*

Jaakko Häkkisen kuiva politiikkasivusto Kommentoin poliittisia aiheita puolueettomasti, liukuvan äänestäjän paikalta arvioiden.

Mitä kansanedustajan tulee tietää pakkoruotsista

Viimeaikaiset julkiset puheenvuorot pakkoruotsikeskustelussa ovat osoittaneet, että monien kansanedustajien ja muiden korkeiden poliitikkojen tietämys ja ymmärrys aiheesta on pahasti puutteellinen. Pinnallisestikin aiheeseen tutustunut huomaa heidän näkemyksessään monia kumottuja, perusteettomia tai asiaan liittymättömiä perusteluja – näitä kuulee ja näkee yhtä lailla pakkoruotsin kannattajien kuin vastustajienkin leiristä. Sen lisäksi, etteivät heiveröiset perustelut ole kunniaksi yhdellekään kansanedustajalle, ne myös hidastavat asian ytimeen pääsemistä: samojen rönsyjen toistuvaan leikkelyyn kuluu turhaa aikaa ja energiaa.

 Kansanedustajat ovat ymmärrettävästi kiireisiä, mutta avustajien olettaisi tekevän heille lyhyitä yhteenvetoja aiheista, joita he aikovat kommentoida. Jostain syystä näin ei ole kuitenkaan tapahtunut, joten "yleisavustajan" ominaisuudessa olen kerännyt tähän selvitykseen kaiken olennaisen: sen, mitä kansanedustajan tulee tietää pakkoruotsista.

 http://www.elisanet.fi/alkupera/Pakkoruotsi.pdf

 Toivon kommentoijien tutustuvan PDF:ään ENNEN kommentoimistaan...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

20Suosittele

20 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (36 kommenttia)

Käyttäjän viitala kuva
Elina Viitala

Oho, eipä ole kukaan uskaltaunut kommentoimaan... :D

Hyvä yhteenveto. Voisi todellakin laittaa lainsäätäjiemme luettavaksi.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Yksi lisämauste ruotsikeskusteluun. Juuri tämän päivän Lapin Kansassa oli yleisönosastokirjoitus jossa rovaniemeläinen yläasteen oppilas lukisi mieluummin riikinruotsia kuin suomenruotsia. Kypsää ajattelua kun ottaa huomioon pohjoisen perinteet kanssakäymisessä länsinaapurin kanssa.

Pentti Järvi

Riikinruotsin intonaation opin jo aika pienenä mutta sitä ei ole viisasta käyttää Suomessa mikäli aikoo esiintyä suomalaisena. :)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Kiitos Jaakko! Olet erinomaisen selkeästi tuonut esiin juuri kaikki ne pääasiat pakkoruotsista, joita jokaisen Suomen päättäjän pitäisi tietää ja itse tykönänsä huolellisesti miettiä. Kokonaistieto on varmasti monella hukassa, myöskin median edustajilla, jotka edelleen antavat tilaa pääasiassa vain pakollista ruotsia puolusteleville kirjoituksille.

Perustuslaistakin on jatkuvasti esillä väärää tietoa, joka ei ole myöskään päättäjille kunniaksi. Toivon mukaan kirjoituksesi saisi edes eduskunnan avustajat hereille ja lukemaan jotain vähän pitempääkin tekstiä?

Suomessa on paljon tärkeitä asioita pohdittavana toki muitakin, mutta tämä ei ole niistä suinkaan vähäpätöisin. Onhan kysymys demokratiasta, oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta, suhteellisuudentajusta ja koko Suomen monikielisyyden karttuttamisesta muiden naapuriemme tasolle. Enemmistön tahto on kuitenkin vapaan kielivalinnan puolella. Eikö sillä ole todellakaan mitään merkitystä päättäjillemme?

Käyttäjän JulesLehtonen kuva
JV Lehtonen

Jos aikaa ja harrastusta riittää, eri lähtökohdista voisi luoda erilaisia skenaarioita ja pohtia niiden avulla, mitä kenellekin tapahtuu.

