wikipedia.org/wiki/Herman_Lindqvist#Kont...

Käyttäjän heikkitala kuva
Heikki Tala

On ollut mielenkiintoista todeta, miten nuorempi suomalainen historioitsijapolvi alkaa nähdä maamme historiaa suomalaisten (ei ruotsalaisten eikä suomenruotsalaisten) näkökannalta.

Tutkijatohtori Mirkka Lappalainen: ”Suomen historiassa 1500-luku oli kurja vuosisata, jolloin verot, jatkuva väkivalta ja kylmenevä ilmasto lähes tuhosivat maan talonpoikaisen perustan. Verot valuivat sodankäynnin rahoittamiseen ja joukkojen ylläpitoon. Valtakunta oli hyvin hajanainen ja Tukholma oli vasta nousemassa sen keskukseksi. Suomi ei siis vielä niihin aikoihin ollut sellainen valtakunnan takapiha, jollaiseksi se myöhemmin taantui.” (Susimessu, 2009).

Jouko Vahtola: "Pultavan tappion jälkeen, kun Ruotsikaan ei enää ollut venäläisiltä turvassa, Suomi ei saanut mitään ja sai tulla toimeen omillaan. Valtaneuvosto suhtautui Suomen puolustamiseen väheksyvästi; suomalainen syntyperä ei herkistänyt sen johtavia miehiä Fabian Wredeä ja Arvid Hornia Suomen asialle. Miesavusta ei kannattanut edes haaveksia, vaikka sitäkin pyydettiin. Sitä olisi ollut toki mahdollista lähettää: Tanskan ja Norjan rajoilla oli yli 20.000 miestä ja Tukholman turvana 10.000 miestä. Suomi oli Ruotsille perifeerinen, kurja ja köyhä alue, Tukholman "suojamuuri ja ruoka-aitta", kuten sanottiin."

Jouko Vahtola, Suomen historia jääkaudesta Euroopan unioniin. Otava 2003, s. 172. Vahtola on Oulun yliopiston Suomen ja Skandinavian historian professori.

Käyttäjän ollisaarinen kuva
Olli Saarinen

Historiantutkimuksen eri tulkinnat ovat humanistisen tutkimuksen validiteetin koetinkivi: mitä vähemmän tietoa jostain asiasta tai aikakaudesta on, sitä varmempia ovat äänenpainot ja yhdenmukaisia jonkun päivänpoliittisen agendan kanssa. Suomen historian tulkinta vaihtelee koko lailla sen mukaan onko tulkitsija hämäläinen vai ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta, Pohjois-Karjalasta puhumattakaan.

Meillä on koko lailla vähän kovaa tietoa 1300 -luvulta ja sitä edeltävältä ajalta vain paloittain. Onkin jännittävää rakentaa tätä palapeliä vähäisten asiakirjojen, arkeologian, kansanperinteen, geeniperimään sisältyvän asutushistorian ja kielentutkimuksen avulla.

Häkkisen näkökulma, että varhaishistoriaa olisi tutkittavat maakunnittain, tuntuu järkevältä. Muutenkin on turha lähteä Ruotsi-Suomi -maaotteluun kovin varhaisella ajalla kun kumpaakaan käsitettä ei ollut nykymielessä olemassakaan. Tässä tehdään pian sama virhe kuin feministissä tutkimuksessa, missä sukupuolinäkökulma ohittaa kaikki muut relevantit näkökulmat.

Olen oppinut, että Satakunta ja Kalanti kuuluivat vanhastaan lahdentakaiseen liittoon itsenäisinä alueina mutta sisämaan Häme oli pitkään kokonaan omissa oloissaan. Varsinais-Suomen suuntautuminen on ollut epävarmaa, kumppaneita on ehdotettu Tanskasta Viron kautta Novgorodiin, ehkä tämäkin alue on ollut pitkään omalla pohjallaan?

Ehkä peruskoulun opiksi riittäisi, että itämerensuomalaisilla kansoilla oli kohtalona (1) Joutua Novgorodin alaisuuteen, mikä oli aluksi hyvä kohtalo mutta Moskovan despoottien tultua valtaan vähittäinen kielen ja kulttuurin tuho ja vapauden menetys (2) Joutua Saksalaisen Ritarikunnan alaisuuteen ja maaorjuuteen, missä vapaus on menetetty mutta hedelmällinen maa ja runsas väestötiheys on ylläpitänyt kulttuuria aina uuteen puhkeamiseensa ja vapauteen asti (3) tulla osaksi Ruotsia, missä periaatteellinen vapaus on säilynyt mutta ylimysvallan, kirkon ja rälssien ja suurilmaston muutosten puristuksessa on voitu väliin niin huonosti, että on noustu kapinaan, kuten Vesilahden talonpojat 1400 -luvulla ja nuijamiehet sata vuotta myöhemmin.

Siis meille onkin tärkeämpää ollut valtakunnan sisäinen sosiologinen kehitys, ylimysten, kirkon ja talonpoikien suhde, kuin suhde lahdentakaiseen Ruotsiin sinänsä mikä Satakunnan ja Kalannin osalta voikin olla jopa yli tuhatvuotinen!

Jaakko Häkkinen

"Siis meille onkin tärkeämpää ollut valtakunnan sisäinen sosiologinen kehitys, ylimysten, kirkon ja talonpoikien suhde, kuin suhde lahdentakaiseen Ruotsiin sinänsä mikä Satakunnan ja Kalannin osalta voikin olla jopa yli tuhatvuotinen!"

Erittäin hyvä pointti. Tyytyväisyys ja tyytymättömyys riippunevat pitkälti mahdollisuudesta vaikuttaa OMIIN asioihin. Maaorjuus olisi ollut pahin vaihtoehto tältä kannalta. Ruotsin vallan aikana paikallishallinnon henkilöstöä on jopa vaihdettu, jos asukkaat ovat valittaneet näiden liiasta ankaruudesta tai epäoikeudenmukaisuudesta (minulla on luvussa Kainuun historia).

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

" Dagens Nyheter-journalisten Henrik Arnstad "

Suomen johto aiheutti opportunistisella ja rikollisella hyökkäyssodallaan turvallisuuspoliittisia riskejä Ruotsille. Loppukaneetiksi Arnstad totesi koko Suomen ulkoministeriön tarvitsevan historian peruskurssin.

Tämä Arnstad on kirjoittanut kaksikin kirjaa Suomen lähihistoriasta osaamatta suomea ja käyttämättä muita lähteitä kuin ruotsalaisia sekä ehkä Hufvudsbladetia.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Minulla on ollut tapana muistuttaa,että riimukiviä ei ole Ruotsissa Uplantia pohjoisemmassa. Eikä niitä ole nykyisen Suomen alueella missään.

Mitä tulee Varsinais-Suomeen niin Kuressaaren linnassa on kartta saarenmaalaisten kauppiaiden kauppareiteistä mm. pohjoiseen. Sieltä se Turun kaupungin nimikin on peräisin, "kauppapaikka" nykysuomeksi.

Toimituksen poiminnat