Jaakko Häkkisen kuiva politiikkasivusto Kommentoin poliittisia aiheita puolueettomasti, liukuvan äänestäjän paikalta arvioiden.

Testaa miten kielisuvaitsevainen olet

MeNaiset-lehdessä ilmestyi viime lauantain (16.11.) suvaitsevaisuuspäivän kunniaksi suvaitsevaisuustesti, josta Vapaa kielivalinta -foorumilla muokattiin kielipoliittinen versio. Testaa siis, miten suvaitsevainen olet kielipoliittisesti!

 

Miten suvaitsevainen olet?


1. Tuttusi kertoo allekirjoittaneensa kansalaisaloitteen vapaaehtoisen ruotsin puolesta. Miten reagoit?
 A) Hätäännyt, sillä et tosiaankaan aio sietää mitään piilopersuja tuttavapiirissäsi! Ennen kuin pistät välit poikki toistelet kiivaasti hänelle, että "Suomi on kaksikielinen maa!"
 B) Kummastelet, muttet sano mitään. Panet merkille, että tuttusi taitaa olla vähän sellainen äärityyppi. 
 C) Iloitset hankkeesta tuttusi kanssa, sillä vapaaehtoisuus on sinustakin kieltenopiskelussa se luontevin lähtökohta.

2. Kollegasi on naimisissa espanjalaisen kanssa ja hän kertoo toivovansa, että heidän lapsensa voisivat vaihtaa pakkoruotsin espanjaan. Miten reagoit?
 A) Kiljaiset: "Suomi on kaksikielinen maa! Ettekö halua olla suomalaisia?"
 B) Tuhiset äänekkäästi ja käännät selailemastasi lehdestä "Ruotsin kieli kuuluu suomalaiseen identiteettiin" -artikkelin esille.
 C) Toivotat onnea poikkeushakemukselle. Olet hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että suomalaisia identiteettejä on monenlaisia ja monikielisiä.

3. Ystäväsi kertoo, ettei hänen teini-ikäinen lapsensa opi ruotsia, vaan lukio saattaa jäädä kesken ruotsin takia. Miten reagoit?
 A) No voi elämä! Eikö tuossa perheessä osata mitään? Ilmoitat, että vain tyhmät tai asenneongelmaiset eivät opi ruotsia. Annat ystäväsi valita, kumpaan ryhmään tämän lapsi kuuluu.
 B) Kerrot ystävällesi, että olet aina pitänyt ruotsista ja sitä paitsi lukenut viittä kieltä ja pidät sitä akateemiselle ihmiselle aivan miniminä, kielipuolten ei kannata lukioon edes tulla. Kerrot ystävällesi, että tämän nuori viihtyy varmaan paremmin raksapuolen amiksessa.
 C) Lohdutat ystävääsi kertomalla, ettei lukiota kannata jättää kesken vaan odottaa, että hallitus tulisi järkiinsä ja vapauttaisi kieliopinnot.

4. Pakkoruotsin kannattajat pitävät puheita, joissa väittävät vapaaehtoisen ruotsin olevan vain savuverho, jolla yritetään peitellä lopullista tavoitetta hävittää ruotsin kieli Suomesta. Miten reagoit?
 A) Olet heti samaa mieltä, sillä miksipä tuollaiset vallassa olevat ja sivistyneet ihmiset valehtelisivat.
 B) Et nyt ymmärrä asiaa, mutta puristat vain huulet tiiviimmin kiinni. Tällaistahan tämä Suomessa on.
 C) Ymmärrät, että heille on varmasti tapahtunut jotakin traagista, mikä saa näkemään näkyjä - mutta pistät samalla asiallista palautetta someen: eikö tuollaisten valheellisten viholliskuvien aika olisi jo ohi...

5. Surffaat sattumalta blogiin, jossa vaaditaan perusteluja pakkoruotsille. Miten reagoit?
 A) Teet ilmoituksen asiattomasta postauksesta. Tämä on varmaan sitä vihapuhetta!
 B) Ilmoitat blogistille, ettei muillakaan poliittisilla päätöksillä ole perusteita, joten ihan turha vaatia niitä pakkoruotsiltakaan. Menisi vain blogisti itseensä ja miettisi, mitä perusteita muka on koulunkäynnille.
 C) Lähdet mukaan pohtimaan, voiko tosiaan olla niin, ettei vastoin kansalaisten selvän enemmistön tahtoa ylläpidetylle pakolle löydy edes näennäisesti järkeviä perusteita. Ja olisiko vieläpä niin, ettei missään muualla maailmassa ole vastaavanlaajuista vähemmistökielen pakkoa!

6. Bussissa viereesi istuu maahanmuuttajanuori, joka kertoo, ettei saanut vapautusta ruotsista, vaikka suomi ja englantikin takkuavat. Miten reagoit?
 A) Sanot ystävällisesti mutta tiukasti: "Jos olet tullut tänne, kunnioitat myös meidän perinteitämme. Tämä on kaksikielinen maa."
 B) Kerrot, että kyse on hänen parhaastaan. Ilman ruotsintaitoa hän ei voi valmistua mihinkään ammattiin Suomessa eikä olla osallinen Pohjoismaiden perinnöstä. Kerrot myös, että maahanmuuttajat oppivat kieliä niin helposti, ettei pakkoruotsi ole heille mikään ongelma. 
 C) Kerrot, että sinunkin mielestäsi niin hän kuin koko maa hyötyisi siitä, että hän voisi pakkoruotsin sijaan vahvistaa omaa äidinkieltään tai suomea tai englantia ja kouluttautua niin pitkälle kuin mahdollista, jotta hänen kulttuurijuurensa voisivat rikastaa yhteiskuntaamme.

7. Luet lehdestä, että EU-mittaus kertoo, miten suomalaiset eivät arvosta kielitaitoa. Miten reagoit?
 A) Panet uutisen mieleesi. Nyt tiedät, miten vastaat, kun se äärityyppituttusi seuraavan kerran alkaa kritisoida pakkoruotsia. Sanot suoraan, että hän pilaa suomalaisten PISA-maineen kielivastaisuudellaan.
 B) Olet häpeissäsi ja toivot, ettei kukaan muistaisi sinunkin valittaneen pakkoruotsista viisi vuotta sitten juhannuksena. Kyllä yksi ruotsi aina menee, kunhan ei vaan sanota taas sivistymättömäksi ja metsäläiseksi.
 C) Käyt illalla googlettamassa, mikä mahtaa olla koko totuus tuonkin kyselyn tulkinnasta; käykin ilmi, ettei suomalaisten kielitaidon arvostus olekaan pohjalukemissa vaan ruotsalaisten.

 

Pisteytys:


ENITEN A-VASTAUKSIA
 Katso peiliin: sinun kannattaisi opetella sietämään paremmin erilaisuutta ja olemaan vähemmän jyrkkä. Yhteen muottiin pakottaminen ja valintojen rajoittaminen eivät edusta suvaitsevaisuutta. Nielet kyselemättä kaiken propagandan, mitä päättäjät ja media syöttävät.

 

ENITEN B-VASTAUKSIA
 Tsemppaa vähän! Yritä ymmärtää erilaisuutta hieman enemmän. Osaat jo pohtia asioita, mutta vain omasta ennalta lukitusta näkökulmastasi.

 

ENITEN C-VASTAUKSIA
 Onnittelut! Olet suvaitsevainen ihminen, arvostat moninaisuutta ja valinnanvapautta. Osaat analysoida perusteluja ja muodostaa mielipiteesi niiden perusteella.

 


P.S. Yhteiskunnassa vallitsee hirvittävä kaksoisstandardi: suvaitsevaisuus ja vapaus nähdään tavoiteltavina hyveinä - paitsi kielipolitiikassa, jossa pakko, rajoittaminen ja yhteen muottiin änkeminen ovatkin yhtäkkiä hyveitä. 
 Kaiken huipuksi todellisuus on käännetty päälaelleen niin, että kielivapauttajat halutaan yhdistää suvaitsemattomuuteen ja kielipakottajat suvaitsevaisuuteen. Kuinka tällainen propaganda voi mennä läpi edes pienelle joukolle ihmisiä?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

16Suosittele

16 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Suomi saavutti juuri seitsemän A:n luokituksen suvaitsevaisuustestissä.

Jaakko Häkkinen

Hehheh... Saksa roikkuu varmaan vieläkin rupisessa kolmen A:n luokituksessaan. :-)

Pentti Järvi

C-mies liki yksikielisestä Maalahdesta.

Taisto Merilä

En yleensä osallistu tällaisiin testeihin, mutta ajattelin nyt tämän kerran olla suvaitsevainen, koska tarkoitus on hyvä. Täydet pojot (7 x C) napsahti ensiyrittämällä!

Jaakko Häkkinen

Onpas täällä etevää väkeä! Tai ehkä tässä on se tuttu vääristymä, etteivät ne nelosen oppilaat paljon tuloksiaan huutele julki... :-)

Veikko Penttinen

Ceetä pukkaa, vaikka olen aina ollut erittäin suvaitsematon. En millään suvainnut tyyliä millä koululaitos, armeija ja sitten pari kolme vaimoa yrittivät muovata minut mieleisekseen.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Haha, aivan loistava! :-D Toivottavasti esimerkiksi Petra Nyqvist, Sini Lappalainen tai Janne Salonen ehtisivät tekemään tämän testin. Olisi mielenkiintoista kuulla heidän tuloksensa. :-)

Jaakko Häkkinen
Veikko Penttinen

Jani, mainitsemiesi henkilöiden mielipiteenmuodostus vastaa hyvin ovelta ovelle kiertävien jehovalaisten vastaavaa. Hyvin nuorena monet vielä väittelevätkin heidän kanssaan, koska nuorena sitä on omalla tavallaan samalla tasolla.

Nyt aikuisena ao. mielipideautomaatit osaa jättää omaan rauhaansa.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Olen tiennyt jo kauan olevani keskimääräistä suvaitsevampi suomalainen.
Tulos vahvisti sen myös.

Testiin suosittelisin esim. näitä: Paavo Arhinmäki, Satu Hassi,Paavo Lipponen, Jyrki Katainen, Jutta Urpilainen etc.

Käyttäjän JulesLehtonen kuva
JV Lehtonen

"Kuinka tällainen propaganda voi mennä läpi edes pienelle joukolle ihmisiä?"

Suurella rahalla ja kaappaamalla veronmaksajien rahoittama YLEISRADIO suoltamaan "24/7" ruotsia ylistävää propagandaa!

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

"ENITEN C-VASTAUKSIA
Onnittelut! Olet suvaitsevainen ihminen, arvostat moninaisuutta ja valinnanvapautta. Osaat analysoida perusteluja ja muodostaa mielipiteesi niiden perusteella."

Ai, ai, kyllä minä olen aika hyvä:) Valitsin juuri oikein yllätys, yllätys...

Terveisiä vaan myös Nokian yhtiökokouksesta, jossa taas kerran tuli selkeästi esiin kuinka tärkeää meille olisi osata hyvin englantia. Nokian johtohenkilöistä kolme piti puheensa englanniksi ja yksi heistä on Tanskasta, yksi Intiasta ja kolmas Sveitsistä.

Jos nyt joku vielä on epäröivä, että miten sitä nyt ei voi suomalainen oppia hyvin sekä ruotsia että englantia, niin kyllä taas panee miettimään kuinkahan moni suomalainen ymmärsi tuollakin suhteellisen vaikeaa bisneskieltä englanniksi koulutiedoilla?

Taas kerran kateellisena mietin ruotsalaisia ja ahvenanmaalaisia, joilla on mahdollisuus opiskella vain englantia jos kielet tuottavat liikaa vaikeuksia. Miksi ihmeessä ihan kaikkia suomalaisia näin rangaistaan pakkoruotsilla ja vielä omien päättäjiemme taholta?
Eikö monikielisyys olisi juuri sitä tärkeää rikkautta maallemme, jota globalisaatio tarvitsee jokaisessa maassa nykyaikana?

Käyttäjän JulesLehtonen kuva
JV Lehtonen

Ainakin toi Lipposen räppi-kampanja tuntuu
innostaneen nuoret ruotsin kielen pariin:

Kiertueen takana on Svenska nu -verkosto,
joka työskentelee paremman ja motivoivamman ruotsin opetuksen puolesta.

http://www.youtube.com/watch?v=bHmZn7ua6DM

Kalevi koskinen

Oiva testi kansanedustajille.

Käyttäjän TiuskeaRakki kuva
Eero Nevalainen

Haha, tää oli loistava, en ollutkaan lukenut tätä aiemmin.

Ei ihme että Jaska on saanut netissä lokaa niskaan ihan henkilökohtaisella tasolla jo. Tätä lisää.

Toimituksen poiminnat