5)Palvelukohtainen kielikoulutuksen rationalisointi on lähimpänä omaa näkemystäni. Siinä kansalaisella ei ole subjektiivista oikeutta
saatika pakkoa opiskella ruotsia,
vaan ruotsin tarve lähtee loppuasiakkaan tarpeesta (perustuslain 17§)
jonka kukin virasto ja laitos arvioi itsenäisesti.

Näihin täsmäkoulutuksiin voidaan allokoida pakkoruotsista vapautuvia resursseja ja käyttää kielikoulutuksessa yksityissektorin tarjoamia mahdollisuuksia.

Uusia kielikoulutusalan start up -yrityksiä syntyisi varmasti.

---------------
Hieman tunnepuolta mukaan:

Oikeudenmukaisuuskäsitys on suurin erottava tekijä pakkoruotsikeskustelussa.
Se on omantunnonkysymys..

Vapaus pakottaa _oma lapsi_ ruotsintunnille jää joka tapauksessa voimaan myös valinnaisen ruotsin oloissa,
mutta muiden lasten elämän peukalointi ei enää onnistu!

win-win situation! https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/131

Jaakko Häkkinen

Kiitos kaikille harvinaisen asiallisista kommenteista!
Tuo Lapin kansan juttu on jo otettu pois tai siirretty...

Toivottavasti nimeltämainitsemattomat lipposet, wallinit ja haglundit eivät enää aloitteen eduskuntakäsittelyn aikana toistele näitä vanhentuneita ja myötähävettäviä mukaperusteluja. Se on netin hyvä puoli, että kukaan ei enää ole vain ylhäältä annetun propagandan varassa.

Pentti Järvi

Täysin 2-kielisenä suren näitä Maalahti-Malaxin nuoria, jotka eivät ole kiinnostuneita suomen kielen opinnoista edes sen vertaa, että pääsisivät jatko-opintoihin Vaasan Kauppakorkeakouluun.

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Lapin Kansassa oli tänään tämä peruskoululaisen kirjoitus

"Kyllä pakkoruotsille

Kuisma Härkönen

Monet ovat sitä mieltä, että pakkoruotsi olisi joutavanpäivästä.

Itse olen sitä mieltä, että pakkoruotsi kannattaa.

Yksi syy on intohimo. Ruotsin opiskelu alkaa seitsemänneltä luokalta ja silloin enemmistölle oppilaista se on täysin vieras kieli, joten innokkuus ei heti välttämättä riitä kielen opiskeluun.

Kulttuuri ja historia ovat toiset syyt, miksi Suomessa ei Ruotsin kulttuuria siedetä. Monet aikuisetkin vastustavat kielen opetusta.

Mielestäni ruotsi kannattaa, sillä se avaa ovet useampiin työpaikkoihin. EK:n kieliselvityksen mukaan ruotsi oli toiseksi tärkein kielivaatimus Suomessa 2009.

Suomessa 5 prosentin vähemmistö puhuu suomenruotsia. Ruotsin ruotsi eli riikinruotsi olisi vielä hyödyllisempää, sillä sitä voi käyttää Ruotsissakin.

Kielet eroavat toisistaan murteiltaan ja sanoiltaan. Magman selvityksen mukaan riikinruotsi ja suomenruotsi eroavat paljon kommunikoinnissa, vaikka kirjoitus on sama.

Kun tulee aika mennä Ruotsiin matkalle tai töihin, olisi hyvä, että ruotsin puhekielenkin olisi hallussa.

Toivon että pakkoruotsia jatketaan ja isosti toivon, että jonakin päivänä opetus jatkuisi riikinruotsilla.

Ounasvaaran yläaste"

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Kuisma parka, netin "kivat" häirikkösedät ja tädit tulevat muistamaan häntä törkypostilla tai pilkkakirjoituksilla kuten kaikkia muitakin jotka pitävät ruotsin kielestä. Toivokaamme Kuismalle lisää opetusta riikinruotsin tyylillä, vaikka toisaalta sen voi omaksua nopeasti viettämällä hetken aikaa Ruotsissa.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Jos joku "pitää ruotsin kielestä ja opiskelee päästäkseen Ruotsiin töhin" se ei oikein vielä riitä kaikille perusteeksi siihen, että jokaisen on tämän vuoksi pakko opiskella ruotsia eikä hän voi valmistua mihinkään ammattiin opiskelematta ruotsia. Erityisen vähän se riittää perusteeksi Lapissa, jonka kunnissa ruotsinkielisten osuus väestöstä on nolla prosenttia (joissakin kunnissa promilleja).

Toisaalta jos joku ei opiskele ruotsia tai ranskaa se ei tarkoita, että hän vihaisi ruotsinkielisiä tai ranskankielisiä.

Koska logiikan alkeetkin ovat hukassa, niin aloitetaan perusteista:

Todesta lauseesta "minä pidän mustikoista" ei voida päätellä, että vihaan mansikoita.

Todesta lauseesta "kaikki mustikat ovat sinisiä" ei voida päätellä, että kaikki siniset ovat mustikoita. jne...

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #12

Porise sinä Linjama perusteluista ja pakoista mitä ikinä haluat, minun kommenttini ei liittynyt siihen pätkääkään.

Pentti Järvi Vastaus kommenttiin #13

Petra: kyllä Suomen tapa toimia on kokolailla fasistista. En tosi elänyt Francon aikaa muuta kuin loppuvaiheessa, mutta siinäkin oli ihan tarpeeksi.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #13

"Porise sinä Linjama perusteluista ja pakoista mitä ikinä haluat"

Tämä Nyqvistin tuohtunut toteamus on tyypillistä koska päteviä perusteluja pakolliselle ruotsille ei ole olemassa. Blokin esimerkit pohjautuvat juuri samaan eli jotain on pitänyt keksiä pakon perusteiksi ja vapautta vaativan hiljentämiseksi.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama Vastaus kommenttiin #13

Teit omasta mielestäsi loogisen päätelmän, että he jotka pitävät ruotsin kielestä, kannattavat sen pakkosyöttämistä jokaiselle.

Minä pidän mustikoista. Teen siis päätelmän, että jokaisen on pakko niitä syödä, tai ainakaan kieltäytyjälle ei saa antaa mahdollisuutta toimia yhdessäkään ammatissa.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #18

Ainoa joka teki päätelmän olit sinä ja Makkonen etc. Minä en ole missään puhunut sellaista. Minua vain ärsyttää, että mitä tahansa kirjoittaa aiheen sivusta, kolme-neljä ihmistä tulee välittömästi jauhamaan samaa virttä pakollisuudesta ja sen perusteista vaikka siitä ei ole yleensä koskaan minun kohdallani edes puhe. Minulla on tästä todella hyvää empiiristä kokemusta ja ihmiset luulevat koko ajan tietävän mitä ajattelen, vaikka kirjoitin tässä tapauksessa nettihäiriköistä. Ihmisillä on pakkomielle noista pakon ja perustelun höpöttämisistä, eivätkä itse huomaa sitä ollenkaan. Tunkevat sitä vain hakuampuen, sokkona, fiilispohjalta joka paikkaan. Kaikin mokomin, mutta älkää olettako että jaksan ymmärtää sitä vuodesta toiseen.

Vähän nyt sitä itsenäistä ajattelua, kiitos, isot miehet, ja silmä käteen: kannattaa ensin lukea mitä toinen kirjoitti, ja sitten kommentoida sitä jos asiaa on.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #19

"pakollisuudesta ja sen perusteista vaikka siitä ei ole yleensä koskaan minun kohdallani edes puhe."

Älä nyt viitsi, sinua lukee kuin avointa kirjaa. Vaikka et kerro olevasi pakon puolella ilmaiset selvästi olevasi vapautta vastaan.

Pentti Järvi Vastaus kommenttiin #12

Jussin päätelmät ovat hauskoja ja kyllä sopivat tähän kieliriitaan, josta olen paljon puhunut Espanjassa. He ovat aivan ällikällä lyötyjä, kun kerron heille faktat. Francon aikanahan siellä alkuperäiskielet (baski, galicia, kataluunia) kiellettiin täysin, meillä periaatteessa päinvastoin. Pientä kieltä tuputettaan.

Pentti Järvi

Petra: nimenommaan noin. Vain oleskelemalla tai muutoin olemalla tekemisissä "riikinruotsalaisten" kanssa oppii omaksumaan sen puhetyylin, mutta sitä tyyliä voi harrastaan vain riikinruotsalaisten kanssa.

En minäkään andaluusian murretta puhu madridilaisten kanssa... :)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

"Kuisma parka, netin "kivat" häirikkösedät ja tädit tulevat muistamaan häntä törkypostilla tai pilkkakirjoituksilla kuten kaikkia muitakin jotka pitävät ruotsin kielestä."

Voi sinua Petra! Miten tuo kommentisi haiskahtaa kovasti omituiselta ja itse keksityltä jutulta?

Mukavaahan se vain on jos meidän pakkoruotsin vastustajien ennustukset käyvät toteen ja mahdollisimman moni nuori edelleen valitsee ruotsin, vaikka se olisikin vapaaehtoinen aine.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #21

Kaija Kelhulla ei tietääkseni ole sellaisesta kokemuksia, koska ei ole kirjoittanut myönteisesti ruotsin opiskelusta missään. Ehkä sinua kuitenkin kiinnostaa kaikki kivat viestit ja vihakirjoitukset mitä saan, niiden sisältö ei tosin ole tässä julkisesti painokelpoista. Hyvin usein niihin liittyy myös sukupuoliaktin tarjoaminen samaan syssyyn, millä on ilmeisesti jotain tekemistä kielikeskusteluissa. Kiinnostaisi tietää, millaisia viestejä saavat ne, jotka ajavat aktiivisesti ruotsin pakollisuutta, siis ryhmä johon minä en kuulu.

Tiedoksi, että minä en keksi mitään, korjaan kyllä mielelläni muiden keksimiä juttuja.

Ja kiitos kuitenkin niillekin, jotka ovat lähettäneet symppaus-, kehu- ja kiitospostia, sitä tulee onneksi enemmän.

Olavi Mansikka Vastaus kommenttiin #22

Älä nyt sitä toista puolta unohda. ja ei kannata uhriutua. eikä myöskään kannata ennustella että kirjoittaja joutuu kiusatuksi. Tunnen itse monia jotka ihan mielellään ruotsin opettelivat. Ite en kuulunut niihin vaikka L oli kirjoituksissa tuloksena. Tosia-asiassa ainoastaan kerran olen joutunut käyttämään kun hain erästä nautintoainetta ruotsin puolelta. siellä toki käytin ruotsia. Suomessa oletan että saan palvelun suomen kielellä. Tämä on osoittaunut huomattavan hankalaksi tietyillä paikkakunnilla... no toistaiseksi onnistunut viittomalla. Periaate on periaate ja sen takana seison. ja kummasti Petra sinäkin syyllistyt muiden haukkumiseen ja mollaamiseen. Voisi periaateessa yhden neuvon antaa "Ihmiselle on annettu kaksi korvaa mutta vain yksi suu"

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #28

Olavi, mitä uhriutumista on siinä että korjaa toisen epäilykset? En minä kulje täällä etsimässä sympatiaa huonosta käytöksestä, toivon vain että tuon ikäinen nuori voisi välttyä siitä, mikä monelle muulle valitettavasti tulee tutuksi. Tietenkään kukaan asiallinen keskustelija ei halua uskoa, että sellaista on olemassa, ja on tavallaan nurinkurista, että asialliset kirjoittajat lähtevät niitä puolustelemaan ja vähättelemään, koska heillä on kovin vähän tekemistä sen asian kanssaa.

Ketä minä olen haukkunut? Ei pidä sotkea kritiikkiä ja tiukkaa sanailua haukkumiseen, tai jos viesti ei miellytä.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

"Monet ovat sitä mieltä, että pakkoruotsi olisi joutavanpäivästä.
Itse olen sitä mieltä, että pakkoruotsi kannattaa."

Ei mikään vieras kieli ole joutavanpäiväistä Kuisma-hyvä. On hienoa, että koet ruotsin itsellesi tärkeäksi ja hyödylliseksi kieleksi. Jollakin muulla voi olla toiveena oppia vaikka viroa tai ranskaa, mutta pääasia kuitenkin on, että jokainen Suomen kansalainen voi valita itselleen toisena vieraana kielenä sen minkä katsoo tarpeelliseksi juuri omalla kohdallaan. Silloin kaikki ovat tyytyväisiä ja demokratia toimii, niin kuin sen pitääkin toimia.

Tuossa kommentissasi oli vain yksi paha väärinymmärrys, ei kai kukaan meistä pakkoruotsin vastustajista kiellä oman kansansa historiaa tai kulttuuria? Se on osa meitä kaikkia, mutta ei se suinkaan edellytä pakkoruotsittaa koko Suomen kansa vastoin omaa tahtoa?

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Erinomainen yhteenveto.

Jutun kruunasi se, että siinä ei viitattu yhteenkään keskusteluissa voimakkaasti esiinnousseeseen epäoleellisuuteen kuten esimerkiksi suomenruotsalaisten yleiseen pahuuteen. Ei puolella sanallakaan. Ilmeisesti tunneperäinen retoriikka ei ole ominta aluettasi. Olen oikeastaan pahoillani, että edes mainitsin asiasta.

Ihmettelisin kyllä, jos joku alkaa Kuisma-poikaa mielipiteestään kurmoottaman. Tai mikä se sitten Lapissa vastaava koulutustermi onkaan.

Jaakko Häkkinen

Kiitos taas kaikille keskustelusta.

Petra Nyqvist:
"Ja kiitos kuitenkin niillekin, jotka ovat lähettäneet symppaus-, kehu- ja kiitospostia, sitä tulee onneksi enemmän."

Hienoa kuulla. Aihe kuumentaa tunteita, ja valitettavasti yksipuolisesti, niin kuin usein käy kun se joukko, joka kokee olleensa alistettu, kampeaa itsensä tossun alta.

Uhkailut ja solvaukset eivät kuitenkaan auta asiaa vaan saavat osapuolet jämähtämään syvemmälle poteroihinsa - ikävä esimerkki löytyy nykypäivän Israelista.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Aihe kuumentaa tunteita yksipuolisesti? Mitä mahdat tällä tarkoittaa.

Aihe keskusteluttaa ja kuumentaa tunteita joo, mutta onhan toki monilla mennyt jo aikoja sitten täysin lapasesta tämä homma. Ihmisiltä puuttuu selvästi jokin "vihollinen" jota kohtaan on päästävä hyökkäilemään. Tätähän minä olen kautta linjan seuraillut - miten tilanne kehittyy.

Tyypit kuten Heikki Tala yrittävät parhaansa mukaan lietsoa vihaa jotain "vihollista" kohtaan. Viimeisessä blogissaankin hän antaa luijoidensa ymmärtää Olav S Melinin aiheuttaneen kohua Svenska Dagbladetissa kantelukirjoituksellaan.

Kävin lukemassa kirjoituksen ja se oli jälleen Talan oman mielikuvituksen tuotos koko häly. Hän ilmeisesti luottaa siihen, etteivät hänen kannattajansa osaa riittävästi ruotsia tai uskovat tarkistamattakin, muuten on vaikea ymmärtää moista dramatisointia.

Ei ihmekään että nyt on paljon hysteerisiä ihmisiä, joilla on realiteetit pahasti hukassa. Blogisti Jori Eskolin kuvasi asiaa aika osuvasti että piiskataan aivan perverssillä tavalla itseensä kielivihaa.

Jori Eskolin on valitettavasti lopettanut blogaamisen Uudessa Suomessa, koska tämän alustan kautta tulee niin paljon nimetöntä uhkailua. Moni muukin hyvä kirjoittaja vähitellen kaikkoaa. Suren hyvien keskustelijoiden vähenemistä.

Jaakko Häkkinen

Petra Nyqvist:
"Aihe kuumentaa tunteita yksipuolisesti? Mitä mahdat tällä tarkoittaa."

Sitä, että eniten kiihtymystä näkyy pakkoruotsin vastustajissa, kun taas puolustajat vain suhteellisen rauhallisesti (Lipposta lukuunottamatta) toistelevat samoja vanhoja fraaseja. Tämä johtuu luonnollisesti siitä, että vain vastustajien oikeustajua nykytilanne loukkaa. Maltti pitäisi silti pystyä säilyttämään.

Pitääpä tutustua tuohon Tala-episodiin...

Mikko Järvinen

Nyqvistin mielikuvitus on vailla vertaa.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Petra: Blogisti Jori Eskolin kuvasi asiaa aika osuvasti että piiskataan aivan perverssillä tavalla itseensä kielivihaa.""

Tämä on yksi niistä harhakäsityksistä mitä pakkoruotsin puolustajat jatkuvasti toistelevat ja tietysti se herättää ärtymystä, kun mitkään oikaisuyritykset eivät tuota mitään tulosta.

Tämä on oikeasti aika turhauttavaa yrittää selitellä jatkuvasti samoja asioita ja kuitenkin aina uudestaan ja uudestaan joku haluaa käsittää asian täysin väärin, tai ei vain haluakaan ymmärtää?

Helppo se on pakkoruotsittajien meitä haukkua ja halveksia kun on koko Suomen "älymystö" eli fiksut päättäjät samalla puolella? Heillä on valta ja voima.

Tässä on aseeton, täysin sanojen varassa ja aina vain puolustuskannalla, jolle ei loppua näy. Pitäisi jo järkisyiden mennä edes vähän perille? Poikkeusyksilöistä ei kannata edes välittää, hulluja riittää joka junaan, mutta ei niitä täällä Uudessa Suomessa mielestäni edes ole.

Käyttäjän TiuskeaRakki kuva
Eero Nevalainen Vastaus kommenttiin #32

Ikävä kyllä Nyqvist on näitä ihmisiä joista voisi toivoa etteivät he koskaan pääsisi minkäänlaiseen valta-asemaan, koska kun he kerran päättävät että ajavat jotain asiaa, niin heidän kanssaan on turha yrittää keskustella -- sinähän vain aina "vihaat" ihan perverssillä tavalla sitä asiaa mitä hän sinulle lahjoittaa. He hiovat tällaisen "argumentaation" sellaiseksi taiteenlajiksi että vielä jos kertaalleen kyllästyt heihin ja annat heidän provosoida sinua tarpeeksi, annat heille sitten todistusaineistoa vihamielisyydestäsi... joitakin kuukausia sitten vaikutti mielenkiintoisella tavalla siltä että PN oli hetken hanskattavissa ihan siten että jotain meni perillekin mutta näköjään homma on degeneroitunut taas.

Käyttäjän TiuskeaRakki kuva
Eero Nevalainen

Jaa-a. Tuo "vihan lietsonta" on vain, ikävä kyllä, taas näitä pakkoruotsin kannattajien perusteesejä, joilla ohitetaan käytännössä koko keskustelu ja ennen kaikkea leimataan kriitikoita, jotta saamme sitten taas puolustella itseämme mitä mielivaltaisimpia syytöksiä vastaan. Tämä on samassa kategoriassa kuin "asenneongelmat" (joita siis ilmeisesti lievitetään joillain naiiveilla hauskoilla puuhasteluilla ruotsiksi) ja sun muut sivistymättömyyssyytökset.

Jaska on oikeassa tuossa alempana että pakkoruotsin puolustajat tietysti nojaavat suurelta osalta vain puhtaasti järkkymättömään uskoon siitä että se ruotsi sinänsä on itsensä oikeuttava juttu ja että pakkoruotsitematiikkaa voi toistella vuodesta toiseen ilman mitään pyrkimyksiäkään siihen, että asiasta voisi antaa ottaa kiinni mitenkään älyllisemmin. Jos joku yrittää, niin sitten palataan näihin mustamaalausargumentaatioihin.

Ei se sinänsä ole ihme että jos joitakuita alkaa oikeasti välistä tympiä, koska vaikka olen keskustellut elämäni aikana monestakin vaikeasta asiasta enemmän tai vähemmän onnistuneesti, niin "pakkoruotsittajat" -- sinä aika tyylipuhtaana esimerkkinä usein -- ovat ihan oma lajinsa.

Tilanne on periaatteessa sama kuin meillä olisi joku uhriksi itsensä kokeva uskonlahko joka yrittäisi konstilla millä tahansa tehdä aggressiivista lähetystyötä ihmisten "asenteiden" korjaamiseksi ja perääntyisi sitten "meitä vihataan"-retoriikan taakse jos joku sanoo ääneen, että tätä juttua tehdään kyllä nyt tykö kaikin keinoin, eikä se tunnu enää ollenkaan mukavalta... toistan nyt edelleen, että vastustan tätä jo ihan periaatteellisen oikeustajuni takia; ruotsin tilalle voi vaihtaa ihan mitä tahansa ja "vihaan" sitä ihan yhtä lailla, koska kuvio vaan ei "toimi" minulle mitenkään.

Käyttäjän PeterAlbck kuva
Peter Albäck

Kiitos Jaakolle harvinaisen asiallisista kirjoituksesta. Tässä vähän ajatuksia Keskustan Ruotsinkielisen piirin "kompromissi"ehdotuksesta miten ruotsinkielen opetus voisi järjestää tulevina vuosina Suomen ala-asteen kouluissa. Onko Jaakko ok että voin lainata osan näistä ajatuksista mitä olet julkaissut, haluaisin jakaa nämä sinun ajatukset Keskustan eduskuntaryhmälle ja puoluehallitukselle. Meidän pakkoruotsialoite on käsittelyssä seuraavassa puoluehallituksen kokouksessa. Terveisin Peter Albäck, RK keskusta piirin toiminnanjohtaja.
-------------------------------------------------------------
Keskustan luotava tulevaisuuteen suuntautuva ruotsinkielen opetuksen vaihtoehto!
Ruotsinkielisen piirin esittämä ruotsinkielen opetuksen vaihtoehto on maamme kaksikielisen tulevaisuuden peruspilari! Miksi?
Ruotsinkielinen ja kaksikielinen väestö sijoittuu pääosin Pohjanmaan, Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakuntiin. Eli alueelle, joka on jo historiallisesti ruotsinkielisen väestön vahvinta aluetta, ja josta on ollut vahvimmat yhteydet Ruotsiin. Tänä päivänä näitä yhteyksiä ylläpitää Ruotsiin varsinkin TV- ja radio-ohjelmat. Riikin Ruotsin kanavia tuijotetaan näillä alueilla enemmän kuin Ylen ruotsinkielisiä lähetyksiä.
Jos hallinnon ja yrityselämän tai perheiden tulevaisuutta ajatellaan, edellä olevilla rannikkoalueella säilyy pisimpään tarve ruotsin kielestä. Tältä alueelta jo tänään tulee suurin osa sujuvasti ruotsia/suomea taitavia henkilöitä julkishallinnon, etujärjestöjen, 3. sektorin, puolueiden ym. tehtäviin. Tulevaisuudessakin tämä on mahdollista, jos perusopetuksessa suomen ja ruotsin kielen opetusta uusitaan nykyistä tasapuolisemmaksi, tai siihen annetaan kuntatasolla edes mahdollisuus. Mikäli ruotsin kielen opetus suomenkielisissä kouluissa nykyisestä vähenee, se merkitsee, että tulevaisuudessa kaksikieliset palvelut takaa Suomessa vain äidinkieleltään ruotsinkieliset!
Ruotsinkielisen piirin esittämä ajatus on selvä kompromissi kaikille muille esityksille, jopa RKP:lle. Piiri lähtee todellisesta tilanteesta (esitetty Hesarissa 9.6.) eli siitä missä kannattaisi jatkossa panostaa ruotsin kielen opetukseen. Esimerkiksi Pietarsaaressa, Kokkolassa ja Vaasassa ruotsinkielinen väestö on innokas hoitamaan kielikoulutusta kielikylvyn avulla. Suomenkieliset ovat enemmänkin perinteisen opetuksen kannalla ja panostavat todellisuudessa enemmän englantiin. Kuitenkin täällä olisi helpompi saada lapset ja nuoriso opiskelemaan ruotsia kuin itärajalla, koska jäädäkseen kotiseudulle pitää osata molempia kotimaisia kieliä varsinkin palveluammateissa. Ruotsin osaaminen on tällä rannikkoalueella edellytys menestymiseen työelämässä. Ruotsi on täällä todellinen hyötykieli arjessa. Ruotsi olisi saatava selväksi vaihtoehdoksi englannille alusta alkaen. Ruotsin tuntimäärä olisi nostettava samalle tasolle kuin ruotsinkielisissä kouluissa suomi. Vain tällä tavoin on mahdollista säilyttää 2-kielinen Suomi.
Ruotsinkielisen piirin esitys ei ole keneltäkään pois vaan antaa mahdollisuuden kunnallisella tasolla erilaisiin panostuksiin eri puolella Suomea. RKP:n politiikkaa ajatellen tällä tavalla saataisiin enemmän suopeita ruotsinkielentaitoisia kansalaisia kuin opettamalla pakolla ruotsia alueilla, joilla ei ole niin suurta käytännön hyötyä. Pakkoruotsin säilyttäminen rannikolla on myös tasa-arvoa äidinkieleltään ruotsinkielisiä kohtaan.
Suomi tarvitsee kielitaitoisia ihmisiä. Kouluopetuksessa on luotava mahdollisuudet tähän. Samalla on kuitenkin ajateltava opetuksen ja hyödyn eli kielen ja käyttömahdollisuuden suhdetta eikä luotava mammuttia kun pienemmälläkin pärjättäisiin. Luomalla historialliselle 2-kieliselle rannikkoalueelle oma kielistrategia ja kieltenopetusmahdollisuudet saavutettaisiin nykyistä parempi lopputulos vuosikymmeniksi eteenpäin. Nyt olisi aika tunnustaa tosiasiat, kun koulujen kieltenopetusta uusitaan.
Ruotsinkielisen piirin ehdotus ei tee Suomesta yksikielistä vaan takaa ruotsin kielen jatkuvuuden kaikilla elämän aloilla. Huom! Ehdotuksessa ei kyseenalaisteta Suomen virallisia kansalliskieliä, suomea ja ruotsia!
Mielestäni Keskusta voisi olla herättämässä kielikeskustelua omalla positiivisella kompromissiesityksellä, joka pohjautuu nykypäivään ja on rakentava. Tehty ehdotus on erinomainen pohja jatkotoimille.
RKP on tarrautunut kiinni vain nykytilan puolustamiseen näkemättä maailman muuttuvan ympärillä. Tosin kyllä hekin näkevät muutoksen eli venäläisvähemmistön nopean kasvun. Nykytilan puolustaminen käy vain mahdottomaksi esim. 5-10 vuoden jälkeen.

Peter Albäck
Toiminnanjohtaja.
Keskustan Ruotsinkielinen piiri

Jaakko Häkkinen

Peter,
hienoa että RKP:n mielipidemonopolille löytyy vaihtoehto! Toivon Keskustan ruotsinkieliselle piirille näkyvyyttä ja menestystä. Saat toki lainata näkemyksiäni.

Kannatan sitä, että ruotsinkielisen alueen erilainen tilanne huomioidaan pakkokielten laajuutta pohdittaessa.

Jouni,
näköjään samankaltaiseen oikeudenmukaiseen aluemalliin voi päätyä eri teitä! Etelä-Tirolin esimerkki vaikutti vastaavan hyvin ruotsinkielisen alueen olosuhteita.

Rauno Härkönen

Vanha valloittajan kieli on jäänne joka vieläkin alistaa Suomalaisuutta. Ruotsia on opiskeltava että pystyisimme edelleen palvelemaan herraskansaa, kun eivät vaivaudu oppimaan maan pääkieltä...!

Jaakko Häkkinen

Itse asiassa ruotsinkieliset osaavat keskimäärin paremmin suomea kuin suomenkieliset ruotsia. Sekään ei kuitenkaan riitä, koska harvalla vieraan kielen taito on äidinkielen veroinen. Mutta palveluilla siis EI voi perustella pakkoruotsia, nämä ovat irrallisia tasoja.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset