*

Jaakko Häkkisen kuiva politiikkasivusto Kommentoin poliittisia aiheita puolueettomasti, liukuvan äänestäjän paikalta arvioiden.

Ruotsinmielistä historian vääristelyä

  • Kristillistämisen ja ruotsalaisvalloituksen eteneminen
    Kristillistämisen ja ruotsalaisvalloituksen eteneminen

Nettikeskusteluissa muutamat suomalaiset uskovat vakaasti siihen, että ruotsalaiset jo aikoinaan ja heidän kätyrinsä Suomen johdossa vielä nykyäänkin ovat pimittäneet suomalaisten historian ja vääristelevät sitä. He uskovat skandinaavisten saagojen myyttisiin sukujohtoihin, joissa skandinaavien kuninkaat johdetaan finnien kuninkaista, ja ihmettelevät, miksei koulussa opeteta tätä suomalaisten suurta muinaisuutta.

 Tässä yhteydessä ei tarvitse syventyä tarkemmin käsittelemään nettikeskustelijoiden kuvitelmia suomalaisten muinaisesta suuruudesta. Riittänee korostaa seuraavia seikkoja:

 – Keskiajalla laadittujen saagatekstien kertomukset ajallisesti kaukaisesta menneisyydestä eivät sellaisenaan todista mitään lähdekriittisessä historiantutkimuksessa.

 – Finn-nimityksellä on norjalais-islantilaisessa todellisuudessa, johon saagat liittyvät, viitattu saamelaisiin, ei suinkaan suomalaisiin.

 Kuitenkin osassa syytöksistä on perää: ruotsinkieliset ja -mieliset historian asiantuntijat näyttävät todella vääristelevän historiaa kahdelta osin:

 A. Suomen alueen ruotsalaisvalloitus halutaan kiistää ja puhutaan järjestelmällisesti ja harhaanjohtavasti Suomen alueen liittymisestä tai kasvamisesta osaksi Ruotsin valtakuntaa.

 B. Ruotsalaisten saapuminen Suomeen halutaan nähdä todellista varhaisempana tai väitetään, ettei asiasta voida saada varmuutta.

 

Esimerkkejä historian vääristelystä

 

1. Folktinget: Kimpassa – yhdessä kahdella kielellä (2011)

 "Käsitys Suomesta entisenä Ruotsin koloniana, jota emämaa piti tiukasti ruodussa elää sitkeästi. Tähän tukeutuen on helppo ajatella, että ruotsin kieli olisi tuotu Suomeen väkipakolla ja yritetty tukahduttaa sitä, mikä mielletään perisuomalaiseksi.

 – Suomi oli alun alkaenkin osa Ruotsia, jonka asukkaiden oikeudet ja velvollisuudet olivat samat kuin emämaassa - - oikaisee filosofian tohtori Kari Tarkiainen."

 "Vuodet 1100–1200: Ruotsin kieli jäi pysyvästi Suomeen, vaikka se ja sen muinaisskandinaaviset esiasteet tulivat tänne useita kertoja. Pysyvyyteen vaikutti se, että Ruotsin valtio rantautui tuolloin Suomeen."

 

2. Tietokirjailija Herman Lindqvist (2013):

 "Lindqvistin mukaan myös Suomessa varsinkin nuorempi sukupolvi alkaa jo unohtaa yhteisen historian, ja usein tietämys voi olla suorastaan väärä. Saatetaan luulla, että Suomi oli jopa siirtomaa tai miehityksen kohde."

 "– Tärkeintä on kertoa, mistä kaikki lähti liikkeelle. Siitä ei ole kerrottu historiankirjoissa. On luotu myytti, että oli olemassa maa, jonka nimi oli Suomi, ja sitten tuli hullu hurri ja vei kaiken. Ei ollut Suomi-nimistä maata, niin kuin ei ollut myöskään Ruotsia, Lindqvist heittää." 

 

3. Historioitsija Dick Harrison (2011)

 "Såsom framgår av arkeologisk och historisk forskning har både finsk- och svenskspråkiga en lång historia i Finland. Båda grupperna kan beläggas i landet sedan äldre medeltid. Dessförinnan är det, på grund av det bristande källäget, omöjligt att veta något med säkerhet." 

 ["Arkeologisen ja historiallisen tutkimuksen mukaan sekä suomen- että ruotsinkielisillä on pitkä historia Suomessa. Molemmat ryhmät voidaan sijoittaa maahan varhaiskeskiajalta lähtien. Sitä edeltävästä tilanteesta on puutteellisten lähteiden vuoksi mahdotonta sanoa mitään varmaa."]

 

4. Folktinget: Suomenruotsalaiset (2003?) 

 "Ruotsalaisten maahanmuutto Suomeen ei ollut järjestelmällistä vaan luonnollinen osa sydänkeskiajalle ominaista asutuksen laajenemista. Samalla se kuitenkin liittyi myös Ruotsin poliittiseen laajentumiseen kohti itää. Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta tuli selvästi jo 1000-luvulla Upsalan kuninkaiden liittolaisia - - Ruotsin kuninkaan vallan ja samanaikaisesti roomalaiskatolisen kirkon aseman vakiintuminen Suomessa osui yksiin ruotsalaisten maahanmuuton kanssa."

 

5. Ruotsinkielinen Wikipedia (2013)

 "Frågan om när och hur svenska språket kom till Finland är svår, eftersom arkeologiska rön inte meddelar något om språket (utöver att föremål vittnar om handel och kulturutbyte). Forskarnas svar blir gärna också ideologiskt färgade. Många antar emellertid att det har funnits svensktalande personer i Finlands kusttrakter före år 1000 eftersom alla bosatta i Östersjöns och Bottenhavets kusttrakter var sjövana folk med utmärkta båtar. Under 1100-talet började trakten kring Åbo integreras i sveakungens maktsfär - på samma villkor som övriga landskap som sedan blev Sverige."

 ["Kysymys siitä, milloin ja kuinka ruotsin kieli tuli Suomeen on vaikea, koska arkeologiset löydöt eivät kerro mitään kielestä (- -). Tutkijoiden vastaus on usein myös ideologisesti värittynyt. Monet kuitenkin olettavat, että Suomen rannikkoalueilla on ollut ruotsinkielisiä jo ennen vuotta 1000, koska kaikki Itämeren ja Pohjanlahden rannikkojen asukkaat olivat merenkulkijoita. 1100-luvulla Turun ympäristö integroitui Svean kuninkaan valtapiiriin – samoin ehdoin kuin muutkin alueet, joista sittemmin muodostui Ruotsi."]

 

Mukana on monia invalideja eli epäkelpoja argumentteja sekä perusteettomia väitteitä ja oletuksia. On syytä ymmärtää seuraavat asiat:

 – Tietenkään nykyisen Suomen alueella ei ollut Suomi-nimistä valtiota, ei ylipäätään yhtenäistä valtiota eikä edes useita pienempiä valtioita siinä mielessä kuin me nykyään valtioista puhumme. Suomen alueen asutusyksiköt muodostivat kuitenkin useita siinä suhteessa itsenäisiä valtayksikköjä, että ne eivät olleet alisteisia millekään muulle valtayksikölle. Määritelmällisesti tällaisen itsenäisen yksikön valloittaminen on tietysti valloittamista, täysin riippumatta yhteiskunnallisen kehityksen tasosta.

 – Edellisestä kohdasta seuraa, että valloitus eteni käytännössä hyvin pieni askel kerrallaan. Suomalaisheimojen alueet kyllä tunnettiin (Finland = varsinaissuomalaisten alue, Tavastland = hämäläisten alue), mutta koska nämä "heimomaakunnat" eivät olleet yhtenäisiä valtayksikköjä vaan ainoastaan yhteisen kielen ja identiteetin luonnehtimia alueita, pitää nimitysten käyttö vielä varhaiskeskiajalla tulkita aina partitiivisesti: kun hyökättiin Finlandiin tai alistettiin / käännytettiin suomalaiset, se koskee aina pelkästään yhtä osaa alueesta ja asujaimistosta – valloitettiin Suomea ja käännytettiin suomalaisia. Kun siis sekä ruotsalaiset että tanskalaiset toimivat Finlandissa 1100-luvun lopulla, se ei automaattisesti merkitse, että he olisivat toimineet täsmälleen samalla alueella ja toisiaan vastaan. Paavien kirjeistäkin näkyy, kuinka suomalaisia käännytettiin monessa erässä sen sijaan, että olisi kerralla käännytetty kaikki suomalaiset.

 – Muinainen Ruotsikaan ei ollut ennen 1200-lukua sellainen moderni ja pysyvärajainen valtio, joka olisi voinut pysyvästi alistaa ja liittää itseensä merentakaisia alueita, vaan sotaretken kohteena olleet alueet päättivät tapauskohtaisesti, maksavatko ne pakkoveroa valloittajalle vai taistelevatko vastaan. Muinais-Ruotsissa kuningas valittiin vaaleilla voimakkaiden sukujen keskuudesta (vasta 1500-luvulla Kustaa Vaasa siirtyi periytyvään kuninkuuteen), eivätkä valintaan tyytymättömät osallistuneet "proto-kuningaskunnan" toimintaan. Vasta 1200-luvun loppupuolella Birger-jaarlin aikana ja jälkeen keskusvalta oli niin vahva, ettei kuningaskunnan ulkopuolelle enää voinut jättäytyä – Ruotsin tiheästi asutuilla ydinalueilla syntyi "proto-territoriaalivaltio", johon pakolla kuuluivat kaikki ihmiset tiettyjen maarajojen sisäpuolella. Meren takana ja muualla periferiassa ei silti voida vielä pitkään aikaan puhua edes "proto-territoriaalivaltiosta", kuten Jukka Korpela on korostanut.

 – Liittolaisuus ei merkitse pysyvää valtioyhteyttä. Keskiajalla liittoutumiset olivat lyhytaikaisia ja opportunistisia, ja tilaisuuden tullen saatettiin liittoutua äskeisen vihollisen kanssa äskeistä liittolaista vastaan. Sillä, että osa nykyisen Suomen alueella asuvista toimijoista oli ajoittain liitossa muinaisruotsalaisten kanssa, ei voida oikeuttaa kaikkien muiden osien valloitusta.

 – On teoriassa mahdollista, että jokin muinaissuomalainen asutusyksikkö olisi ihan itsestään kasvanut ja integroitunut osaksi muinaisruotsalaista valtayksikköä läheisen ja molempia osapuolia hyödyttävän kanssakäymisen vuoksi. Tällaista kehitystä voidaan ajatella kuitenkin ainoastaan Muinais-Kalannin kohdalla. Koko muun Suomen kohdalla kyse on varhaiskeskiajan lähteiden perusteella siitä, että ruotsalaiset ensin sotaretkillä valloittivat alueet, minkä jälkeen ne vasta saattoivat integroitua osaksi kasvavaa ja kehittyvää Ruotsin valtakuntaa.

 – On tieteellisesti täysin selvää, että nykyisen Suomen alueella vallitsee pidempi jatkuvuus suomen kielestä sen esimuotoihin kuin ruotsin kielestä sen esimuotoihin. Tästä asiasta vain ei voi saada mitään tietoa historiatieteen tai arkeologian menetelmin, vaan siitä voi kertoa ainoastaan historiallinen kielitiede. On harhaanjohtavaa ja älyllisesti epärehellistä väittää, ettei asiasta voida sanoa mitään varmaa vain siksi, ettei historiallisten lähteiden perusteella voida sanoa asiasta mitään varmaa. Suomen kielen jatkuvuus vallitsee lounaisrannikolla suunnilleen vuodesta 500 eKr., vaikka itsenäiseksi kielimuodoksi "muinaislänsisuomi" erosikin vasta tuhatkunta vuotta myöhemmin. Yhtä varhain täällä on toki ollut myös germaaneja, mutta he ovat sulautuneet itämerensuomalaisiin jo kauan ennen ruotsalaisten saapumista, eikä heidän kielestään siksi ole Suomen alueella jatkuvuutta ruotsin kieleen. Ruotsin kielen ikää Suomessa ei mitenkään voi perustella sen esimuotojen läsnäololla täällä, koska ruotsin kieli levisi ruotsalaisasutuksen mukana manner-Suomeen vasta suunnilleen vuodesta 1100 jKr. alkaen.

 

Ruotsalaisvalloituksen vaiheet

 

Läntisiä ja itäisiä varhaiskeskiaikaisia dokumentteja, joissa mainitaan nykyisen Suomen alueita tai joissa oletetaan viitattavan Suomen alueeseen, on koottu suomenkielisinä käännöksinä teokseen Suomen varhaiskeskiajan lähteitä (1989). Näiden lähteiden perusteella hahmottuu monivaiheinen prosessi, jossa ruotsalaisvalloituksen etenemistä nykyisen Suomen alueella voidaan seurata.

 Käytännössä ruotsalaiset joutuivat alistamaan muinaissuomalaiset valtayksikkö kerrallaan: ei ollut mitään keskusvaltaa, jonka nujertamisen jälkeen iso alue olisi saatu hallintaan. Tämä kehys täytyy muistaa, kun tulkitaan varhaiskeskiajan hajanaisia asiakirjatietoja.

 

I vaihe: Muinais-Kalanti (1000-1160 jKr.)

 Muinais-Ruotsin laajeneminen itään tapahtui kristinuskoon käännyttämisen varjolla. Nykyisen Suomen alueella oli kuitenkin jo varhaiskeskiajan alkaessa kristittyjä, joskaan ei välttämättä vakiintunutta kirkollista organisaatiota.

 Muinais-Kalanti eli Varsinais-Suomen pohjoisosa yhdessä Ala-Satakunnan kanssa oli jo 1100-luvulla Muinais-Ruotsin vaikutuspiirissä ja joko alistetussa tai liittolaissuhteessa siihen. Tällä alueella myös kristinusko oli vanhinta. Ensimmäinen ristiretki, jonka todenperäisyys on epävarma, lienee ollut käytännössä yritys liittää alue kirkollisverotuksen piiriin. Jonkinlainen valloitusretki on epäilemättä tapahtunut, koska pian sen oletetun ajankohdan (1150-luvun loppu) jälkeen Upsalan piispa irrotettiin Lundin arkkipiispan alaisuudesta ja sai oman arkkihiippakunnan. On perusteltu, että syynä olisivat olleet ahkerat ponnistelut kirkollisen valtapiirin laajentamiseksi.

 

II vaihe: Varsinais-Suomi (1160–1230 jKr.)

 Vuonna 1163 Saksan keisari Fredrik Barbarossa antaa Tanskan kuningas Valdemarille kaikki Elben takaiset vendimaat, kunhan tämä ensin valloittaa ne. Tämä koskee kaikkia Itämeren itäpuolisia alueita, mikä selittää Tanskan kiinnostuksen myös nykyisen Suomen aluetta kohtaan.

 Vuonna 1164 Ruotsin retki Laatokalle 55 snäcka-laivan kera. Uppsalan arkkihiippakunta erotetaan Lundista.

 Vuonna 1171 tai 1172 paavi Aleksanteri III kirjoittaa Upsalan arkkipiispalle siitä, kuinka suomalaiset aina vihollisen uhatessa hakevat turvaa (ilmeisimmin ruotsalaisilta) ja lupaavat kääntyä kristinuskoon, mutta uhan poistuttua kieltävät uskonsa ja vainoavat saarnaajia. Paavi myös lupaa pakanoita vastaan taisteleville yhden vuoden synninpäästön – tällainen oli tyypillinen ristiretkiin liittyvä käytäntö.

 Vuonna 1187 jokin porukka hyökkäsi Ruotsin Sigtunaan, hävitti kaupunkia ja tappoi Upsalan arkkipiispan. Eerikin kronikka puhuu karjalaisista, mutta muissa lähteissä tekijöitä luonnehditaan vain pakanoiksi. Karjalaiset eivät todennäköisesti olleet hyökkäyksen takana, koska he olisivat varmasti kertoneet asiasta liittolaisilleen novgorodilaisille, ehkä jopa toimineet yhdessä näiden kanssa. Kuitenkin muinaisvenäläisten kronikoiden mukaan novgorodilaiset kauppiaat purjehtivat seuraavana vuonna pahaa aavistamatta Gotlantiin ja muille sikäläisille seuduille, missä varjagit ja ruotsalaiset hyökkäsivät "kostoksi" heidän kimppuunsa. Novgorodin on siis täytynyt olla tietämätön hyökkäyksestä.

 Todennäköisimpiä syyllisiä ovatkin saarenmaalaiset, kuurilaiset ja liiviläiset laivastot, joiden tiedetään vielä myöhemminkin ryövänneen kauppalaivoja Itämerellä ja Gotlannin lähistöllä (Henrikin Liivinmaan kronikka) ja ryöstelleen jopa Tanskan rannikoita (nykyistä Etelä-Ruotsia) vuonna 1170.

 Vuonna 1209 paavi Innocentius III kirjoittaa Tanskaan Lundin arkkipiispalle maasta nimeltä Suomi (alkutekstissä ilmeisesti Finland tai jokin sen variantti), joka on äskettäin käännytetty ja johon nyt nimitetään piispa. Kirje viittaa Varsinais-Suomeen, mutta luonnollisesti vain pieneen osaan siitä, koska mitään yhtä keskusvaltaa ei tässäkään heimomaakunnassa ollut. Aurajoen pohjoispuolinen Varsinais-Suomi oli tähän aikaan jo Ruotsin vallan alla, joten tanskalaisten aktiviteetti on liittynyt johonkin itäisempään asutuskeskittymään: ehkä Turun, Halikon tai Perniön alueeseen? Ottaen huomioon tanskalaisten kiinnostuksen Viroon, olisi Perniön seutu luonteva vaihtoehto, koska sinne pääsee Länsi-Virosta suoraan Hankoniemen kautta.

  Vuonna 1216 paavi Innocentius III vahvistaa Ruotsin kuninkaalle Eerikille maan, jonka hänen edeltäjänsä ovat käännyttäneet kristinuskoon ja joka hänen on mahdollista hankkia pakanoilta. Tuo maa on siis kyseisellä hetkellä jälleen pakanoiden (vai kreikkalaiskatolilaisten venäläisten?) käsissä. Ruotsin pyrkimysten itäisen painotuksen ja ajankohdan huomioiden tämä viitannee johonkin päin Varsinais-Suomea.

 Vuonna 1218 paavi Honorius III lupaa Tanskan kuninkaalle maan, jonka hän kansansa ponnistuksin voi pakanoilta voittaa. Jos tässä on kyse Suomesta kuten yhdeksän vuotta aikaisemmin, niin Ruotsi ja Tanska käyvät kilpajuoksua Varsinais-Suomessa.

 Vuonna 1221 paavi Honorius III kirjoittaa ensimmäisen kerran Suomen piispalle, jonka ahdingosta hän on kuullut Upsalan arkkipiispalta: läheiset raakalaiskansat ahdistelevat kristittyjä. Tässä viitataan joko hämäläisiin tai karjalaisiin.

 Vuonna 1226 Jaroslav Vsevolodinpoika lähtee jäämejä vastaan ja valloittaa koko maan. Jäämi-nimitys (jem') viittaa tässä aikatasossa vielä yleisesti länsisuomalaisiin ja vasta vuodesta 1240 alkaen pelkästään hämäläisiin, kun suomi-nimitys (sum') alkaa viitata varsinaissuomalaisiin. Hyökkäys saattoi kohdistua Turun seudulle, koska kolme vuotta myöhemmin venäläisten mainitaan vainoavan sikäläisiä.

 Vuonna 1228 jäämien laivasto tekee kostoiskun Laatokalle, mutta 2000-miehinen (lukumäärä varmaankin liioiteltu) sotajoukko yllätetään, he hylkäävät laivansa ja pakenevat Inkerinmaan kautta.

 Vuonna 1229 paavi Gregorius IX kirjoittaa Linköpingin piispalle ottaneensa Suomen piispan suojelukseensa eikä kirkonkirouksen uhalla salli suomalaisia ahdisteltavan. On päätelty, että ahdistelijat olisivat olleet roomalaiskatolilaisia, koska paavin uhkaukset kirkonkirouksesta eivät pelottaisi kreikkalaiskatolilaisia. Lisäksi ihmetyttää, miksei kirjettä suunnattu Upsalan arkkipiispalle vaan Itä-Göötanmaalle ja Gotlantiin. Ehkä Sveanmaa oli se suomalaisten ahdistelija ja Upsalan arkkipiispa siksi jäävi tai asianomainen tässä asiassa? Tai ehkä tanskalaiset olivat niitä ahdistelijoita, ja kirje suunnattiin Itä-Göötanmaalle, koska se oli Tanskan lähin naapuri (nykyisen Ruotsin eteläisimmät osat kuuluivat tuolloin Tanskaan)?

 Samana vuonna 1229 paavi pyytää samoja tahoja auttamaan Suomen piispankirkon siirtämisessä sopivammalle paikalle, koska kristinusko Suomessa on levinnyt. Tästä seurasi Suomen piispanistuimen siirto Nousiaisista Koroisiin Aurajokilaaksoon. Samana vuonna paavi kirjoittaa Riian (Keski-Latviassa) arkkipiispalle Suomen piispan käännyttäneen Suomessa ja läheisissä maissa (Varsinais-Suomen kiistanalaiset osat) suurilukuisen pakanakansan, jota venäläiset nyt vainoavat. Tässä vaiheessa lienee kyseessä vasta Turun seudun käännytys/valloitus, koska piispankirkko vasta nyt siirretään Aurajokilaaksoon. Turku ja Kupittaa näyttävät olevan muinaisvenäläisperäisiä nimiä, ja Koroinenkin mahdollisesti mainitaan ajan venäläisissä kronikoissa. Kun lisäksi eräät tärkeät kristilliset termimme (risti, pappi, Raamattu, pakana) on lainattu muinaisvenäjän kautta, mikä kertoo venäläisten aktiivisesta vaikutuksesta alueella, voidaan ymmärtää, että Turun seudun menettäminen lännen kirkolle oli venäläisille kova pala.

 On korostettava, että tässä vaiheessa Suomen piispaa ei vielä mainita Upsalan arkkipiispan alaisten piispojen listoissa. Dominikaanit asettuivat Gotlantiin vuoden 1230 tienoilla, ja 1230-luvulta tunnettu Suomen piispa Tuomas oli ilmeisesti Gotlannin dominikaaneja – ainakin hän palasi Visbyn dominikaaniluostariin 1245 erottuaan piispan virasta. Näyttää todennäköiseltä, että Suomen hiippakunta oli tässä vaiheessa dominikaanien kautta paavin suorassa hallinnassa; paavihan piti myös Vanhan Liivinmaan kirkollisesti omassa hallinnassaan.

 

III vaihe: Häme (1230–1250 jKr.)

 1220-luku oli taistelua Turun seudusta, ja vuosikymmenen lopulla alue vakiintuikin osaksi Suomen hiippakuntaa. 1230-luku osoittaa Suomen piispan aktiivisesti lähteneen käännyttämään hämäläisiä, ja samalla varmaankin myös koko itäinen Varsinais-Suomi järjestettiin osaksi Suomen hiippakuntaa. Hämäläisten satama on perustelluimmin sijainnut Halikossa, ja sieltä vei Hiidentie suoraan Vanajan Hämeeseen.

 Vuonna 1232 paavi Gregorius IX antaa tuoreelle Semgallenin (Länsi-Latviassa) piispalle legaatin valtuudet mm. Viron ja (Varsinais-)Suomen kristillistämisessä. Hän antaa tälle myös yksinoikeuden piispojen nimittämiseen ja seurakuntien kehittämiseen tällä alueella. Samana vuonna paavi kirjoittaa myös Nousiaisten Pyhän Marian seurakunnan kirkkoherralle, joka on saanut Suomen piispalta maa-alueen Maskusta. Marian palvonta oli tunnusomaista Baltian saksalaisille, ja paavi näyttää 1230-luvun alussa käsitelleen Suomen hiippakuntaa Vanhan Liivinmaan eli nykyisten Latvian ja Viron yhteydessä; koko tästä alueesta Suomen hiippakunta mukaan lukien suunniteltiin Marianmaa-nimistä kirkkoprovinssia, joka olisi ollut saksalaisten ritarien kautta paavin hallinnassa.

 Edelleen saman vuoden 1232 lopulla paavi komentaa kalpaveljestön (saksalainen hengellinen ritarikunta, jonka virallinen nimi on Fratres militiae Christi Livoniae eli Liivinmaan Kristuksen sotilaiden veljeskunta) Suomen piispan avuksi turvaamaan läntisen kirkon nuorta istutusta alueella venäläisten hyökkäyksiä vastaan. Tämä vahvistaa venäläisten aiemman kiinnostuksen kohdistuneen nimenomaan Varsinais-Suomeen.

 Vuonna 1234 paavi peruuttaa Semgallenin piispan legaatinoikeudet ja nimittää tilalle Vilhelm Modenalaisen; hän hallinnoi Vanhan Liivinmaan lisäksi edelleen myös Suomen hiippakuntaa.

 Vuonna 1236 liettualaiset tuhoavat Saulen taistelussa kalpaveljestön lähes viimeiseen mieheen; ritarikunnan alueet liitetään Preussissa toimivaan saksalaiseen ritarikuntaan eli teutoniveljestöön (Ordo domus Sanctae Mariae Theutonicorum Hierosolimitanorum) sen Liivinmaan osastoksi.

 1230-luvun käännytys Hämeessä näyttää olleen nopeaa ja tehokasta, joskaan ei pysyvää. Vuonna 1237 paavi Gregorius IX kirjoittaa Upsalan arkkipiispalle hämäläisistä, jotka nyt lähellä asuvien ristin vihollisten yllytyksestä ovat ryhtyneet kapinaan ja kiduttaneet, silponeet, sokaisseet ja tappaneet kristittyjä. Ei voine olla sattumaa, että tämä tapahtuu heti kalpaveljestön tappion jälkeen; ilmeisesti Suomen piispa oli todella heidän avullaan levittänyt läntistä kristinuskoa hämäläisten keskuuteen. Ristin viholliset lienevät karjalaisia. Siksi paavi julistaakin nyt ristiretkelle lähteville samanlaisen synninpäästön kuin saisivat Pyhään Maahan ristiretkelle lähtevät. Tässä heijastuu Marianmaa-ajatus: Marianmaa on yhtä pyhä kuin Kristuksenmaa. Baltian tilanteen vuoksi paavi joutuu kuitenkin tässä vaiheessa turvautumaan ruotsalaisiin, jotka ovat seuraavaksi paras vaihtoehto nyt kun kalpaveljestö on tuhottu eikä teutoniveljestö ole vielä ehtinyt vakiintua Vanhalle Liivinmaalle.

 Vuonna 1239 ruotsalaiset saavat mahdollisesti rauhoitettua Hämeen kapinan, mutta vain väliaikaisesti. Seuraavana vuonna 1240 tapahtui kuuluisa Nevan sotaretki, johon osallistui Novgorodin I kronikan mukaan ruotsalaisia, norjalaisia, suomalaisia ja hämäläisiä. Novgorodin ruhtinas Aleksanteri Jaroslavinpoika löi läntisten kristittyjen joukot täydellisesti ja sai tästä lempinimen Nevski eli Nevalainen.

 Tässä yhteydessä mielenkiintoista lisätietoa tarjoaa Sofian I kronikka, jossa taustoitetaan tilannetta paljon tarkemmin: siinä mm. mainitaan nimeltä lännestä tullut Andreas, joka vierailullaan Novgorodissa päätti valloittaa sen. Inkerinmaan vanhin meni varoittamaan ruhtinas Aleksanteria läntisestä sotalaivastosta, joka laski maihin Inkere-joella. Aleksanterin voiton lisäksi korostetaan sitä, etteivät läntiset sotaretkeläiset päässeet pakoon, vaan Aleksanterin ehtiessä heidän laivoilleen "me löysimme paljon surmattuja ruumiita kuolleina makaamassa". Kirjoittaja oletti enkelien tappaneen heidät, muttei liene kaukaa haettua olettaa hämäläisten jälleen vehkeilleen karjalaisten kanssa (myös inkeroiset käyttävät itsestään nimitystä karjalainen) ja kääntyneen Nevan sotaretkellä liittolaisiaan ruotsalaisia ja suomalaisia vastaan. Se on voinut olla hämäläisjohtajien varasuunnitelma tappion varalta, tai sitten he saivat improvisoidun petoksensa avulla hankittua tappion jälkeen itselleen turvatun perääntymisen kotiin karjalaisten maiden halki.

 Vuonna 1241 Ruotsin kaikkien piispojen vahvistuskirjeessä ei edelleenkään mainita Suomen piispaa.

 Vuonna 1244 paavi Innocentius IV nimittää Vilhelm Sabinalaisen (entisen Modenalaisen) jälleen legaatikseen Vanhan Liivinmaan ja Suomen hiippakunnan alueelle.

 Vuonna 1245 Suomen piispa Tuomas eroaa virastaan, koska hän on antanut silpoa erästä miestä niin että tämä kuoli sekä väärentänyt paavillisen kirjeen. Paavi valtuuttaa Upsalan arkkipiispan ja Dacian (Skandinavian) provinssin dominikaanipriorin vastaanottamaan Tuomaan virasta luopumisen, ja Tuomasta onkin pidetty dominikaanina.

 Joskus vuosien 1245 ja 1249 välillä paavi Innocentius IV kirjoittaa pelkästään dominikaanipriorille kaksi Suomea koskevaa kirjettä, joissa mainitaan Suomen vastakääntyneet. Ilmeisesti dominikaanit ovat jatkaneet hämäläisten käännyttämistä piispa Tuomaan eron jälkeen.

 Vuonna 1248 Birger Magnussonista tulee Ruotsin jaarli eli sotaretkistä vastaava valtakunnan kakkosmies. Vilhelm Sabinalainen havainnoi samana vuonna Ruotsissa käydessään, että jaarli hallitsee maata lähes täydellisesti.

 Vuonna 1249 paavi Innocentius IV kirjoittaa turvakirjeen Suomen piispalle, papistolle ja kansalle. Jälleen on muistettava, ettei paavin turvakirjeellä ole vaikutusta muita kuin roomalais-katolilaisia vastaan. On tosin myös perusteltu, että tällainen turvakirje edeltää ristiretkisaarnaa; näin Suomen piispa ehkä tässä vaiheessa valmistautuu Hämeen ristiretkeen. Olipa Suomen piispa sitten uhattu tai valmistautumassa ristiretkeen, niin juuri vuonna 1249 Birger-jaarli teki ns. Hämeen ristiretken. Hämeen lisäksi hän näyttää tässä yhteydessä valloittaneen ja alistaneen myös Varsinais-Suomen, koskapa 1250-luvulta lähtien Suomen hiippakunta kuuluu vihdoinkin Upsalan arkkipiispan alaisuuteen.

 Birgerin innokkuutta alistaa hämäläiset heti asemaansa noustuaan ei tarvinne ihmetellä: hämäläisten kapina vuonna 1237 ja mahdollinen petollisuus vuoden 1240 Nevan sotaretkellä olivat vielä tuoreessa muistissa. Ruotsin edun mukaista oli kukistaa hämäläiset, jotka jatkuvasti vehkeilivät karjalaisten kanssa. Seuraavana Ruotsi sitten ottikin kohteekseen karjalaiset.

 Ristiretken varjolla Birger-jaarli näyttää siis riistäneen dominikaanien käännyttämät alueet ja koko Suomen hiippakunnan Ruotsille, koska dominikaaneilla ei ollut asettaa sotavoimia estämään häntä. Ruotsalaisten häikäilemättömästä tavasta anastaa toisille kuuluvia alueita on toinenkin esimerkki riippumattomasta lähteestä: Henrikin Liivinmaan kronikassa kerrotaan, kuinka ruotsalaiset vuonna 1220 rantautuivat Länsi-Viron Lihulaan ja pakkokastoivat sikäläiset virolaiset oman arkkipiispansa alaisuuteen, vaikka saksalaiset olivat kastaneet nämä jo aikaisemmin. Ruotsalaiset eivät piitanneet saksalaisten protesteista vaan valloittivat alueen kastamisen varjolla itselleen. Talven aikana virolaiset kuitenkin hävittivät ruotsalaisten jättämän siirtokunnan.

 

IV vaihe: Karjala (1250–1323 jKr.)

 Vuonna 1256 Birger-jaarli hyökkää Narvaan Viron ja Vatjanmaan rajalle, minne perustetaan linna yhdessä saksalaisten kanssa.

 Vuonna 1257 karjalaiset hyökkäävät Ruotsin valtakunnan "joihinkin osiin" tappaen ja hävittäen, minkä johdosta paavi Aleksanteri IV kehottaa taas ihmisiä ristiretkelle heitä vastaan.

 Vuosina 1262 ja 1270 Gotlannin saksalaiset hansakauppiaat ja Novgorodin kauppiaat sopivat turvallisista alueista; Novgorod ei takaa kauppiaiden turvallisuutta Karjalassa.

 Vuonna 1278 Novgorodin ruhtinas Dmitri rankaisee karjalaisia ja valloittaa heidän maansa.

 Vuonna 1292 Novgorod hyökkää jäämien maahan ja ruotsalaiset Karjalaan ja Inkeriin.

 Vuonna 1293 ruotsalaiset perustavat Viipurin linnan.

 Vuonna 1295 ruotsalaiset rakentavat linnan Käkisalmeen, mutta se tuhotaan.

 Vuonna 1300 ruotsalaiset alkavat rakentaa Maankruunun linnaa Nevan suulle, mutta se tuhotaan seuraavana vuonna.

 Vuonna 1323 Pähkinäsaaren rauhassa Ruotsi saa pitää Länsi-Kannaksen.

 

Lopputulos

 

Varhaiskeskiajan lähteiden perusteella muodostuu yllättävän selvä kuva, joka ei jätä kovinkaan paljon tulkinnanvaraa ruotsalaisvalloituksen suhteen:

 1. Vuoden 1160 tienoilla Ruotsin valtakunnan piiriin enemmän tai vähemmän kiinteästi kuuluivat nykyisen Suomen alueelta vain Varsinais-Suomen pohjoisin osa (Muinais-Kalanti) sekä siihen liittyvä Ala-Satakunta.

 2. Useat länsivallat olivat 1200-luvun taitteessa kiinnostuneet nykyisen Suomen alueiden saattamisesta kirkollisen organisaationsa osaksi: Ruotsi, Tanska ja Baltian saksalaiset. Ruotsi oli tässä vaiheessa varmistanut itselleen Varsinais-Suomen pohjoisosan suunnilleen Mynämäenlahteen saakka.

 3. Ruotsalaisten ja tanskalaisten työ ei johtanut pysyviin saavutuksiin, koska ilmeisesti jo Turun seudusta heidän oli taisteltava venäläisten kanssa 1220-luvulla. Aurajokilaakso saatiin Suomen hiippakunnan osaksi vuoteen 1230 mennessä.

 4. Ehkä jo 1220-luvulla Suomen piispa nimitettiin dominikaanien toimesta; viimeistään vuoden 1230 tienoilla tämä näyttää uskottavalta. 1230-luvulla paavi hallinnoi sekä Suomen että Gotlannin (jossa tärkeä dominikaaniluostari sijaitsi) kirkollisia oloja Vanhan Liivinmaan (Pohjois-Baltian) legaattiensa kautta. Paavi tuskin olisi käskenyt kalpaveljestöä Suomen piispan avuksi vuonna 1232, ellei tämä olisi kuulunut suoraan paavin ja hänen Baltian legaattiensa alaisuuteen.

 5. 1230-luvulla Suomen piispa käännytti hämäläisiä ilmeisesti kalpaveljestön turvaamana; kun liettualaiset kukistivat kalpaveljet 1236, hämäläiset nousivat välittömästi kapinaan karjalaisten tuella. Ruotsalaiset hyödynsivät syntyneen valtatyhjiön Suomen alueella ja ilmeisesti nujersivat hämäläiset kertaalleen 1230-luvun lopulla.

 6. Vuonna 1240 hämäläiset olivat ruotsalaisten ja varsinaissuomalaisten mukana Nevan sotaretkellä, missä hämäläiset tappion tultua mahdollisesti pelastivat nahkansa pettämällä liittolaisensa. 1240-luvun lopulla dominikaanit näyttävät jatkaneen Suomen ja Hämeen alueen käännytystyötä.

 7. Ruotsin toimista 1240-luvulla ei ole juurikaan tietoja; kenties aika meni tappioista toipumiseen, kun valtakunnan suurmiehiä ilmeisesti aina piispoja myöten kaatui Nevan sotaretkellä. Vuonna 1249 Birger-jaarli valloitti lopullisesti Hämeen ja koko Suomen hiippakunnan Upsalan arkkipiispan alaisuuteen. Sen jälkeen hän kohdisti huomionsa karjalaisiin, joita asui Kymijoen tasalla saakka sekä Päijänteen itäpuolella (tulevia savolaisia).

 8. 1200-luvun loppuun tultaessa Ruotsi oli perustanut Viipurin linnan, ja 1300-luvun alkuvuosikymmeninä se oli varmistanut itselleen koko Etelä-Suomen ja Länsi-Kannaksen rannikon Inkerinmaan rajalle saakka.

 

Maallikkojen villit spekulaatiot eivät ole lainkaan niin vaarallisia kuin historian alan auktoriteettien harjoittama tietoinen vääristely. Suomenkielisissä Suomen historian yleisesityksissä (esim. Vahtola 2003) Suomen varhaiskeskiajan lähteiden antamaa kuvaa on kyllä käsitelty, mutta jostain syystä eräät ruotsinkieliset ja -mieliset historioitsijat katsovat oikeudekseen jättää tämän tärkeän lähdeaineiston täysin huomiotta ja syyllistyvät näin älylliseen epärehellisyyteen.

 

P.S. En itse ole historiatieteen asiantuntija, joten otan vastaan hyvin perusteltuja korjauksia. 

P.P.S. Karttakuvassa käytän nimitystä "kristillistäminen" organisatorisessa mielessä; kyse ei siis automaattisesti ole käännyttämisestä, vaan kyse on kirkkohierarkian vakiinnuttamisesta alueelle.

 

 

Kirjallisuutta

 

 Jokipii, Mauno 2000: Hämeen ristiretki. Hämeen käräjät I – Hämeen ristiretki 750 vuotta 1999. Hämeenlinna/Harjavalta: Hämeen heimoliitto ja Emil Cedercreutzin säätiö.

 Jokipii, Mauno 2003: Karjalan ristiretki ja taistelu Nevan reitistä / Der Kreuzzug nach Karelien und der Kampf um den Wasserweg auf der Newa. Snellman-instituutin A-sarja 21, Kuopio.

 Korpela, Jukka 2011: Kohtaaminen, konflikti, raja, rauha ja sota keskiajan periferiassa.

 Korpela, Jukka 2003: Karjalan ristiretki ja taistelu Nevan reitistä (kirja-arvio).Mirator, marraskuu 2003.

 Salo, Unto 2000: Suomi ja Häme, Häme ja Satakunta. Hämeen käräjät I – Hämeen ristiretki 750 vuotta 1999. Hämeenlinna/Harjavalta: Hämeen heimoliitto ja Emil Cedercreutzin säätiö.

 Suomen varhaiskeskiajan lähteitä (toim. Martti Linna 1989). Historian aitta XXI. Historian ystäväin liitto.

 Vahtola, Jouko 2003: Suomen historia. Jääkaudesta Euroopan unioniin. Helsinki: Suuri suomalainen kirjakerho Oy.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän Enologi kuva
Aki Pulli

Mainitsemiesi ammattilaisten Dick Harrisonin ja Herman Lindqvistin puute on Suomen kielen osaamattomuus. Eli he eivät kykene hyödyntämään suomenkielistä tutkimusmateriaalia. Lisäksi tunnettu fakta on, että ammattilaishistorioitsijatkin oman ydinalueensa ulkopuolella (ei Harrison eikä Lindqvist ole millään tavalla Suomi-spesialisteja Ruotsin kontekstissa) tyytyvät muodostamaan kantansa muiden kirjoittamien tutkimusten ja artikkelien perusteella. Aina se kanta ei ole linjassa aktuellin tutkimuksen kanssa. Suomen historian keskiaikaa koskevia lähteitäkään koherentisti ei voi analysoida ellei kerää niitä yhteen ja lue, joko käännöksenä (lienee olemassa koherentisti vain suomeksi) tai alkuperäisenä, jolloin pitäisi osata lukea ainakin latinaa, kirkkoslaavia, muinaisvenäjää ja vanhaa ruotsia.

Tällöin on helppo sortua yksinkertaistuksiin ja pysyä lähellä perinteisiä tulkintamalleja. Kyse ei ole välttämättä tietoisesta vääristelystä tai edes väärintulkinnasta. Toisaalta Lindqvistin väite on varmaan maallikoille suunnattu eikä edes sinällään väärä, eihä nykymuotoisia Ruotsin ja Suomen poliittisia yksiköitä tuolloin ollut. Myöskin sen jälkeen kun Suomen maakunnat oli alistettu kirkolle ja Ruotsin kruunulle, suomalaisia kohdeltiin samoin kuin muidenkin valtakunnan osien alamaisia. Hyvässä ja pahassa. Ruotsalaisesta perspektiivistä on kuitenkin olennaista, että Suomi ja sen päämaakunnat kuuluivat jo syntymässä olevaan Ruotsin valtakuntaan elimellisenä osana, eikä niin että ensin oli Ruotsi joka kolonisoi Suomen, vaan Ruotsin valtakunta kehittyi sellaiseksi kuin se on Suomi sen olennaisena osana. Tämä jo sinälläänkin perinteisiin ruotsalaiskäsityksiin verrattuna vallankumouksellinen käsitys.

Omista johtopäätöksistäsi olen pääasiassa samaa mieltä, mutta on muutamia yksityiskohtia, joita itse tulkitsen toisin. Nyt ei aikani kuitenkaan riitä tuon asian kommentointiin.

Yleisesti ottaen pidän hyvänä myös maallikkojen keskustelua historiasta, mutta Folktinget on kuten parlamentit liian usein, lähtenyt merta edemmäs kalaan ja ottanut kantaa asioihin, joita ei poliittisessa elimessä edes pitäisi käsitellä. Historiaa koskevat lausunnot pitäisi jättää muille tahoille ja oikea tapa osoittaa historiantuntemusta on jättää historiantutkimus niille, jotka sen hallitsevat. Tuskin kukaan muutamia höyrypäitä lukuun ottamatta pitää ruotsinkielisiä erityisen tuoreena väestönä Suomessa (viimeinen isompi muuttoaalto lienee ollut joskus 1300-luvulla Pohjanlahden rannikolle).

Jaakko Häkkinen

Aki Pulli:
"Mainitsemiesi ammattilaisten Dick Harrisonin ja Herman Lindqvistin puute on Suomen kielen osaamattomuus. Eli he eivät kykene hyödyntämään suomenkielistä tutkimusmateriaalia. Lisäksi tunnettu fakta on, että ammattilaishistorioitsijatkin oman ydinalueensa ulkopuolella (ei Harrison eikä Lindqvist ole millään tavalla Suomi-spesialisteja Ruotsin kontekstissa) tyytyvät muodostamaan kantansa muiden kirjoittamien tutkimusten ja artikkelien perusteella."

Kiitos asiantuntevasta kommentistasi!
Kukaan ei luonnollisestikaan osaa kaikkia kieliä eikä hallitse kaikkia maita eikä aikakausia, mutta nuo varhaiskeskiajan lähteet ovat olleet jo ikiajat luettavissa alkukielellä ja erilaisina käännöksinä; lisäksi niitä on käsitelty sekä tutkimuksissa että yleistajuisissa historiaesityksissä. Kyse on noiden kohdalla kyllä ihan hankitusta sokeudesta.

Aki Pulli:
"Ruotsalaisesta perspektiivistä on kuitenkin olennaista, että Suomi ja sen päämaakunnat kuuluivat jo syntymässä olevaan Ruotsin valtakuntaan elimellisenä osana, eikä niin että ensin oli Ruotsi joka kolonisoi Suomen, vaan Ruotsin valtakunta kehittyi sellaiseksi kuin se on Suomi sen olennaisena osana. Tämä jo sinälläänkin perinteisiin ruotsalaiskäsityksiin verrattuna vallankumouksellinen käsitys."

On silti vääristelyä antaa ymmärtää, ettei mitään valloitusta tapahtunut.

Käyttäjän Enologi kuva
Aki Pulli

Hämeen sotilaallinen valloitus on kiistaton fakta. Lounais-Suomen osalta kuten itsekin tiedät, on vaikea analysoida aikaväliä 1150-1230 miltä osin minkäkin alueen integraatio Ruotsin yhteyteen on tapahtunut rauhanomaisesti ja minkä sitten vähemmän rauhanomaisesti. Huomionarvoista kuitenkin on, että yhteydet Viron puolelle olivat kiinteät Lounais-Suomessa ja tuntuukin ettei olisi täysin sattumaa, että Itämeren itäosan merimahdin Saarenmaan (myös viimeinen Viron maakunnista) kukistuminen Kalparitareille 1227 ja Ruotsin vallan vakiintuminen Turun seudulla tapahtuivat samoihin aikoihin. Pelkkä sotilaallisten voimasuhteiden muutos on saattanut laukaista neuvottelut rauhanomaisesti konsessiosta.

Eteläisen Kannaksen osalta on vielä vähemmän tietoa, lahjottiinko paikallinen väestö sopimusteknisesti Ruotsin puolelle vai tapahtuiko selvä valloitus vai pitäjä/kyläkohtaisesti jompi kumpi. Oli selvää, että Novgorodin ja Käkisalmen Karjalan suhteet olivat kaikkea muuta kuin hyvät jo 1227 alistusretkestä alkaen, joten 1250 tienoilla alkanut Ruotsin vallan vähittäinen kasvu, jonka indikaationa oli Kannaksen rannikon muuttuminen turvattomaksi ja joka huipentui 1293 Viipurin linnan perustamiseen ja 1323 rajasopimukseen ei välttämättä ollut kovin väkivaltainen, sillä väkivallan ollessa voimakasta olisivat paikalliset itkeneet Novgorodia apuun ja siitä taas ei ole mitään historiallista näyttöä. Sen sijaan jo 1337 Käkisalmen Karjalakin nousi kapinaan aluetta 1333 läänityksenään pitänyttä liettualaista Narimantasia vastaan ja pyysi apua Ruotsin Karjalan puolelta. Novgorod yritti samoihin aikoihin myös saada Ruotsin palauttamaan tuon ajan loikkarit eli karjalaiset, jotka muuttivat Ruotsin puolelle. Asiasta ei saatu aikaan sopimusta. Loikkauksesta muuten sai kuolemantuomion in absentia.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Ihmisiä ja kansoja on ilmeisesti erilaisia ja eriarvoisia. Siksi näyttää olevan täysin luonnollista, että jotkut muualle muuttaessaan automaattisesti Jumalan armosta omistavat kaiken mitä näkevät ja vähän enemmänkin. Yhtä luonnollista on se, että toiset eivät omista mitään ja katoavat aina selittämättömästi jos he itse muuttavat toiseen maahan (tai vaikka eivät muuttaisikaan). Kun tämän muistaa, on historiassakin järkeä - aivan sama onko kysymys intiaaneista, suomalaisista, saamelaisista, afrikkalaisista, belgialaisista, englantilaisista tai eskimoista.

Jos tämä ei olisi luonnollista, voisimme yhtä hyvin puhua siitä milloin joku suomalainen "rantautui" Ruotsiin tai Minnesotaan ja käsitellä siitä päivämäärästä lähtien näitä alueita kuin omiamme. Jos tämä ei olisi luonnollista, joutuisimme tunnustamaan, että suurin osa maapallon pinta-alasta on varastettua maata ja tämän varastamisen yhteydessä on yleensä aina tapettu ihmisiä.

Koska tämä tuntuisi ikävältä, meidän tulee jatkossakin kehittää sankaritarinoita siitä, kuinka pahat teot itse asiassa tehtiin täysin pyyteettömästi, sivistymättömien alkuasukkaiden tai naapurikansojen omaksi parhaaksi. Vaihtoehtoisesti voimme selittää, että kaikki tapahtui vapaaehtoisesti hyvässä yhteisymmärryksessä tyyliin "Saamelaiset olivat muutenkin menossa sinne päin" tai "Intiaanit haluavat asua reservaateissa koska heillä on siellä verovapaa kasino" tai "Se oli vain sille ajalle tyypillista asutuksen laajenemista".

Jaakko Häkkinen

Kartasta:
En ole merkinnyt Uudenmaan kohdalle mitään, koska historiallisissa lähteissä ei käsittääkseni valaista valloituksen ja ruotsalaisasutuksen etenemistä alueella. Paikannimistön perusteella on kuitenkin hahmoteltu eri-ikäisiä ruotsalaiskerrostumia etelärannikolla.

On kai mahdollista, että Hämeen ristiretki olisi "turvannut" ruotsalaisvallan ja -asutuksen suunnilleen Vantaanjoen tasalle.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Harvinaisen hyvä monista lähteistä koottu kooste ristiretkien etenemisestä. Myös suomalaisille itsekriittinen maininta ettei saagoissa ole kyse todellisista kuningaslinjoista oli paikallaan. Historianvääristelyä on tapahtunut, mutta tässä suomalaiset tulkitsevat monesti asioita väärin. Ne ovat mytologisia jumaltaruja ihmisten muinaisista esi-isistä. Mielestäni tämä bloggaus kävisi vaikka oppimateriaaliksi.

Käyttäjän PasiMalmi1 kuva
Pasi Malmi

Kirjoitit "Keskiajalla laadittujen saagatekstien kertomukset ajallisesti kaukaisesta menneisyydestä eivät sellaisenaan todista mitään lähdekriittisessä historiantutkimuksessa."

Eivät tietenkään. Se, että saagat sellaisenaan eivät todista esimerkiksi Suomen kuninkaiden olemassaoloa, ei myöskään ole todiste siitä, ettei Suomessa olisi ollut kuninkaita ennen Ruotsin (kuninkaiden) tekemiä valloitusretkiä.

Kun Suomen historiaan ja vuosiin 500 - 1250 liittyy tietynlainen "musta aukko", jonka ajalta ei ole olemassa muita kirjallisia lähteitä kuin islantilaiset, norjalaiset ja ruotsalaiset saagat, niin voidaan esittää useita erilaisia teorioita. Yhden teorian mukaan Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa oli kuninkaita, mutta Suomen alueella ei ollut. Toisen teorian mukaan Suomessakin oli tuolloin kuninkaita.

Jotta näitä kahta teoriaa voitaisiin verrata, pitäisi ensin määritellä, mitä kuningas tarkoittaa. Kuningas on peräisin muinaisgermaanisesta kielestä, jossa se ilmeni muodossa "kuningaz". Muinaiset germaaniset kuninkaat (ml. ruotsalaiset kuninkaat) olivat heimopäälliköitä, eivät siis mitään Ludvig XIV kaltaisia aurinkokuninkaita. Kielitiede tuntee myös suomalaisen ilmaisun "nuottakuningas". Se tarkoittaa nuottaporukan pomoa.

Tältä pohjalta kysymys Suomen kuninkaista seuraavaanmuotoon: Oliko Suomessa suunnilleen vuosina 600 - 1250 sellaisia heimopäälliköitä, joita kutsuttiin nimityksellä "kuningaz" tai jotka käyttivät itsestään nimitystä kuningas käydessään tapaamassa germaanisia sukulaisiaan Tanskan tai Ruotsin alueella.

Lopuksi suosittelen tutustumaan kirjaan, "Kvenland", jossa professori Kyösti Julku analysoi saagojen merkitystä historiallisena lähdeaineistona. Julku yhdistelee saagojen antamaa tietoa paikannimiin, kielitieteeseen ja arkeologisiin löydöksiin ja tässä kontekstissa saagojen sanoma osoittautuu täysin yhtäpitäväksi em. muiden tietolähteiden kanssa.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Suomessa on ollut kuninkaita ennen ristiretkiä. Tähän uskon vakaasti itsekin. Toisaalta saagatkin ovat tavallaan totta, mutta niiden kuninkaat eivät ole lihaa ja verta. Kuninkaista puhuttaessa kyseessä on jumaltarujen kuninkaat, jumalat, esi-isät, jotka olivat siis tavallaan kansan päämiehiä. Paikannimet saatavat antaa usein viitteitä missä mikäkin uskonnollinen virtaus oli vallassa. Esimerkiksi (venäläinen kronikka) Karjalaan saapui Karilan perustanut Kari (vrt. Korela, Kariala). Tämä Kari periytyi Fornjotista, joka oli "alkujättiläinen", ensimmäinen jumala. Samaa kerrontatapaa uskonnollisten virtausten maantieteellisyydestä käytetään kreikkalaisissa jumaltarustoissa.

Jaakko Häkkinen

Pasi Malmi:
"Tältä pohjalta kysymys Suomen kuninkaista seuraavaan muotoon: Oliko Suomessa suunnilleen vuosina 600 - 1250 sellaisia heimopäälliköitä, joita kutsuttiin nimityksellä "kuningaz" tai jotka käyttivät itsestään nimitystä kuningas käydessään tapaamassa germaanisia sukulaisiaan Tanskan tai Ruotsin alueella."

Nimitys itsessään on pari tuhatta vuotta vanha, ja epäilemättä se on viitannut jonkinlaiseen päällikköön ja johtajaan. Rautakauden lopun muuta yhteiskunnallista sanastoa ovat pitäjä, moisio (alkuaan pitäjänpelto, virolaisittain ylimyskartano) ja hiisi (pyhä lehto). Tietääkseni rautakaudella yhteiskuntarakenne Suomessa ei suuresti poikennut naapurialueista; rautakauden lopussa ja varhaiskeskiajalla naapurit vasta alkoivat mennä muinaissuomalaisista ohi tällä saralla, mikä sitten heijastui niiden kasvaneena kykynä laajentaa valtapiiriään.

Pasi Malmi:
"Lopuksi suosittelen tutustumaan kirjaan, "Kvenland", jossa professori Kyösti Julku analysoi saagojen merkitystä historiallisena lähdeaineistona. Julku yhdistelee saagojen antamaa tietoa paikannimiin, kielitieteeseen ja arkeologisiin löydöksiin ja tässä kontekstissa saagojen sanoma osoittautuu täysin yhtäpitäväksi em. muiden tietolähteiden kanssa."

Saagat ovat uskottavampia siltä osin kuin ne kuvaavat kirjoittajan sukupolven muistamia ja todistamia asioita; mitä useamman sukupolven takaisista asioista kerrotaan, sitä myyttisemmiksi ne muuttuvat.

Käyttäjän MatiasKapanen kuva
Matias Kapanen

Suosittelen pitkien sukuhistorioiden ja liian kauas ulottuvan historiantiedon välttämistä. Esim. arkeologisissa tehtävissä Turun museokeskuksella myöhäisimmänkin keskiajan maaperästä löytyneet esineet olivat säälittävän mitättömiä (arkistossa ja vesiseulonnassa).

Ruotsi oli merkittävä monarkia tasavaltalaisia voittoja vastaan 1800 -luvulla. Kyseisestä kompleksista on lähes mahdoton sanoa enää mitään järkevää tai merkityksellistä. On kyse ideoista.

P.S. "Suomen historia" oli lukiohistoriani ainoa 5/4-10 arvosanoin Marokkoistettu.

Käyttäjän TiuskeaRakki kuva
Eero Nevalainen

Minusta koko keskustelu siitä että miten Suomessa ei nyt vaan ole voinut olla yhtään mitään ja kaikki ovat olleet ruotsalaisia on jo sinällään ihan riittävän tarkoitushakuinen lähestymistapa Harrisonilta ja kumppaneilta, että on helppoa nähdä mikä ketunhäntä siellä on kainalossa.

Meiltä tavallaan vaaditaan suorastaan ruotsalaista nationalismia samalla kun -- toki -- kielletään koko muun näkökulman olemassaolo täysin. Tämä on siitä kätevää että suomalaisia voi käytännössä syyttää loputtomasti siitä, että me olemme "vääränlaisia ruotsalaisia" ja tällöin siis meitä pitääkin jotenkin pitää ruodussa. Jotenkin hyvin tyypillinen ruotsalainen asenne, eikös.

Itse en tarvitse "legitiimiysargumentiksi" mitään muinaista suomalaista kuningaskuntaa. Täällä sitä on eletty vaikka sitten Ruotsin kuningaskunnan osana, ja vaikka ruotsinkieliset aina jaksavatkin jankata siitä että meistä ei ole tarpeeksi "kulttuurista näyttöä" jotta meitä voisi pitää keskustelun osapuolena, niin kyllä minä pidän meitä ihan olemassaolevana ilmiönä silti. Toki meidät olisi varmaankin assimiloitu jos Ruotsin vallan aika olisi jatkunut.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Ruotsissa ei ole riimukiviä Uplantia pohjoisemmassa. Suomessa ei missään. Syystä,että nuo alueet oli jo asutettu itämerensuomalaisten (kveenit,hämäläiset,suomalaiset) ja saamelaisten toimesta aikoja sitten.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Riimukivien puuttuminen Suomesta on vahva todiste alkuperäisestä suomalaisesta kulttuurista. Riimukivethän ovat pääsääntöisesti hautakiviä, ristikiviä, kuten niiden tekstit kertovat. Suomensukuiset eivät pystyttäneet vainajan muistoksi ristikiviä, vaan käyttivät ristipuita. Näitä ristipuita ja karsikoita taitaa olla vielä jäljelläkin, mutta aika syö ne nopeammin kuin kiven. Tämä ristikivien lähes täydellinen puuttuminen todistaa ruotsalaisvaikutuksen olleen melko olematonta.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Aleksis Kiven päivänä,suomenkielisen kirjallisuuden päivänä 10.10.13, järjestettiin tällainen siminaari. "Sattumalta" ;)

Keskustelutilaisuus:Pakkoa pakoon - varmistaako vapaaehtoisuus suomalaisten kielitaidon?
Aika: to 10.10.2013 klo 17:00-19:00
Paikka: Helsingin yliopiston päärakennus, pieni juhlasali, 4 krs
Osoite: Fabianinkatu 33
Järjestäjä: Humanistinen tiedekunta

Aiheesta keskustelemassa ovat
Anna Mauranen, englantilaisen filologian professori
Arto Mustajoki, venäjän kielen ja kirjallisuuden professori
Pasi Saukkonen, FT, dos., Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiön erikoistutkija
Paneelin puheenjohtajana toimii Henrik Meinander, historian professori.

Uskoisin,että lopputuloksena on se,että valinnan vapaus on suomenkielisille (finnar) pahasta ja suomenkielinen kirjallisuuskin on ruotsalaisten ansiota.

Jaakko Häkkinen

Aki Pulli:
"Oli selvää, että Novgorodin ja Käkisalmen Karjalan suhteet olivat kaikkea muuta kuin hyvät jo 1227 alistusretkestä alkaen, joten 1250 tienoilla alkanut Ruotsin vallan vähittäinen kasvu, jonka indikaationa oli Kannaksen rannikon muuttuminen turvattomaksi ja joka huipentui 1293 Viipurin linnan perustamiseen ja 1323 rajasopimukseen ei välttämättä ollut kovin väkivaltainen, sillä väkivallan ollessa voimakasta olisivat paikalliset itkeneet Novgorodia apuun ja siitä taas ei ole mitään historiallista näyttöä."

Jos karjalaiset halusivat olla itsenäisiä, eivät he olisi voineet Novgorodin puoleenkaan kääntyä: silloinhan he olisivat jääneet Novgorodille alisteisiksi. Eikä valloituksen tarvitse aina olla väkivaltainen: kyllä se riittää, että sotajoukko leiriytyy ovelle, niin moni alistuu. Ei sekään tee valloituksesta vähemmän valloitusta.

Jaakko Anttila

Idän ja lännen kirkot julistivat vuonna 1054 toisensa kirkonkiroukseen, joka oli voimassa vuoteen 1964 saakka. Ruotsi liitti Suomen läntiseen kulttuuriyhteyteen.

Ortodoksiset karjalaiset ja karjalaisten kulloisetkin liittolaiset Novgorod, Moskovan suuriruhtinaskunta ja Venäjä tekivät ryöstö- ja hävitysretkiä Hämeeseen ja Varsinais-Suomeen saakka keskimäärin 20 vuoden välein, polttivat ja tuhosivat muun muassa Turun tuomiokirkon ja piirittivät Hämeen linnaa ja polttivat hämäläiskyliä mennen tullen palatessa.

Jos Ruotsi ei olisi liittänyt Suomea läntiseen valtio- ja kulttuuriyhteyteen, jo Novgorod olisi liittänyt Suomen itäiseen kulttuuriyhteyteen ja ortodoksiseen uskoon. Sen jälkeen Suomi olisi ollut ensin Moskovan suuriruhtinaskunnan takamaata ja sen jälkeen Venäjän syrjäinen provinssi.

Lukekaa professori Mauno Jokipiin toimittama "Suomi Euroopassa. Kulttuurisuhteiden historiaa", joka julkaistiin Suomessa jo vuonna 1992. Valtiolliset sekä kulttuuri- ja talousvaikutteet ovat olleet peräisin Saksasta jo keskiajalta lähtien.

Keskiajalla suomalaiset opiskelivat Ranskan yliopistoissa, uskonpuhdistuksesta lähtien luterilaisen Saksan yliopistoissa 1920-luvulle saakka. Kustaa Vaasa kutsui saksalaisia virkamiehiä perustaan tehokasta valtiota Ruotsin valtakuntaan. Kaupunkilaitos ja ammattikuntalaitos tulivat Suomeen hansakaupunki Tallinnan välityksellä.

Ensimmäinen herätysliike pietismi, kansallisuusaate, kansallisromantiikka ja sosialismi tulivat Suomeen Saksasta. Vain vallankumous tuli Suomeen Venäjältä, koska revisionismi ei ehtinyt tulla Suomeen Saksasta ennen Leninin ja Helsingin punakaartin ja Tampeeen punakaartin juonimaa Suomen vallankumousta.

Arhi Kuittinen

Jos suomalaiset heimot olisivat olleet heikkoja idän raiskaamia pikku heimoja,

miksi suurimpaan ristiretkeen ruotsalaiset aatelissuvut joutuivat palkkaamaan velalla/verotusoikeudella sen maailmanajan kalleimmat teutonipalkkasotilaat rynnäkköhevosineen teurastamaan suomalaisia?

n. 1100-1155.

Museovirasto on kieltäytynyt tutkimasta ensimmäistä laajaa taistelukenttää vaikka sieltä on löytynyt taistelun jälkiä, sormuksia, nuolia, teriä, panssarin, solkien osasia.

"Ruotsalaisen kruununtavoittelijan ja Vatikaanin kanssa vehkeilijän Eerikin johtama käännytys- ja valloitusretki suuntautui Kalannin seudulle."

--

"Vielä 1405 Tanskan kuningatar Margareta lahjoitti 1000 nobelia luostareille, jotka tukivat "pyhiinvaelluksia" (eli ristiretkiä, puhdistuksia) mm. Hattulan Pyhän Ristinkirkolle.

--

" Lundin arkkipiispa Andreas kävi tanskalaisdokumenttien mukaan 1202 veljensä Ebben ja Larsin kanssa retkellä Etelä-Suomessa saaristossa väkeä kastamassa."

Kastamassa = kieltäytyjät tapettiin kidutuksen jälkeen.

1209 paavi Innocentius III kehui Lundin Andreas-arkkipiispaa lähetystyön menestyksestä Suomessa (1191 ja 1202 retket?) Paavin delegaatiksi alueena Pohjoismaat, nimettiin (äpärä)piispa Suomeen Lundissa."

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Jaakko: Tuolla ylempänä vastaat Aki Pullin, etkä Pasi Malmin väittämään. Perustelut itse asiaan oikein. :) Tämän viestin voi hävittää sotkemasta, jos saat asian korjattua.

Jaakko Häkkinen

Kiitos, Timo! Välillä tulee näitä, kun ei ole automaattista quote-toimintoa.

Jonas Hellgren

Hieno kooste Jaakolta.
Puuttui vain ne parhaat tabloidipalat, marjassa käyminen ja sitten se suolle vieminen ja puulla päähän lyöminen.

Jaakko Häkkinen

Mielenkiintoinen linkki, jossa käsitellään kansallista identiteettiä 1600- ja 1700-luvuilla:
http://www.tieteessatapahtuu.fi/0804/kemilainen.pdf

"Ruotsissa pidettiin selvänä, että Suomi oli valloitettu maa, ja vanhojen valtioteoreetikkojen mukaan kansoja, joiden alue oli valloitettu tai jotka eivät muodostaneet keisarikuntaa, kuningaskuntaa tai tasavaltaa, voitiin kohdella mielivaltaisesti."
(Sivu 27a)

Arhi Kuittinen

1072 paavi antaa siis ennenkuulumattoman luvan (bullan) ruotsalaiselle heimo-"ruhtinashallitsijalle" tappaa Suomen puolella kastettuja kristittyjä ja siviilejä ilman inkvisition tutkintaa kuolemanpartioilla

- tiettävästi ensimmäistä kertaa Vatikaanin historiassa.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Arhi, mistä löytää linkin siihen juttuun, että museovirasti kieltäytyy tutkimasta taistelukenttää?

Toni Näppi

En ole lukenut historiaa vaan olen koulutukseltani insinööri, mutta Säkkijärven paikallishistoria on kiinnostanut niin paljon, että olen hahmotellut eri lähteistä oman kuvani itärannikon kehittymiseen.
Olet oikeassa historian vääristelystä, itärannikolla on ollut alkujaan vain kahden heimovaltion vaikutusta - Hämeen ja Karjalan, joista todisteena on vahva paikkanimistö.
Ruotsin vaikutus näkyy vasta suomalaisen paikannimistön "päällä". Jos katsoo Viron tai yleisesti Baltian historiaa niin on varsin perusteltua, että myös Suomen alue on koostunut
useista eri heimovaltioista. Harmillisesti mitään kirjallisia lähteitä muulta kuin ruotsalaisten valloituksesta ei ole, mutta mielestäni arkeologisia lähteitä alkaa olemaan sen verran paljon että tämä historia on kiistatonta?
Tässä tiivistettynä oma muistiinpanoni tuon ajan historiasta:
Idässä uskonto oli voimissaan jonkun verran aiemmin kuin lännen suunnalla.
Kiovalaistet saivat ortodoksikasteen jo 989 ja 1030 Kiovan suurruhtinas perusti linnoituksen Viron Tartoon.
Luultavasti liittolainen Novgorod oli siis myös täysin ortodoksinen hyökätessään ensimmäisen kerran hämeeseen 1042.
1123 oli myös Novgorodin hyökkäys ja jossakin lähteessä oli maininta että Häme olisi ollut jo tätä ennen Novgorodilaisten verottamana alueena.
Tällä perusteella Ruotsin agressiivinen valloitus ei ole siis mikään ihme. Luultavasti karjalaiset olivat enemmän uskollisia ortodoksiselle kirkolle joten sen
valloitus ei ollut niin helppoa kuin "pakanallisen" Varsinais-Suomen tai Hämeen. Tähän ortodoksisuuteen viittaa myös Lappeen Kauskilan hautalöydöt 1100-luvulta alkaen.
1143 taas puhutaan erikseen karjalaisten hyökkäyksestä Hämeeseen, Novgorodin tukemana? Tällöin muuten mainitaan jo Käkisalmi, joka lienee ollut
Karjalan valtakunnan pääkaupunkina ja linnoituksena jo silloin. Kivilinnoituksen tai laajennuksen ruotsalaiset rakensivat 1295, mutta aivan varmasti linna oli ollut olemassa
jo tätä ennen. Karjalaisten hyökkäys Sigtunaan 1187 ei siis ole mikään mahdottomuus. Tai sitten Sigtunan hyökkääjät olivat pakanallisia liivejä tai saksalaisia, saksalaisethan perustivat juuri noihin aikoihin ritarikuntansa
Baltiaan ja ensimmäinen kirkko saatiin 1189 Latvian Yxkylään, joka siis oli liiviläisten keskeinen paikka ellei jopa pääkaupunki.
Selkeä kostotoimenpide Ruotsille oli 1198 kun Novgorod poltti Turun kaupungin. Samoihin aikoihin Baltian valloitus oli muuttunut sodaksi jossa vastakkain olivat kristityt liiviläiset mukanaan
saksalainen ritarikunta ja toisena osapuolena pakanallinen liivi, johtajanaan Ako. 1217 Saksalainen ritarikunta pyysi jo Tanskaa apuun ja he perustivat Räävelin eli Tallinnan 1219.
Narva tuli heti perään Karjalan vastarannalle 1223 eikä ruotsalaisten rakentamana 1256 kuten kirjoitit? Samaan aikaan Novgorod oli menettänyt otteensa Baltiassa ja yritti saada Hämettä sekä myös itsenäistä Karjalaa omaan valtapiiriinsä.
1242 saksalainen ritarikunta valloitti Tarton ja kostona novgorodilaisten Alexander Nevski yritti uudestaan valloittaa Viron aluetta samalla kun Ruotsille jäi mahdollisuus valloittaa lisää Suomenniemeä -> piispannimitykset.
1255 Riikasta ja Ruotsista anottiin Paavilta oikeuksia piispannimityksiin Inkerissä ja Karjalassa, eli karjalan alueelta olisi saatu pohjoispuolelta ja eteläpuolelta valloitettua maita.
Karjalan uskonsota oli tällöin täydessä käynnissä koska siellä ristiretkeen osallistuville jopa annettiin samat etuudet kuin Palestiinan alueella taisteleville.
Novgorod teki kostoretkiä Hämeeseen ja 1269 Käkisalmessa olikin jo kapina Novgorodin Dimitriä vastaan jossa apua pyydettiin Ruotsilta. Sota päättyi kun 1278 Dmitri valloitti itsenäisen Karjalan itselleen.
1280 mainitaan Ahvenanmaan ruotsalaisasutuksesta ja itärannikon historiantutkimus päättelee yksiselitteisesti, että 1300-luvun loppuun mennessä koko rannikko oli täynnä ruotsalaisia aina Virolahden Urpalanlahdelle asti,
itäisin ruotsalainen paikannimi taitaa olla Ristiniemi (Korsnäs)! Siitä itäänpäin ruotsalaisesta asutuksesta rannikolla ei ole merkkejä tai sukuja lukuunottamatta Viipurin kaupunkia. Viipurin perustaminen kertoo myös Karjalan hallinnoimisesta myös Ruotsin puolelta, Viipurin läpi menevä Vuoksi oli ainut reitti karjalaisten Käkisalmesta merelle.
1295 Käkisalmi saatiinkin hetkellisesti Ruotsille ja heti perään mentiin Inkeriin perustamaan maankruunu. 1300-1500 luvut meni Ruotsin ja Novgorodin/Moskovan sotiessa Karjalan omistuksesta, edes Pähkinäsaaren rauha ei lopettanut valloituksia vaan vasta
Täyssinän rauhassa saatiin tilanne vakaaksi. Em. sodan aikana karjalaisia etenkin Käkisalmesta muutti turvaan Savoon ja Suomenlahden rannikolle Viipurin turvallisemmalle alueelle.
1300-luvun lopulla ilmestyvät myös rannikon seurakunnat (Viipuri, Pyhtää, Vehkalahti, Virolahti, Lappee ja lopuksi Säkkijärvi).

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset